Cuteness overload = meet our new baby

Ai etkö ole saanut vastausta meille laittamaasi sähköpostiin?

Blame him:

Pumba on Voima-Vahtilan perheen uusin jäsen, joka muutti meille ystävänpäivänä 14.2.. Pikkukaveri on ihan laittoman söpö, mutta minkäs sille voi.

Kunhan tässä kiireiltä (lue Pumban paijaamiselta ja sen touhujen seuraamiselta) ehtii, niin kirjoittelen pienen kertomuksen Pumban ensimmäisistä päivistä uudessa kodissaan.

Mutta lyhyesti homma meni näin: Ensimmäiset 12 tuntia tämä pieni otus veti rallia ympäri kotiamme ja touhusi uudessa kaksikerroksisessa kämpässään. Seuraavat 12 tuntia se oli niin rättiväsynyt, että nukkui kuin tukki.

Ja Milla ei tietenkään saa mitään ”järkevää” (vai voiko tällasten kuvien ottamista tärkeämpää tekemistä ollakaan) aikaan, kun vaan seurailee pikkukaverin touhuja. Näiden valokuvienkin ottamisessa meni, noh, ”pieni tovi”, sillä Pumbaa ei voi pakottaa pysymään paikoillaan, vaan on kiltisti odotettava, että se tulee oma-aloitteisesti kuvauspisteeseen touhuilemaan.

Kun katsoo tällaisen pienen luontokappaleen menoa, niin sitä voi vaan hämmästellä, että miten noin pieni otus voi olla niin rohkea, utelias, suloinen, viaton – ja täynnä energiaa. Sen silmistä oikein loistaa, että ”maailma on ihmeellinen paikka”.

Pumban innoittamana lähdemme nyt Simban kanssa ulos juoksemaan ja ihastelemaan tätä ihmeellistä maailmaamme.

Josko sen jälkeen vastailisi sitten niihin sähköposteihin…

Tai ehkä kuitenkin ottais lisää pupukuvia?

Tässä on vielä loppuun video, jonka olen kuvannut minulla Rajala Ambassador -kisan myötä testissä olevalla Lumixin kameralla. Videosta huomaa, että uuden kameran käsittely vaatii vielä harjaannuttamista, eikä uudella kameralla videokuvaamista toki helpota kauheasti se, että kohteena on pieni äkkiliikkeitä ja -pinkaisuja tekevä ”rallipupu”:

Tällä viikolla minulla on muuten vihdoinkin aikaa paneutua oikein kunnolla artikkelien kirjoittamiseen ja valokuvien käsittelyyn ja tarkoituksenani onkin julkaista useampi artikkeli liittyen juurikin Rajala Ambassador -projektiin. Kannattaa siis pysyä kuulolla – luvassa on paljon asiaa valokuvaukseen ja sisällöntuotantoon liittyen sekä tietysti rutkasti fotoja :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*