Haaveiletko hääkuvaamisesta? (+ etukoodi kurssille)

Hääkuvaaminen on mielestäni aika pelottava laji.

Ajattele nyt: ikuistat valokuviin kahden ihmisen kenties elämän tärkeintä päivää. He luottavat sinuun ja siihen, että saat ikuistettua kaikki päivän tärkeimmät hetket ajattomiin, upeisiin & ainutlaatuisiin valokuviin.

Jos jossain valokuvauksessa niin hääkuvauksessa ei mielestäni ole varaa epäonnistua.

Itse olin tosi varovainen alkuun. Haaveilin häiden kuvaamisesta jo ”monta” vuotta sitten, jotain vähän yli parikymppisenä. Aloittaminen kuitenkin pelotti – juurikin siksi, etten missään nimessä halunnut oppia mitään kantapään kautta, jos se nimittäin olisi merkinnyt sitä, että olisin epäonnistunut jonkun parin häiden ikuistamisessa.

Omalla kohdallani epäonnistumisella en ajatellut, että kaikki ottamani hääkuvat voisivat mennä pieleen tai että mokaisin jotenkin todella isosti, mutta en vaan jotenkin halunnut ruveta ikuistamaan toisten ihmisten tärkeää päivää ennen kuin minusta itsestäni tuntui siltä, että olisin halunnut itseni ottamaan kuvia myös omista häistäni. Eli siinä oli minun mittarini.

Omat kriteerini hääkuvaajan suhteen olivat aikamoiset, kun viisi vuotta sitten etsin kuvaajaa ikuistamaan minun & Markun häät: hänen piti olla luotettava, mukava ja äärimmäisen hyvä kuvaaja. Hyvällä tarkoitin kuvausvarmuuden lisäksi myös kaunista, persoonnallista, romanttista ja taiteellista kädenjälkeä, mihin kuuluu valokuvaustaitojen lisäksi siis myös esimerkiksi jälkikäsittelytaidot. Lopulta pitkän etsinnän (ja ”tenttaamisen”) päätteeksi löysin meille kriteerit täyttävän kuvaajan.

Kiitos (ja anteeksi) V-P Kangas upeista hääkuvistamme, ja toivottavasti en aiheuttanut liikaa harmaita hiuksia vaativuudellani :)

Toivon, että tänä päivänä ihmiset voivat valita minut hääkuvaajaksi juuri noiden samojen kriteerien perusteella kuin millä minä lopulta päädyin omaan valintaani.

Itse rakastan hääkuvaamista yli kaiken! On ihanaa onnistua taltioimaan kaikki se rakkaus ja onni, mikä kahden ihmisen välillä on. Mutta vaikka ne kuinka huokuisivat parista, niin niiden vangitseminen kuviin ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys.

Etenkin tässä kuluneiden muutaman vuoden aikana olen itse vihdoinkin löytänyt todellista varmuutta, itseluottamusta sekä oman tyylini kuvaajana. Silti en ole vielä lähellekään ”valmis” ja pyrin koko ajan kehittymään paremmaksi, vaikka samaan aikaan tiedän, ettei valokuvauksessa ole edes olemassa mitään absoluuttista ”parasta”. On erilaisia kuvaajia, joilla on kullakin erilainen tyyli ja hyvä niin, sillä myös jokainen hääpari on erilainen ja tärkeintä on, että juuri oikea kuvaaja ja pari ikään kuin löytävät toisensa. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, eikä tarvitsekaan.

Hääkuvauksen kohdalla koen, että oma kehittyminen on edelleenkin äärimmäisen selkeää, sillä jokaisissa häissä sitä joutuu olemaan aina vähän varpaillaan ja on tsempattava juurikin siksi, että kyseessä tosiaankin on yksi ihmisten elämän tärkeämmistä päivistä! Hääkuvaajaa ei palkata suotta, eikä hääkuvista syyttä olla valmiita maksamaan isoja summia.

Toisaalta olen oppinut myös sen, ettei valokuvatessa saa jännittää liikaa. Itse otan parhaat kuvat silloin kun kuvaan mahdollisimman rennosti.

Mikä siis neuvoksi?

Kokemusta vaan!

Mutta kuten mainitsin, hääkuvausta ei voi mielestäni harjoitella kantapään kautta oppimisen kautta, kuten montaa muuta ”kuvauslajia”, koska se voisi tarkoittaa jonkun hääparin elämän tärkeimmän päivän kuvamuistojen riskeeraamista.

On kuitenkin tapoja, miten hääkuvausta voi harjoitella turvallisesti. Tässä jokunen esimerkki:

1. Voi mennä jonkun kokeneen kuvaajan oppiin tai ns. kakkoskuvaajaksi.

2. Voi kartuttaa kuvaustaitojaan ensin muilla saroilla, kuten juhla- ja tapahtumakuvauksella, missä pienet mokat sallitaan kenties vähän paremmin kuin häissä.

3. Voi käydä kursseilla ja saada oppia kokeneilta kuvaajilta.

Minulla on nyt tarjolla ihan konkreettinen vinkki/suositus tuohon viimeisimpään, nimittäin suosittelu omat hääni ikuistaneen hääkuvaajan kurssista. Se ei ole mikään sellainen kurssi, missä varsinaisesti opetellaan valokuvaamaan, vaan enemmänkin sellainen syventävä kurssi. Kyseessä on Hääkuvauksen salat julki -verkkovalmennus, jolla itse kävin viime keväänä, kun se järjestettiin ihan konkreettisena päivän mittaisena lähiopetuskurssina. Nyt kyseinen kurssi on kuitenkin saatavilla siis verkkovalmennuksena, ja voin suositella sitä koko sydämestäni!

Käy itse lukaisemassa kurssin tarkemmat tiedot täältä.* Linkin takaa löydät myös ilmoittautumisohjeet. Kurssilla on 14 päivän rahat takaisin -takuu eli jos et ole tyytyväinen, saat tosiaan kurssimaksun takaisin. Mutta epäilen suuresti, että niin käy :)

Lisäksi koodilla millav20 saat 20% alennuksen kurssin hinnasta!

Kurssin vetäjä on siis huippu hyvä kuvaaja V-P Kangas – hänen portfolionsa löydät täältä.

Antoisia kuvaushetkiä!

-Milla

*adlink

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*