Pohjoismaiden rengasmestari

Markku voitti lauantaina joukkuekultaa yhdessä Suomen miesten kanssa. Ja kyseessä oli siis Islannissa pidettävät Pohjoismaiden mestaruuskilpailut.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa renkaiden mestaruuden nappaaminen. Huomenna on sitten aamulla tuliaisina pari uutta mitalia, jotka tosin ei enää mahdu meidän puiseen mitalitauluun, kääk! Vakava probleema :D

Tällä sarjalla se PM-kulta irtosi – huomaa etenkin alkusarjan voimaosat, ne alkavat jo näyttämään aika kivoilta, eiks je?

Ja Markulle nyt oli ihan rutiinia käydä voittamassa yksi kisa, mutta minäpäs selvisin tänään elämäni ensimmäisen leuanvetokurssin vetämisestä!

Viime yönä näin nimittäin unta, että ensinnäkin myöhästyin omalta kurssiltani – ja lisäksi kukaan kurssilaisista ei edes tullutkaan paikalle.

Mutta miten kävikään: menin kurssipaikalle Vallilan Movement Factoryyn tunnin etuajassa – ja kaikki osallistujat tulivat kurssille.

Iso kiitos kaikille naisille, oli huippu aamupäivä kanssanne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*