Jatkuvassa tikissä & nyt myös tikeissä

Moni haaveilee, että olisi jonain päivänä ”tikissä”. Markulle tikissä oleminen on kuin luontainen olotila, johon hän on edennyt 19 vuoden telinevoimistelu-uransa myötä. Tikissä oleminen ei ole hänelle mikään haaste tai urakka, eikä ulkonäkö tosiaankaan se ykkösprioriteetti maailmassa – se nyt vaan tulee kuin kaupan päälle kovan treenaamisen myötä. Ja pienenä paljastuksena: Markun tikissä oleminen ei tosiaankaan ole kalorien tai joidenkin mystisten ravinnon makrojen (mitä ne on?) laskemisen ansiota, vaan ihan vaan rennon syömisen – ja sen kovan treenaamisen – tulosta.

Me kannustammekin ihmisiä nimenomaan unohtamaan liiallisen ulkonäöstä tai syömisestä stressaamisen ja keskittymään itse asiaan eli liikkumiseen ja treenaamiseen sekä oman suorituskyvyn ja hyvän olon parantamiseen tekemällä. Tikki kroppa tulee siinä sitten kyllä kaupan päälle. :)

Toisaalta kovalla treenillä ja sen tuomalla teräskunnolla on myös hintansa. Markkukaan ei ole urheilu-uransa aikana välttynyt vammoilta. Rengasspesialistilla kovilla ovat etenkin olkapäät, joiden huoltamisen tärkeyden mies onkin saanut oppia kantapään kautta.

Viimeisimpänä esillä on ollut Markun forkkuongelma eli käsivarsien (forearms) rasitusvamma. Näihin kuviin oletkin ehkä jo somessa törmännyt:Tässä Markun kertomus siitä, mistä näissä uusimmissa käsivarsien ”sota-arvissa” oikein on kyse:

”Jotkut ovat saattaneet ihmetellä, että mikä tää mun forkkujen silpomisprojekti on.

Vasen kyynärvarteni on vaivannut jo jostain vuodesta 2011 asti. Silloin se ei ollut paha, välillä se kipeytyi kun tuli tehtyä paljon hevosta treeneissä, mutta vaiva meni levolla ohi. Sitten syksyllä 2011 rikoin vasemman olkapääni kilpailussa huonoon asentoon jääneellä ristiriipunnalla siihen malliin, että se piti leikata, ja siitä seurasi yli puoli vuotta ennen kuin olin jälleen telineillä. Alkuun juurikin hevonen oli ainut teline, jota pystyin harjoittelemaan, käsi kun ei vielä tykännyt yläasennoista. Pitkän tauon jälkeen forkku ei vaivannut uudelleen ennen kuin joskus 2012 syksyllä. Jonkinverran käsittelin oireilevaa kättäni hieroen ja kipeimpiä kohtia painellen – näin jos teki, niin se ei tullut treenistä kipeäksi.

Alkuvuodesta 2013 aloitin hierojan opintoni. Anatomian tuntemuksella pystyin paikantamaan forkkuni kivun m. flexor carpi ulnarikseen eli kyynärluun puoleiseen ranteen koukistajalihakseen. Tämä tieto auttoi minua hoitamaan vaivaani paremmin kohdennetulla venyttelyllä ja sopivalla rannetuella, joka otti vähän kyseisen lihaksen hoitamasta työkuormasta pois. Seurasi hyvä treenijakso, kun oireet pysyivät ajoittaisella käsittelyllä ja kylmähoidoilla aisoissa. Jos luistin käden hoidosta, niin sitten se tuli heppatreeneistä kipeäksi.

Pikkuhiljaa hoitokeinojen teho alkoi laskea ja oireet vaivata enemmän. Vuoden 2014 aikana oli monta jaksoa, joina jouduin pitää pari viikkoa taukoa myllyjen pyörimisestä hevosella, jotta käsi siitä vähän rauhottuisi, mutta ei siitä paljoa apua ollut. 2015 alussa olin kuukauden lomareissussa, jonka jälkeen käsi oli yhden treenin hyvä, mutta sitten kipeä taas. Viime helmikuusta asti se on vaivannut jatkuvasti, ja joka treenin päälle imurinputken pätkällä rullailu, golfpallolla murjominen, jäävedessä hautominen ja geelit ovat vain lieventäneet oireita.

Hevosen tekeminen on koko ajan tuntimääräisesti vähentynyt kivun pakottamana. En viitsinyt mennä niin pitkälle, että olisin ruvennut buranan kanssa treenaamaan. Pahimmillaan vasentä kättä on särkenyt levossakin. Sitten kuulin Jari Mönkköseltä (rekin EM-hopeamies vuodelta 1998), että hänellä oli aikanaan samanmoisia vaivoja molempien käsiensä kanssa ja pahemmin oireilevina. Häneltä leikattiin molemmista käsistä lihaskalvot auki, ja sillä toimenpiteellä vaivat hävisivät kuin pieru saharaan. Kyseessä on siis samanlainen operaatio kuin miten sääristä leikataan lihaskalvot ns. ”penikkataudin” hoitamiseksi.

Päätin että loppukesästä 2015 hoidan omat käteni kondikseen. Oikeakin käsi oli alkanut oirehtia tänä vuonna pikkaisen tiettyjen heppaliikkeiden treenaamisen jälkeen, joten päätin, että leikkautan molemmat saman tien.

Ensimmäisellä lääkärikäynnillä kesäkuussa vasemman käteni puristusvoima oli 51kg ja oikean 62kg. Lääkäri diagnosoi aitiopainesyndrooman, joka on kuulemma yleinen motocross-kuskeilla, joilla tulee paljon käsien puristamista ja samaan aikaan kovaa täristystä. Vasen käsi leikattiin 16.7. ja 3,5vko myöhemmin (eli 3,5vko totaalilepoa käsille) puristusvoimat olivat 60/60. 4 vko leikkauksesta tein myös ensimmäisen täysin kivuttoman heppatreenini yli 2 vuoteen ja vieläpä ilman rannetukea. Se oli tosin vähän rankka aloitus suoraan, sillä parin päivän päästä seuraavassa heppatreenissä oli vähän kipua. (Mutta en rullannut kättä tai tehnyt mitään muuta sen palautumisen eteen, kun ennen tuollaisen jälkeen en olisi voinut seuraavassa treenissä edes toivoa tekeväni hevosta, ja nyt tein kuitenkin ihan normaalin treenin vaimealla kivulla.) Vasemman forkun venyttäminenkin on tuntunut nyt ihan erilaiselta, ja ennen niin tiukka ja selvärajainen lihas on melkein ”hävinnyt” pehmennyttyään niin paljon. Ja kipu joka tuli siinä seuraavassa treenissä ei ollut lainkaan niin terävä saatika voimakas kuin ennen.

Tämän lyhyen treeniviikon aikana ennen seuraavan käden leikkaamista tuli huomattua myös, että vasen ei nyt ollut moksiskaan treeneistä, lukuunottamatta tuota poikkeuksellisen rajua heppatreeniä, mutta oikea käsi särki lievästi useampaankin kertaan treenien jälkeen. Veikkaan että se on tehnyt niin aina, mutta vasen on vaan ollut niin perk*****ti kipeämpi, etten ole aiemmin huomannut oikeassa mitään. 20.8. oli oikean käden vuoro, ja tätä kirjoittaessa se on tikeissä ja ”käyttökiellossa” (raskaampaa rasitusta vältettävä).

Kolmen viikon päästä olen jälleen telineillä, ja odotan innolla miten heppa lähtee kehittymään nyt kun kädet kestää treenata. Ja voi olla että näistä operaatioista on apua myös renkaille, siellä nimittäin yksi ongelmani sen ****** alastulon kanssa on ollut forkkujen hapotus. Sarjan viimeisessä kässärissä forkut on niin hapoilla, että tuntuu, etten pysty pitämään kiinni, jos yritän laskea kunnon vauhdilla. Tästä seuraa se, että aina otan sitten vaistomaisesti vauhdit pois mistä päästään siihen, etten saa vaikeampaa alastuloa jaloilleni sarjan päälle. (2 kertaa olen ollut EM-kisoissa 1 pisteen päässä finaalista kaatuneella alastulolla, ja kaatumisesta vähennetään 1 piste)

Toivottavasti jatkossa nyt löytyy käsistä vielä puristusvoimaa siihen sarjan viimeiseenkin liikkeeseen. Mulla on nimittäin 9/10 sarjaliikkeestäni ihan maailman huipputasoa, mutta se ei riitä – renkailla ratkaisee se, kuka pystyy tekemään huippuvaikean sarjan päälle vielä vaikean alastulonkin nappiin.”

– Markku –

Alla videolla Markun rengassarja viime kevään EM:eistä, missä läpimurto taas romahti siihen kirottuun alastuloon:

Ja tässä pieni muisto vuodelta 2012 – tältä näyttää, kun Markku vetää vaikean alastulonsa täysin rähmälleen:

Nice, eh! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*