Itsekkyydestä

Me kaikki olemme itsekkäitä. Niin minä kuin sinä. Uskallan väittää niin.

Itse tunnustan asian mielelläni, sillä onhan todiste itsekkyydestäni jo se, että haluan olla onnellinen ja elää unelmieni elämää ja toivon hyvää itselleni ja läheisilleni.

Välillä poden sen takia huonoa omaatuntoa. Miten minulla on oikeus tehdä kaikkea kivaa kaiket päivät ja vaan nauttia suurimman osan ajastani, kun on niin paljon ihmisiä jotka eivät voi (tai uskalla) elää unelmiensa elämää?

Tämän ajattelutapani kanssa painin joka viikko. Silti olen päättänyt oman suuntani ja haluan ja aion jatkaa tällä omalla ”itsekkäällä” linjallani: tehdä juuri sitä, mitä eniten rakastan ja elää omannäköistäni elämää.

Ja onko tämä itsekkyyteni sittenkään niin kamalaa?

Epäröinnin hetkistäni huolimatta en pidä itsekkyyttäni pahuutena. Tämä siksi, että eiväthän oma elämäntapani ja valintani ole keneltäkään muulta pois. Tämä oma itsekkyyteni ei aiheuta kenellekään mitään pahaa, enkä missään nimessä halua tavoitella unelmiani – päällimmäisenä onnellisuutta – muiden ihmisten kustannuksella. Jos haluaisin, niin itsekkyytteni olisi pahuutta.

Voisiko siis olla, että itsekkyys on itse asiassa suorastaan hyve niin kauan kuin sen avulla lisää omaa, ja usein myös läheistensä, onnellisuutta, eikä samalla vahingoita ketään?

Totuushan nimittäin on, että hyvinvointi ja onnellisuus vaativat omaan napaan tuijottamista. Jos ei nimittäin pidä huolta itsestään ja rakasta ensin itseään, on mahdotonta pystyä elämään onnellisena itsensä kanssa puhumattakaan siitä, että pystyisi täysillä ja vilpittömästi rakastamaan myös muita ihmisiä ja tekemään hyvää.

Ei kuitenkaan ole ihan helppo yhtälö osata rakastaa itseään ”sopivalla tavalla” sortumatta kuitenkaan liiaalliseen itsekkyyteen.

On nimittäin paheita, jotka yrittävät saada meistä juuri itsekkyyden kautta vallan. Niitä ovat esimerkiksi välinpitämättömyys, ahneus, epäoikeudenmukaisuus ja ylimielisyys. Niihin yhdistettynä itsekkyys muuttuukin yhdeksi ihmisen pahimmista ominaisuuksista.

Ei siis ole ihme, että onnellisuuden tavoittaminen on meille ihmisille niin vaikeaa. Se on jatkuvaa tasapainoilua hyvän ja pahanlaatuisen itsekkyyden välillä.

Itsekkyys onkin aihe, jota on mielestäni hyvä pohtia. Lisäksi on hyvä tarkastella itseään ja sitä, millä keinoin tavoittelee omaa onnellisuuttaan ja polkeeko siinä samalla muita ihmisiä. Ja vaikkei suoranaisesti polkisikaan, niin sulkeeko silmänsä joltakin. Välinpitämättömyyteen on nimittäin helpompi sortua kuin varsinaisiin pahanmielisiin tekoihin.

Parasta mielestäni olisi, jos pystyisi kääntämään oman itsekkyytensä hyviksi teoiksi ja aioiksi. Se onnistuu siten, että vaalii itsekkyytensä rinnalla sellaisia hyveitä kuin huomaavaisuus, vilpittömyys, oikeudenmukaisuus, jakamisen halu sekä rakkaus, ja pyrkii jakamaan oman onnellisuutensa ja ilonsa muiden kanssa. Vähintäänkin omien läheistensä kanssa, mutta miksei laajemminkin.

Onnellisuuteen ehkä vaaditaankin sitä itsekkyyttä, mutta toisaalta onnellisella ihmisellä on sitten ase, jonka avulla jakaa hyvyyttä ympärilleen: hyvää mieltä, positiivista energiaa, rohkeutta ja inspiraatiota.

Voi olla, ettei niiden avulla pelasteta maailmaa, mutta ainakin minulle riittäisi, että saan yhden ihmisen joka päivä hymyilemään sen ansiosta, että itse olen ollut hyvällä tuulella tai että saan omalla esimerkilläni rohkaistua tai inspiroitua jotakuta tekemään asioita, jotka tuottavat hänelle iloa.

Ollaan siis hyvällä tavalla itsekkäitä ja levitetään sen antamalla voimalla hyvää ympärillemme <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*