Unelmarenkailla kohti unelmiamme

Markun unelma on tulla maailman parhaaksi rengasvoimistelijaksi. Hänen unelmansa on siis sidottu näihin rinkuloihin. Minä olen väistämättä naimisissa myös Markun unelman kanssa. Ja se on toki myös omani: haluaisin nähdä Lue koko artikkeli →

Iik, me oltiin haastattelussa, ja toimittaja kysyi mahdottoman kysymyksen!

Siihen on syynsä, miksi olen toimittaja ja rakastan kirjoittamista: olen hyvä kysymään ja kuuntelemaan sekä jäsentämään ajatuksiani kirjoitetun tekstin muotoon. Mutta kun minua kannustetaan puhumaan, niin syljen ulos suustani epäloogisessa Lue koko artikkeli →

Miten treenaan & edellisviikon treenikalenterimme

Liikuntahistoriani Olen aikaisemmin jonkun verran kertonut treenailustani, mutta valotan sitä nyt taas vähän lisää. Noin yleisesti ottaenhan oma liikuntahistoriani on, että ihan pienenä aloitin baletista, mistä siirryin sitten taitoluisteluun tai Lue koko artikkeli →

Markun kaudenavauskisa, ja mistä hatusta ne telinevoimistelun pisteet vedetään?

Markulla oli tosiaan kiirastorstaina kevään kisakauden avausskaba Qatarin Dohan maailmacupissa. Hän teki Dohassa ainoastaan ykköstelineensä eli renkaat. Tässä Markun mietteitä kisan jälkeen: ”No, fiilis oli ihan hyvä, ja kisakokeilut menivät Lue koko artikkeli →

Uusi otsake & esittelyteksti ja pohdintaa, että onko oikein tehdä sitä, mitä rakastaa

Joku ehkä huomasikin, että päivitin perjantaina sivujemme kuvauksen/esittelytekstin meistä. Halusin, että se olisi yhä enemmän meidän näköisemme ja paljastaisi, keitä me oikeasti olemme. Sama pätee myös otsakekuvaan sekä niihin kuviin, Lue koko artikkeli →

Munille kyytiä! Kevättalvinen rengasjumppa ulkona

Tuliko pääsiäisenä saatua munaa tai onko aikeissa sellaisista vielä nautiskella? Tee toki niin sydämesi kyllyydestä ja muista syödä myös niitä suklaisia versioita :) Kävin pari viikkoa sitten vähän ulkona rengasjumppailemassa Lue koko artikkeli →

Skumppaa palautusjuomaksi vetelevä Tuhkimo, joka tekee töitä, vaikka kello löi jo kaksitoista

Seinäkellomme löi juuri keskiyön kunniaksi. Tuhkimolla olisi jo kiire ”lenkille”, mutta minä vasta pääsen vauhtiin – nythän on käynnissä paras aika päivästä työn teolle. En ymmärrä yhteiskuntaa, joka suosii aamuvirkkuja Lue koko artikkeli →