Elämä on ihmemaa

Kaikenlaista kummaa me harrastetaan, mutta eilen olimme silti tavallistakin hassumpia. Tai ainakin toinen meistä, kuten mammani asian puki sanoiksi:

”Miksi Markulla on tollaset kauheat meikit, ja Milla on ihan normaali?”

No sanos muuta! Seura tekee kaltaisekseen, ja näköjään tää tietynlainen hulluus alkaa tarttua pikkuhiljaa Markkuunkin!

Saimme viikkoa aikaisemmin kutsun kaverini luo Halloween-bileisiin. Asuideat vaihtuivat matkan varrella pariinkin kertaan. Keskiviikkona keksin, että haluan kuitenkin olla Liisa Ihmemaassa -sadun Liisa, sillä keksin loistavia asusteita siihen kylkeen – parhaimpana tietysti meidän pupu – ja Markku siihen sitten sanoi, että voi olla siinä tapauksessa Hullu Hatuntekijä. Päätös lukittiin, ja kävin torstaina ostamassa Markulle sopivan hatun hiuksineen sekä valkoista puuteria. Kaikki muu tarvittava meiltä jo löytyikin.

”Kun nyt tää tehdään, niin tehdään kunnolla”, Markku totesi. Olipa aika uusi kokemus levittää luomiväriä, puuteria ja huulipunaa oman aviomiehen kasvoille. Ja enpä ole koskaan ketään maskeerannutkaan ja onnistuin olemaaa puhkaisematta yhtään silmää tai muutenkaan tökkimättä kauheasti mitään ylimääräisiä miesparan naamaan. Ja tuli aika huippu lopputulos, ainakin ensiyritykseksi, eikös vaan?!

Kävimme näissä tamineissamme mettässä pupuinemme ja koirinemme ottamassa kuvia ja piipahdimme Postissakin. Eipä meitä kukaan niin kauheasti kummastellut, mutta Pumba sai kommentteja osakseen – ai miten niin ei oo tavallista, että puput käy K-Marketin Postissa? Autolla ajellessamme vastaan tuli myös muutamia aika helmiä ilmeitä, kun vastaantulevat jalankulkijat hiffasivat ratin takana virnuilevan oranssitukkaisen hattupään :D

Huvittavaa on myös se, että emme tunteneet eilisissä juhlissa ennalta ketään muista vieraista. Heille saattoi jäädä vähän epäselväksi, miltä Markku oikeasti näyttää, ha ha…

Laittelen myöhemmin vielä lisää kuvia näytille, nyt on aika suunnata lauantai-illan saunaan, ja sen jälkeen on vuorossa leffailta – ja mikäs muukaan kuin Johnny Deppin tähdittämä Alice in Wonderland.

Huippua Halloweeniä, milloin sitä nyt ikinä kuuluukaan oikeasti viettää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*