• Pakkasdroneilua Kolilla & Kuusamossa

    Hommasin ensimmäisen droneni viime marraskuussa ja joulukuussa kirjoittelin siitä ensimmäisiä kokemuksia tänne blogiinkin (tsekkaa Dronella uusiin ulottuvuuksiin & arvioitavana DJI Mavic Pro). Nyt droneilukokemusta on karttunut jo hiukan enemmän, erilaisissa olosuhteissa ja useammalla kopterilla, joten ajattelin sepustella aiheesta uudestaan.

    Kuten tuossa aiemmassa blogijutussa kerroinkin, niin ensimmäisen DJI Mavic Pro -kuvauskopterini mälläsin mereen Borneolla. Koskaan ei selvinnyt, oliko syy omani (epäilen suuresti, että kyllä, mutta mahdoton enää sanoa), enkä saanut valmistajalta DJI:ltäkään selvitystä asiasta – mutta heiltä ottamani Care Refresh -vakuutus kattoi uintireissun, joten sain uuden kopterin tilalle! Kaikki siis hyvin.

    Hankin kuitenkin myös toisen samanlaisen dronen siihen kaveriksi (ja jotta mulla on varaa aina mällätä toinen ja lähettää se huoltoon ilman, että kuitenkaan jään viikkotolkuksi ilman dronea XD) eli tällä hetkellä minulla on siis kaksi Mavicia ja kokemusta kolmesta yksilöstä (se, jonka mälläsin mereen, tilalle saamani uusi ja itse ostamani kolmas). Nyt uskallankin siis väittää, että kopterit itessäänkin ovat yksilöitä ja vähän ”omia persooniaan”.

    Ensimmäisessä mereen päätyneessä kopterissa oli kaikenlaisia vikoja, kuten aiemmin kerroinkin. Se ei esimerkiksi aina ottanutkaan raakakuvia, vaikka RAW-kuvaus oli päällä, mikä oli raivostuttavaa, koska Mavicin jpg:t ovat aika kuraa laadultaan. Lisäksi sen dronen moottorit kuumenivat epätasaisesti (DJI vastasi, että se ei ole normaalia), laskeutuminen oli hyvin epävakaata (johtuen ehkä moottoreiden epätasaisesta kuumenemisesta?) ja yhteys kopterin ja ohjaimen välillä katkesi tosi usein (liki joka lennon loppupuolella – samaa ongelmaa ei ole ollut kahden seuraavan kanssa).

    Tokassa ja kolmannessa kopterissa ei ole vielä ilmennyt mitään selkeitä vikoja. Tuntumani on, että drone #2 ”haahuilee” enemmän, mutta on vaikea sanoa, johtuuko se kopterista vai lento-olosuhteista (vai ohjaajasta, koska nyt talvella pakkasissa lennellessä omat sormet ovat välillä niin jäässä, että ohjaaminen ja tuntuman saaminen ohjaimeen on haasteellista). Drone #3 sen sijaan on vaikuttanut luotettavimmalta tyypiltä, ja se oli käytössäni, kun olimme viime viikolla Kolilla ja Kuusamossa. Kuusamossa lentelin jopa yli 20 asteen pakkasessa ja oikein hyvin toimi!

    Kovissa pakkasissa lentäminen jännitti minua ensin kovasti, mutta ihan turhaan. Hyvin se drone pörisee pakkasesta huolimatta! Omat sormet siinä ennemmin jäätyvät, ja kylmimpänä lennätyskertana sain todeta, että kännykkä ja ohjain simahtavat ennen kopteria. Siitä viisastuneena opin, että dronen akkujen lisäksi on hyvä säilyttää myös kännykkää ja ohjainta lämpimässä paikassa ennen lentoa. Ja koska me kuvasimme koko reissun ajan paikoissa, minne joutuu vaeltamaan, niin paras paikka niiden säilyttämiseen oli mun tai Markun takin tai housujen sisätaskut – tai mun rintsikat!

    Voiko urheilumallisia ei-liian-tiukkoja-rintsikoita parempaa paikkaa ollakaan, ja parhaimmillaan rinnuksissani oli aikamoinen kasa kuvauskrääsää :D Ainut ongelma oli, että välillä reippaammin kävellessä tuli hikoiltua hieman (kyllä, vaikka pakkasta oli joka päivä 10-20 astetta), jolloin krääsät pääsivät vähän kostumaan ja ne oli parempi siirtää ihan vaan vaatteiden taskuihin.

    Omien sormien jäätyminen lennättämisen aikana on tietty ikävämpi juttu. Dronen lennättäminen onnistuu kyllä paksuilla hanskoillakin ja jopa lapasilla, mutta sulavaliikkeinen ohjaaminen on sellaiset kädessä sitten toinen juttu. Parhaan tuntuman saan itse käyttämällä Markun yhtiä mulle vähän väljiä nahkahanskoja, joissa on ohut kangasvuori, mutta jos pakkasta on yli -15 astetta, niin tunnottomiksihan ne sormet siinä aika nopeasti menevät. Lisäksi aina kun haluaa muuttaa kopterin kameran asetuksia, on otettava hanska hetkeksi pois (koska asetuksia muutetaan kännykän näytöltä, eikä niillä hanskoilla pysty näyttöä tökkimään).

    Mutta pääsinpähän pakkaspelostani, ja muutenkin nyt kun droneilukokemusta on jo vähän enemmän, niin lentäminen ei enää jännitä yhtään. Sitä on myös oppinut ja hyväksynyt sen, että vällillä kopterit touhuilevat omiaan tai haahuilevat tuulen mukana. Välillä se tosin raivostuttaa, koska olen yhä kaukana siitä, että saisin videokuvasta niin smoothia kuin haluaisin ja että hallitsisin koneen ohjaamisen kuin tanssi (mikä on talvella hanskat kädessä ja sormet jäässä vielä erityisen haasteellista), eikä kopterin ajoittainen oma mieli helpota asiaa. Esimerkiksi Julma-Ölkyssä, kun kuvasimme Markun kanssa sellaisessa kanjonissa, drone eli ihan omaa elämäänsä ja oli lähes mahdotonta tehdä ylilentoja siten, että kone olisi pysynyt edes suunnilleen halutulla linjalla – liekö syynä ollut kanjonia reunustavat kalliot, jotka häiritsivät koneen toimintaa?

    Kopterin automatiikkaan en ole luottanut enää ollenkaan, enkä aio luottaakaan ellei tule joku pakkotilanne, mutta niitä pyrin kaikin tavoin välttämään (esim. return to home -toimintoa olen käyttänyt tasan sen yhden kerran Borneolla, kun yhteys katkesi ja kopteri oli kaukana, mutta en sen jälkeen).

    Ainut automaattiominaisuus, jota olen testaillut on se, että kopterin laittaa seuraamaan tiettyä kohdetta. Tämä on kätevä – tai olisi kätevä, jos se aina toimisi – kun haluaa kuvata kopterilla itseään. Mutta siinä ominaisuudessa ärsyttää se, ettei videosta saa tietenkään juuri sellaista kuin haluaisi. Mutta ihan kivaa matskua saimme Kolilla, missä tätä testasimme (kts. video blogin lopussa).

    Lisäksi valokuvia ottaessa on kätevää käyttää Mavicin ajastinominaisuutta. Kameran saa ottamaan kuvan esimerkiksi 10 sekunnin välein, ja sillä ominaisuudella saa otettua kivoja selfieitä ilman, että täytyy pitää ohjainta kädessä. Kymmenen sekuntia tosin on vähän turhan pitkä väli kuville, ja olisi huippua, jos kuvien ottovälin saisi esimerkiksi viiteen sekuntiin.

    Kuten valokuvauksessakin, niin myös droneilussa suosittelen heti alusta alkaen rohkeasti opettelemaan manuaaliasetusten käyttämistä. Lisäksi olen huomannut, että dronella on parempi alivalottaa kaikki ennemmin kuin ylivalottaa. Kirkkaassa ulkoilmassa on monesti vaikea nähdä tarkkaan kännykän näytöltä, millaista kuvamateriaalista tulee, joten parempi pelata varman päälle. Jos nimittäin ylivalottaa, peli on menetetty, mutta jos alivalottaa, niin editissä voi sitten ”kaivaa” kuvat esiin ja lisätä valoa videoihin.

    Hankin ennen pohjoisen reissuamme vielä pari lisäakkua, joten nyt minulla on viisi akkua. Yhdellä akulla lentää sellaiset 20 minuuttia, joten näillä tulen jo aika kivasti pärjäämään kuvausreissuilla, jotka suuntautuvat vähän syrjäisempiin paikkoihin. Nyt talvella kännykän ja ohjaimen akut kuluivat sen verran nopeasti (tai no itse asiassa kännyköitä mulla on kaksi, joten ohjain oli se heikoin lenkki, mutta en sentään viitsinut raahata kahta dronea/ohjainta mukana), että parhaimmillani lensin neljä akullista per kuvausretki. Lisäksi näin talvella kuvausintoa rajoittaa se, että kerralla ei pysty lentämään kuin yhdellä akulla, vaan sen jälkeen on hyvä aina vähän liikkua ja vaihtaa paikkaa ennen seuraavaa lentoa. Mutta kunnon varusteilla – pakkassaappailla ja kunnon kerrospukeutumisella – pärjää kyllä hyvin.

    Kiutakönkäällä törmäsimme yhteen pariskuntaan, joka lennätteli droneaan parkkipaikalla autosta ja naureskelimme heille. Onhan siellä vähän hienommat maisemat kuitenkin siellä luonnon keskellä, minne ei autolla vaan valitettavasti pääse :)

    Ja ei vitsit Koli ja Kuusamo olivat ihania talvella! Me rakastamme Kuusamoa yli kaiken, ja käymme siellä joka kesä, mutta tämä oli ensimmäinen kertamme talvella, mutta ei tule jäämään viimeiseksi, vaan veikkaan, että tästäkin tulee jokavuotinen tapa. Tai katsotaan, josko itse karkaan sinne takaisin vielä tänäkin talvena…

    Tämän postauksen kuvat on otettu dronella viime viikon Kolin-Kuusamon reissullamme (ja piipahdimme Posiollakin), ja alla oleva video on Kolin retkipäivältämme. Lisää fotoja ja videoita näistä kaikista maisemista on luvassa, kunhan niitä pikkuhiljaa ehdin editoida :)

    Ihanaa loppuviikkoa kaikille <3

    Ps. Olen täysipäiväinen pienyrittäjä & valokuvaaja, ja varsinaisen valokuvaussivustoni löydät osoitteesta www.voimafoto.fi Droneilu on minulle kuitenkin toistaiseksi vielä ihan vaan harrastus.

     

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *

    *

    Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>