Yhteistyössä: Ei kukaan
Rakastan skumppaa. Baileysin lisäksi kuiva kuohuva on ainut alkoholillinen juoma, joka mielestäni edes on nauttimisen arvoista.
En ole koskaan elämässäni ollut kunnolla humaltunut, mutta usein haaveilen, että jos minulla olisi paljon ylimääräistä rahaa (huom ei ”jos olisin rikas”, koska olen jo sitä, vaikken rahallisesti!), joisin lasillisen shamppanjaa joka päivä. Ehkä tekisinkin niin, toisaalta ehkä en, koska kun kuohuvaa ei nauti joka päivä, se maistuu aina sitäkin erityisemmältä silloin, kun sitä nautiskelee.
Juon skumppaa max pullon viikossa. ”Ongelma” on, että kuohuvan suhteen meillä on Markun kanssa hyvin erilainen maku, ja siinä missä minä haluan mieluiten mahdollisimman kuivaa ja hapokasta, hän inhoaa sitä. Kun avaan skumppapullon, niin ”joudun” siis nauttimaan sen kokonaan itse, mutta vaikka hapot pikkuhiljaa lähtevätkin karkuteille, niin juon samasta pullosta ihan hyvillä mielin 2-3 päivänä.
Skumpannauttimishetkeni eivät ole mitään tiettyyn päivään sidottuja hetkiä, vaan kuten yrittäjänä muutenkin teen töitä täysin tiettyihin aikoihin sitoutumatta, samoin on tämän laita. Saatan korkata skumppapullon vaikkapa keskiviikkona alkuiltapäivästä ja nauttia siitä työnteon lomassa. Etenkin valokuvien käsittelyn kaveriksi kuohuva sopii todella hyvin, ja itse asiassa kuvien käsittely sujuu joskus jopa paljon jouhevammin ja luovuus pääsee paremmin valloilleen kera kuohuvan.
Niin ja tämä ei muuten tosiaankaan ole mikään maksettu mainos! Haaveilen kyllä yhteistyöstä, jonka seurauksena voisin vaikka kylpeä skumpassa, mutta toistaiseksi sellainen yhteistyö on tosiaan kuplivan haaveen tasolla.
Maistoin tätä kuvissa näkyvää Freixenet:n kuohuvaa toissapäivänä ensimmäistä kertaa. Yleensä pitäydyn kympin luokkaa maksavissa tuotteissa, mutta koska tämä on ehkä kaunein koskaan näkemäni kuohuviinipullo, sitä oli pakko päästä maistamaan. Ja tosi hyvää se onkin, tarpeeksi kuivaa omaan makuuni!
Olimme ottamassa Markun kanssa näitä kuvia Haagan alppiruusupuistossa. Kaikki kukat olivat jo kuihtuneet näin heinäkuussa, mutta puistossa oli silti todella kaunista ja tunnelmallista.
Ja eipähän ollut ruuhkaa satunnaisia ohikulkijoita ja lenkkeilijöitä lukuun ottamatta. Kaksi harmitonta pussikaljoittelijaa kyselivät jossain vaiheessa, tuliko hyviä kuvia. Toinen heistä esitteli seuralaiselleen puistoa innoissaan kuin pikkupoika.
”Täällä asuu oraviakin”, hän kehuskeli. Aika symppiksiä.
Keikailin puistossa 20-luvun tyylisessä mekossani ja korkkareissa. Yritin olla astumatta laudoista tehdyn kulkuväylän rakoihin ja olla pyöräyttämättä nilkkaani.
Periaatteessa käyskentelin siellä yöpaitasillani. Olen nimittäin itse tehnyt tämän mekon ja käytin sen pohjana naruolkaimista valkoista yöpaitaa.
Kampauksen sisään pujottelin höyheniä.
”Kyllä kirjanpitäjä ihmettelee, kun ponnahdat sinne toimistolle tuon näköisenä ja vielä pupun kanssa”, Markku totesi.
Kyllä, Simba ja Pumbakin olivat mukana, vaikkeivät kuviin tällä kertaa päätyneetkään. Ja piipahdimme kuvaussession jälkeen vielä kirjanpitäjällä pudottamassa kuorellisen kuitteja sun muita papereita.
Harmi, hän ei ollut paikalla. Ensi kerralla sitten.
Tuo lasi on aito shamppanjalasi. Varastin sen Great Gatsby -leffasta, nappasin siitä vain ruudun läpi! Tai en ihan, vaan ostin sen Pariisista katukirppikseltä, mutta kuka tietää, mistä tämä aitoa kristallia oleva lasi on alkujaan peräisin ja kenen huulilla se on joskus käynyt…
Ihan sama, mitä tähän lasiin kaataa, se maistuu hyvältä. Välillä juon siitä jopa ”mustaa shamppanjaa” ( = kokista), joskus jopa maitoa.
Kuvittelen mielessäni, että se on taikalasi, joka muuttaa kaiken siihen kaadetun kuohuvaksi. Toimii!
Pirskahtelevan ihanaa kesäperjantaita!
