Mainos/yhteistyö Teemu Syrjälän kanssa
Osallistuin viime kuussa eli elokuussa -25 Teemu Syrjälän vetämään miesten viikonloppuun Salossa. En entuudestaan juuri tuntenut Teemun touhuja – mitä nyt vähän selailin hänen someaan ennen viikonloppuun osallistumista. Milla oli törmännyt Teemun vetämiin miesten viikonloppuihin Instagramissa ja suositteli minulle sellaiseen osallistumista
Olen itse ollut pitkään sitä mieltä, että tarvitsisin jonkinlaista vertaisryhmää tai vertaistukitoimintaa omien ongelmieni kohtaamiseen. Olen pienestä lapsesta asti oppinut ja omaksunut tavakseni ”kohdata” ja ”käsitellä” vaikeita asioita ja tilanteita sen, että piiloudun niiltä ja välttelen niitä. Toisin sanoen en ole koskaan oppinut kohtaamaan ja käsittelemään vaikeita asioita. Olen aina pyrkinyt välttämään kaikkia konflikteja.
Kun lapsuudenkodissani on ollut draamaa ympärillä, niin minä olen sulkeutunut huoneeseeni ja uppoutunut legoleikkeihin tai myöhemmin fantasiakirjaan. Minulla on aina ollut siinä mielessä hyvä keskittymiskyky, että olen pystynyt uppoutumaan johonkin asiaan niin intensiivisesti etten huomaa, mitä ympärillä tapahtuu. Sillä tavalla olen lapsena suojautunut ympärillä tapahtuneilta ikäviltä ja vaikeilta asioilta, mikä on ollut silloin ehkä jopa hyvä asia, kenties välttämätöntä tai ainakin tosiaan keino selviytyä silloisista vaikeuksista. Mutta olen jatkanut tätä taktiikka myös aikuisena aina tähän päivään asti.
Etenkin viime vuosina kyvyttömyydestä kohdata ja käsitellä asioita on alkanut koitua erityisen paljon haittaa. En esimerkiksi osaa tunnistaa omia tunteitani saatika kohdata niitä tai puhua niistä – niiden näyttämisestä puhumattakaan. Enkä osaa olla Millan tukena, kun Milla sitä tarvitsee. Taito, joka on lapsena toiminut selviytymiskeinona onkin nyt jotain, mikä rajoittaa elämääni ja aiheuttaa haittaa niin itselleni kuin elämäni tärkeimmille ihmissuhteille.
Olen huomannut, että pelkään tunteita.
Mutta takaisin siihen Teemun vetämään miesten viikonloppuun. Saavuin osallistujista ensimmäisenä paikalle Saloon klo 17 perjantai-iltana. Olin ennalta ajatellut, että viikonlopun miesporukassa minun olisi ehkä tuntemattomien tyyppien kanssa helpompi puhua minulle vaikeista asioista, koska siinä tuntemattomuudessa ei ole ennalta tunnesidettä vastapuoleen. Usein nimittäin tuntuu siltä, että minun on vaikea puhua joistain asioista esimerkiksi puolisolleni, koska siinä on koko ajan niin isot tunteet meidän välillä läsnä. Lisäksi ajattelin ennalta, että tähän miesten viikonloppuun osallistuvat tyypit varmaan kamppailevat myös joidenkin asioiden kanssa ja että he voisivat olla myös vastaanottavaisia ja ymmärtäväisiä keskustelukumppaneita. Minulla oli tavallaan jo paikalle saapuessani siis jotenkin turvallinen ja luottavainen olo viikonlopun suhteen.
Ennakkotoiveeni vahvistuivat jo heti perjantai-illan aikana odotettuakin paremmiksi. Tuntui todella hyvältä, kun ympärillä oli sellaisia miehiä, joille tuntui että voi ja uskalsi puhua omista tunteistaan ja näyttää niitä ja jotka myös jakoivat ja näyttivät omia tunteitaan. Moni paini todella samankaltaisten asioiden kanssa kuin itsekin. Juttelimme viikonlopun aikana paljon esimerkiksi tunteista ja niiden patoamisesta, peloista, epävarmuuksista, lapsuudesta, isäsuhteesta ja siitä, millaista on olla mies nyky-yhteiskunnassa. Meitä oli yhteensä 12 eri-ikäistä miestä, ja Teemun laatima ohjelma tuki kaikin tavoin sitä, että viikonlopun aikana syntyi avoin ja luottavainen tunnelma, joka mahdollisti syviinkin vaikeisiin asioihin uppoutumisen.
Perjantai-ilta meni oikeastaan kokonaisuudessaan nuotiolla istuen ja toisiimme hieman tutustuen. Teimme yhdessä erilaisia hengitysharjoituksia sekä ”lauluharjoituksia”. Itse kukin jakoi asioita itsestään ja elämästään iltanuotiolla ja minulle tuli porukan ja viikonlopun suhteen tosiaan jo silloin heti tosi luottavainen ja turvallinen ja avoin fiilis ja tuntui hyvältä päästä purkamaan niitä tuntoja, joita olin edeltävät noin 30 vuotta pitänyt sisälläni ja joita en osaa ja uskalla purkaa. Viikonlopun muonituksesta vastasi kaksi kokkia, ja maittavan iltapalan jälkeen oli aika kömpiä makuupussiin ja levätä seuraavaa päivää varten. Kurssilla sai yöpyä sisätiloissa tai teltassa – tai vaikka omassa autossa, kuten itse tein, niin pääsin välillä myös ihan omaan rauhaan.
Lauantain aloitimme noin 1,5 kilometrin kävelyllä läheiselle uimarannalle. Kävely tehtiin hiljaisuudessa rauhoittuen. Rannalla menimme kaikki veteen kaulaa myöten, ja vilpoisessa järvessä teimme taas hengitysharjoituksia sekä ääniharjoituksia. Veden paine ja värähtely äänentuoton mukana toi mielenkiintoista maadoittumista omaan kehoonsa. Aamuharjoitusten jälkeen söimme tukevan aamiaisen rannalla, minkä jälkeen ohjelma jatkui Teemun tiluksilla, jotka siis toimivat kurssipaikkana. Oli lisää hengitysharjoituksia, fyysistä toimintaa sekä tunteiden esiin kaivamista ja jakamista. Kokit loihtivat päivän aikana lounaalle tosi hyvää kaalijauhelihakeittohässäkkää kunnon mausteilla, ja illallisella saatiin herkutella uunijuureksilla ja aamusta asti kypsytetyllä porsaan kaslerilla. Harmi kun en jaksanut syödä enempää! Maha täynnä kelpasi lepäillä tuvassa ja keskustella muiden miesten kanssa kaikesta päivän aikana opitusta ja koetusta ja odotella saunan lämpeämistä.
Ulkoisen puhdistautumisen jälkeen jatkoimme iltanuotiolla puhumista, jakamista ja tuntemista. Oli upeaa, miten rohkeasti muut miehet jakoivat viikonlopun aikana vaikeita asioita elämästään ja se antoi itsellekin rohkeutta jakaa ja kaivaa itsestään niitä asioita esiin, joita on kaikki vuodet kantanut taakkanaan sisällä. Teemu totesi iltanuotiolla hienosti, että tunne kestää sen noin 30 sekuntia, mutta sitten sitä kannetaan mukana jopa kymmeniä vuosia. Oma fiilis on, että stereotyyppinen miehen rooli yhteiskunnassamme on edelleen sellainen, että siinä ei ole liiemmin tilaa tunteiden näyttämiseen. Itsekin olen saanut aina kehuja siitä, miten rauhallinen ja tyyni olen eli toisin sanoen minua on oikein kehuttu siitä, etten näytä tunteitani ja ilmaise tarpeitani, eikä esimerkiksi pitkä huippu-urheilu-urani telinevoimistelussa sekä siihen liittyvä ilmapiiri ja ihmissuhteet ole ainakaan parantaneet asiaa ja taitojani. Näistä yhteiskuntamme vallitsevista miehen malleista puhuimme porukalla myös paljon viikonlopun aikana.
MUTTA: Miehilläkin on tunteet ja tarve saada ilmaista ja näyttää niitä tunteita. Muutoin ne jäävät sinne sisälle tukahdutettuina kalvamaan ja painamaan.
Pitkän lauantaipäivän jälkeen ei kauaa tarvinnut odotella unen tulemista makuupussissa. Sunnuntaina jatkoimme viikonlopun aikana tutumman ja mukavamman tuntuisiksi muodostuneilla rutiineilla: hengitysharjoituksilla, ääniharjoituksilla, rauhoittumisella, jakamisella, tuntemisella, puhumisella. Uskon että jokainen osallistuja sai viikonlopusta paljon irti, niin Teemun vetämästä ohjelmasta ja harjoituksista kuin myös toinen toisistamme. Ainakin minä sain.
Loppusiivoiluiden jälkeen söimme brunssilla muun muassa munakokkelia ja pekoninyyttejä, marjoja ja chia-kookos-mango-puuroa, jossa taisi olla jotain muutakin mukana, mitä en enää muista. Kotiin lähdössä kesti noin tunti kun itse kukin jätimme hyvästit toisillemme ja vielä kiitimme viikonlopusta ja juttelimme niitä näitä tunteista, elämästä, miehisyydestä.
Oikeastaan yksi koko viikonlopun tärkeimmistä asioista tuntui itse kullekin olevan mahdollisuus puhua miesten kesken asioista, joista ei ole aiemmin voinut, kyennyt tai uskaltanut – tai noita kaikkia – kenenkään muun kanssa puhua. Ainakin itselleni jäi sellainen fiilis. Tuntui, että vuosikymmenien taakat alkoivat aukeamaan ja sain paljon eväitä ja itseluottamusta työstää ongelmiani eteenpäin myös omineni.
Ilmoittauduin liki heti viikonlopun jäljeen jo seuraavaan miesten viikonloppuun mukaan ja odotan innolla, että pääsen taas lokakuussa jakamaan asioita miesten kesken turvallisessa ja kohtaavassa porukassa.
– Markku
Lisätietoa Teemu Syrjälästä sekä miesten viikonlopuista löydät täältä: https://teemusyrjala.info/
