Taas melkein maailmancup-finaalissa & huippu-urheilijan tuliaiset

Markulla oli tällä viikolla kevään kisakauden toinen skaba, nimittäin taas maailmancupin osakilpailu, tällä kertaa Saksan Cottbusissa. Tälläkin kertaa hän karsiutui tosi niukalti finaalista ja oli yhdeksäs, kun finaaliin siis otetaan kunkin telineen kahdeksan parasta voimistelijaa. Finaalipaikka jäi niinkin kauas kuin 0,1 pisteen päähän eli Markun alastulossa tullut pieni korjausaskel jäi vähän harmittamaan, kun ilman sitä finaalipaikka olisi auennut. P**** juttu, mutta sellastahan se urheilu on.

Mutta Markulla oli jo aika hyvä ja vahva kisafiilis noin muuten, ja ensi viikonlopun Tampereen SM-kilpailuissa voikin olla odotettavissa aika huikea rengassuoritus. Sen me saamme myös videoitua ja laitettua näytille, koska menen tietysti itse paikan päälle seuraamaan ja taltioimaan SM:ejä.

Mutta tässä pieni kurkkaus Instagramin kautta Markun Cottbusin kisafiiliksiin:

Huomenna lähtee, homman nimi Cottbusin maailmancup #turnierdermeister #rengasmies #voimavahtila

Kuva, jonka Milla Vahtila & Markku Vahtila (@voimavahtila) julkaisi

Voimisteluliiton virallisen kisatiedotteen taas löydät täältä.

Niin ja seuraavaksi niihin tuliaisiin – mitä rengamies siis shoppailee ulkomaanreissuillaan? No esim. tällaista:

Rengasmiehen #shoppingspree Saksassa, kipugeeliä ja uusia rengaslämsiä #voimavahtila #rengasmies

Kuva, jonka Milla Vahtila & Markku Vahtila (@voimavahtila) julkaisi

Ihan hyvältä näyttää, ja kuvissa on siis muun muassa rengaslämsiä, jotka siis ovat sellaisia kämmenissä pidettäviä suojia, joita telinevoimistelijat käyttävät renkailla ja rekillä voimistellessaan.

Mutta sitten totuus – tässä ovat ne KUNNON tuliaiset, jotka Markku tällä kertaa kotiin roudasi. Ilman niitä ei miehellä edes olisi ollut kotiin tulemista, hahhaa!

Ensin vähän suklaata (noi sammakot oli kyllä paras juttu!):

Ja tää Noisette-suklaa on kyllä vaan ihan tajuttoman hyvää – maistuu vähän Fazerin Mignonilta:

Ja Baileys toki kuuluu Markun vakiotuomisiin, sillä sitä saa lentokentiltä niin paljon halvemmalla kuin Alkosta. Tällainen 2-pack (2 l) maksoi Berliinin kentällä 31 euroa ja rapiat päälle, kun Alkossa 0,75 pullo maksaa yli 20 euroa.

Niin ja oikeastihan noita tuli tuomisina kolme settiä!

Nythän me vaikutetaan ihan pieniltä alkoholisteilta, mutta totuus on, että Baileys on oikeastaan ainut alkoholi, josta me tykkäämme, paitsi itse juon tietysti myös skumppaa. Ja Baileysiäkin juomme pääasiassa kahvikermana, ja jos sitä joskus erikseen juokin, niin se on sen verran öklöä tavaraa, ettei sitä pysty kuin lasillisen kerralla nauttimaan. Ja sen lasillisenkin usein laimennamme maidolla ja sillä lailla se on itse asiassa paljon parempaakin kuin ihan sellaisenaan – kannattaa kokeilla :)

Ai niin, ja suklaasta puheen ollen: viime tiistai-iltana ADT eli Antidopingtoimikunta teki yllätysiskun meille kotiin ja tuli testaamaan Markun. Olimme juuri tulleet kaupasta, kun he iskivät, ja minä siinä sitten purin kauppakasseja, kun kaksi heidän heppua kiusasivat Markkua olohuoneessamme paperisotineen. Heillä vähän lämähtivät silmät auki, kun lämäsin kauppakassista kuusi 200 gramman suklaalevyä pöydälle. En sitten kehdannut kaivaa vielä niitä kaikkia karkkipussejakin, kun ajattelin, että he saavat totaalisen sätkyn, jos näkevät vielä nekin…

Mutta että tällaista dopingia meidän talossa oikeasti harrastetaan :D Terkkuja vaan ADT:n tyypeille!

Ja mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

-Milla

Ps. Markun kaudenavauskisasta eli ekasta maailmancupista voit lukea aiemmasta jutustamme täältä: Markun kaudenavauskisa, ja mistä hatusta ne telinevoimistelun pisteet vedetään?

Pps. Niin ja kun Markku oli reissussa, niin itse harrastin kotona muun muassa tällaista:

Ihan pian on luvassa lisätietoa, että mitä videota oikein eilen varsinaisesti kuvailin tuolla mettässä… Se liittyy tähän: Tulossa: Millan leuanvetokurssi!

Pus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*