Britit, panssarivaunuja & pin up -kuvausta ahead!

Hip hei, juhannus tulee, ja moni suunnannee mökille, mutta me lähdemmekin reissuun!

On tässä kyllä tullut jo mökkeiltyä tänä kesänä aika paljon, ja lisäksi meidän mentaliteettiin sopii noin muutenkin se, että teemme asioita vähän päinvastaisella aikataululla kuin muut :) Ja jatkamme kyllä mökkeilyä sitten heinäkuussa, sillä Suomen suvi ja luonto ovat parasta maailmassa!

Mutta me lähdemme nyt perjantaina Britteihin vajaaksi pariksi viikoksi, jippijaijee!

Lennämme ensin Lontooseen, missä meitä odottaa Heathrowlla vuokra-auto. Sillä huristamme (vasemman puolen liikennettä, mä ajan!) etelärannikolle Bournemouthin lähelle telttamajoitukseen. Ensimmäisen viikonlopun vietämme siellä päin telttaillen ja Bovingtonin tankkimuseon Tank Festista nauttien. Toisin sanoen vietämme kokonaisen viikonlopun panssarivaunumuseossa tankkeja ihmetellen! Markku kun on iso tankkifani, ja tankkien pauke ja mölinä onkin ihan tuttu ”taustamusiikki” kotonamme, kun Markku pelaa WoT:ia eli World of Tanksia…

Mutta kyllä tankeissa (ja Markun pikkupojan ilossa) riittää hauskuutta minullekin, ja aion viettää koko viikonlopun ihanissa kukkamekoissa ja hepenissä ja nauttia oikein täysin siemauksin lomailusta – niin ja tietysti ottaa paljon valokuvia!

Lisäksi tankkeilun vastapainoksi menemme sitten ensi viikon perjantaina eli 1.7. pin up -kuvaukseen. Kyseessä on ihan mieletön pin up ym.-kuvauksia tekevä taho, ja olen haaveillut pitkään pääsystä heidän kuvattavakseen. Tai en niinkään/ainoastaan siitä, että itse pääsen, vaan että he ottavat meistä MOLEMMISTA upeita kuvia! Odottakaas vaan, ihan mielettömiä Tarzan&Jane ja voimamies-ym.-teemaisia kuvia on luvassa sitten joskus, kunhan saamme valmiit kuvat itsellemme…

Ja kyllä niistä kuvista saankin itseni kipeäksi maksaa, mutta tämä nyt on sellainen juttu, mihin itse haluan laittaa rahaa. Ja kun noin yleisesti ottaen elää säästeliäästi ja suunnittelee rahankäyttönsä hyvin, niin pienituloisenakin on kyllä varaa toteuttaa niitä haaveitaan – kuten matkustaa panssarivaunifestareille ja ökykalliiseen hömppäkuvaukseen. ”Halvemmalla” toki pääsemme, kun tällai fiksusti yhdistämme nuo reissut toisiinsa ;)

Jee jee, pin upia & ihanuuksia luvassa!

Tuo pin up -kuvaus on siis sitten ensi viikon lopussa Birminghamissa eli sieltä etelärannikolta meidän on tavoitteena päätyä lopulta sinne autoinemme ja telttoinemme. Suunnitelmissa on käydä siinä matkan varrella ainakin kiertelemässä Cornvallissa ja bongailla ihania maaseutumaisemia ja pikkukaupunkeja ja LINNOJA.

Osan öistä aiomme viettää leirintäalueilla telttaillen ja välillä majoitumme hotellissa. Joku yö olisi kiva viettää myös esimerkiksi jossain ihanalla maatilalla…

Ah, näen niin jo itseni käyskentelemässä jonkun ihanan englantilaisen linnan mailla tai romanttisen pikkukaupungin kaduilla jossain tällaisessa asustuksessa… Ja sitten taas kaahailemassa uuteen paikkaan vuokra-autollamme brittien hassuilla liikennesäännöillä!

Jonkun verran olemme siis tosiaan jo suunnitelleet matkaa ja majoituksia, mutta paljon on vielä avoimena. Tank Fest -liput hankimme jo viime syksyn alussa, ja kolme hotelliyötä sekä kaksi telttayötä on varattuna. Esimerkiksi siellä Birminghamissa haluan kyllä päästä kuvauksia edeltäväksi yöksi kunnon hotelliin vähän ehostautumaan ja pesulle ennen h-hetkeä :) Muuten kyllä vedetään paljolti telttailu-seikkailulinjalla.

Muutenkin matkustelussa on mielestäni ihanaa säilyttää aina sellainen pieni seikkailumomentti ja avoimuus – kaikkea ei missään pidessä pidä suunnitella etukäteen.

Kauhistelen ihmisiä, jotka suunnittelevat lomamatkansakin aikataulut päivätarkasti ja joilla on iso lista asioita, jotka pitää nähdä ja kokea. Matkustelussa ja lomailussa parasta on juuri sellainen huolettomuus ja se, että voi mennä minne jalat ja intuitio vievät!

Ja itse asiassa sama mentaliteetti kyllä toimii elämässä yleensäkin. Mutta jos sitä ei osaa toteuttaa edes lomalla, niin turhahan sitä on kuvitella, että osaisi sellaisella rennolla meiningillä elää arkeaankaan… Mutta voin suositella, että lomamatkat ovat paras tapa harjoitella sitä, ja ainakin yksi omista elämäntavoitteistani on oppia myös arjessa elämään aina samalla seikkailija – hetkessä eläjä -asenteella.

Muistahan välillä chillatakin… niin lomalla kuin arjessakin!

Muutenkin loma tulee kyllä tarpeeseen. Ja siis ihan KUNNON loma, eikä tämä tällainen loman ja työn sekainen meno, jota nytkin olen viimeisen kuukauden vetänyt.

Olemme ehtineet nimittäin tässä touko-kesäkuussa jo mökkeillä jonkun kolmisen viikkoa: Ensin olimme kahdestaan Markun kanssa Kuusamossa, sitten tulimme kotiin puoleksi viikoksi, sitten suuntasimme Tampereen mökillemme muutamaksi päiväksi, sitten taas kotiin ja takaisin Tampereen mökille, taas takaisin kotiin ja sitten jälleen Kuusamoon viikoksi, tällä kertaa ystäväpariskunnan kanssa. Väleissä on täytynyt piipahtaa Helsingissä Markun opiskelujuttujen ja minun työkeikkojen takia, ja lisäksi olen koko ajan tehnyt töitä, kaikki automatkat + mökeillä.

Nyt ehdimme olla 1,5 vuorokautta kotona ennen sinne Britteihin lähtöä.

Todellisuudessa rakastan juuri tällaista ”arkea” ja tämä on juuri sellaista elämää, jota haluankin elää. On mieletöntä, kun voin tehdä töitä joustavasti ja paikasta riippumatta ja toteuttaa omia projektejamme ja ”bisneksiämme” myös esimerkiksi mökiltä käsin.

Mutta silti välillä sitä on hyvä pitää ihan totaalistakin lomaa. Tai no aion kyllä tuolla Briteissäkin tsekkailla sähköpostia vaikka edes kolmen päivän välein ja päivitellä some-kanaviamme, mutta esimerkiksi blogiin yritän ajastaa artikkeleja jo ennakkoon (saa nähdä, onnistuuko). Mutta jos siis haluat ilmoittautua kursseille tai vaikkapa laittaa voimistelurengas- tai Dream Rings -tilauksia tulemaan, niin antaa palaa vaan, niihin vastailen kyllä, vaikkakin ehkä pienellä lomamoodiviiveellä :)

Ihanaa juhannusta kaikille!

Nauttikaa täysin siemauksin kesästä, hyvästä seurasta ja naurusta – ja kohtuudella kaikesta muusta, jookos? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*