Herkistelyä ennen h-hetkeä

Keskiviikkoiltana Helsingin Liikuntamyllyn treenisalilla valmistauduttiin tutulla kaavalla viikonlopun telinevoimistelun SM-kilpailuihin. Voimistelijat kävivät läpi kisasarjojaan harjoituskilpailun muodossa. Tuon illan suoritusten jälkeen heidän onkin sitten aika pitää pari lepopäivää ennen viikonlopun varsinaista ponnistusta.

”Perjantaina käväisemme vielä pikaisesti treenisalilla hakemassa hiukan tuntumaa telineisiin ja ´herkistelemässä´”, helsinkiläisvoimistelijat kertovat.

Lauantaina 27.10. Liikuntamyllyssä mitellään, kuka suomalaismiehistä on kovin 6-ottelija. Ottelun hallitseva mestari viime vuodelta on Espoon Telinetaitureiden Heikki Niva. Muun muassa Voimisteluseura Helsinkiä edustava Kasper Holopainen havittelee kuitenkin hänkin tämän vuoden 6-otteluvoittoa.

”Tavoitteena on haastaa Heikki, jos vain polvi kestää”, jalkavaivoista kärsinyt Holopainen toteaa. Hänen ja Nivan lisäksi vahvimpiin mitaliehdokkaisiin kuuluvat muun muassa Espoon telinetaitureiden Oskar Kirmes sekä Kotkan Telinevoimistelijoiden Jimi Päivänen.

Lauantaina käydään ottelun ohella myös telinekohtaiset karsinnat sunnuntain telinefinaaleihin. Finaaleissa monella telineellä tullaan käymään tiukkaa taistoa voitosta ja mitalisijoista.

Hypyssä mitaleissa ovat vahvimmin kiinni helsinkiläiset Petrus Laulumaa ja Tomi Tuuha. ”Hypyn lisäksi tavoittelen mitalia myös permannolla”, Laulumaa lisää. Hän onkin erikoistunut nimenomaan näihin kahteen telineeseen, eikä kilpaile siis muilla telineillä.

Erikoistujiin kuuluu myös esimerkiksi Helsingfors Gymnastikklubia edustava Henrik Pettersson, joka on omistautunut vain ja ainoastaan hevoselle. Sunnuntain finaaleissa tulee olemaan jännittävää nähdä, onnistuuko tämä epäonniseksi kilpailijaksi leimautunut mies uusimaan viimevuotisen mestaruuden. Pitäkäämme peukut pystyssä!

Nojapuilla parhaista sijoituksista kamppailee teoriassa peräti kuusi voimistelijaa, ja mitalisteja on vaikea lähteä arvailemaan ennakkoon. Rekillä vahvimpiin miehiin kuuluvat taas esimerkiksi Holopainen, Niva, Kirmes, Voimisteluseura Helsingin Jouko Koskinen, sekä mahdollisesti myös jokunen muu voimistelija.

Ja renkailla on tietenkin Markku, jonka mestaruutta kukaan ei teoriassa uhkaa, ellei mies sitten mene mokaamaan pahemman kerran.

Toki yllätyksiä ja positiivisia nousijoita voi olla odotettavissa, eikä yksikään mitalisija ole vielä kiveen kaiverrettuna. Ei muuta kuin katsomoon seuraamaan ja näkemään viikonlopun onnistumiset omin silmin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Heikki Niva on vielä hallitseva miesten telinevoimistelun 6-ottelumestari.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jimi Päivänen – yksi 6-ottelun haastajista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*