Lucia

Markku lähti tänään aamulla muutamaksi päiväksi Kuortaneelle. Itselläni riittää sillä aikaa enemmän kuin tarpeeksi tekemistä rästiin jääneiden hommien, firman juttujen, yhden lehtijutun ja kuvankäsittelyn parissa.

Viime viikonlopun jäljiltä olo oli vähän naatti kolmen päivän joulumarkkinaprojektin jäljiltä. Eilen kävimme yhdessä Markun kanssa salilla ja tein kunnon leuanvetotreenin, mikä teki kyllä todella hyvää. Mutta kääntöpuolena on se, että nyt kun tulee istuttua aika paljon/oltua paikoillaan koneen ääressä, niin olo alkaa tuntua aika tukalalta… Yhtälö kova voimatreeni + koneen ääressä kyhjöttäminen on varma resepti siihen, että saa selän ja niska-hartiaseudun jumiin.

Onneksi on toki Simba, jota täytyy lenkittää se kolme kertaa päivässä ja Pumba, jota täytyy vähän väliä käydä hätyyttämässä pois mattojen kimpusta, joten työn teko saa hyvää tauotusta täällä kotitoimistolla. Tänään kävimme lisäksi Simban kanssa katsomassa Lucia-kulkuetta.

Koska olin vaan siellä kuvaamassa omaksi ilokseni, niin en lähtenyt kilpailemaan medioiden kuvaajien kanssa parhaista kuvauspaikoista (huh, heitä oli kyllä paikalla aikamoinen määrä ja käytös oli aika viidakon lakien mukaista). Sain kuitenkin napattua joitain ihan kivoja fotoja siitä Tuomiokirkon portailta.

Seuraavaksi isken lehtijutun kimppuun ja yritän saada vihdoinkin kalibroitua uuden näyttöni värit kohdilleen. Niin ja iltapäivällä sain vihdoin aikaiseksi tilata viimeiset joululahjat! Ei liene yllätys, että teetätin erilaisia valokuvalahjoja :) Toivottavasti ne vaan todella ehtivät perille jouluksi, kuten Smartphoton sivuilla lupailtiin.

Ai niin ja huomenna on viimeinen päivä lähettää ne joulukortitkin, jotka ovat toista viikkoa lojuneet tuossa pöydällä….

Ihanaa & tunnelmallista tiistai-iltaa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*