Mekkomaanantai II – harlekiinimekko

Aloitin viikko sitten tärkeääkin tärkeämmän postaussarjan, nimittäin mekoistani! Viime maanantaina esittelin isoäitini vanhan kultaisen leningin.

Tänäänkin on luvassa aitoa vintagea, mutta tällä kertaa yhden kaverini äidin vanha mekko… Sen alkuperää en sen tarkemmin tiedä (täytyykin kysyä), mutta ihanaakin ihanampi se on, ja vieläpä juuri mun kokoani! Ainoastaan hihansuiden kanssa on pientä haastetta saada ne vedettyä päälle kyynärpäideni yläpuolelle, mutta onneksi on vahva mies apuna. Ja muutenkin tuntuu, että vintagemekko ei voi olla aito vintagemekko, jos sen pukeminen tai riisuminen ei ole ainakin jossain määrin hankalaa :)

Mikä näissä vanhoissa mekoissa on mielestäni parasta (sen lisäksi, että niiden pukeminen/riisuminen on taitolaji)?

Noh, ainakin ainutlaatuisuus, laatu ja mukavuus! Toista samanlaista ei varmasti kävele kadulla vastaan, kankaan laatu ja vaatteen ompeleet ovat ihan omaa luokkaansa verrattuna tämän päivän perusriepuihin ja mekko on tajuttoman mukava päällä. En itse yhtään viihdy esimerkiksi farkuissa tai housuissa ylipäätänsä, vaan 90% ajastani vietän mukavissa vaatteissa, jotka eivät kiristä mistään suunnasta. Sukkahousut/trikoot ja löysä paita ovat lempparini, mutta niiden lisäksi myös juurikin erilaiset mekot, jotka voi heittää niiden sukkahousujen päälle – ja edelleen voi liikkua vapaasti ilman, että mikään kohta missään suunnassa kiristää ja lisäksi on ihanan tyttömäinen fiilis!

Tässä asussa ainut vähän epämukavampi juttu olivat rintaliivit, joista en loppupeleissä niin kauheasti nauti, mutta joita ilman en kyllä kuvissa kuitenkaan halua olla.

Ja aina kun saavun kotiin, mikä onkaan ensimmäinen asia, mitä teen?

Riisun ne rintsikat! Ja olen muuten aika hyvä riisumaan ne isonkin vaatemäärän alta ilman, että riisun muita vaatteita siitä päältä pois, hi hi.

Mutta iso kiitos tästä löydöksestä, ja aion pitää siitä hyvää huolta <3 Ja ihanaa uutta viikkoa teistä jokaiselle.

Kuvat on ottanut taas oma rakas henkilökohtainen, ”pakkotyöllä” toimiva aviomies-hovikuvaajani (pus!) :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*