Mekkomaanantai VIII – Marimekon hupputakki & punaiset huopikkaat

Kun kovimmat paukkupakkaset iskivät tänne Helsinkiinkin, suurin onni oli saada töpötellä ulkona menemään punaisissa huopikkaissani. Ne ovat niin tajuttoman ihanat, ja ne jalassa pärjää, vaikka pakkasta olisi useampi kymmen astetta.

Kun olin napero, minulla oli samanlaiset punaiset huopikkaat, tosin miniatyyrimuodossa. Joskus parikymppisenä toivoin itselleni uusia sellaisia, sillä ajattelin, että ne olisivat loistavat etenkin koiranulkoilutusreissuilla. Niinpä pappani hommasi minulle sellaiset joululahjaksi.

Harmikseni en ole muutamana viimeisimpänä talvena päässyt kauheasti näitä käyttämään, kun talvet ovat olleet täällä etelässä niin huonoja. Huopikkaita kun ei voi käyttää, jos mittari kipuaa lähelle nollaa tai plussan puolelle, sillä ne menevät kastuessaan huonoiksi, eikä niille toki ole sellaisilla keleillä tarvettakaan. Lisäksi kaupunkiolosuhteissa kadut menevät heti sellaiseksi harmaamustaksi loskaksi, ettei tee mieli lampsia kuin kumisaappaissa tai jossain ikivanhoissa huonoissa kengissä, kun ei huvita pilata mitään hienoja jalkineita.

Kaivoin alkuvuodesta myös kaappien kätköistä tämän tätini vanhan mustan Marimekon takin. Kun sain sen, muistan, miten se tuntui epämiellyttävän suurelta ja tunsin itseni jättimäiseksi se ylläni. En siis silloin tuntenut oloani kovin mukavaksi tuossa takissa, mutta kummasti nyt ”täytän” sen oikein hyvin. Jätti-iso takki on ilmavuudessaan superlämmin, sen alle mahtuu hyvin kaksikin villapaitaa, ja sen sijaan, että nyt tuntisin oloni epämiellyttävän isoksi ja kömpelöksi se päälläni, niin pikemminkin tunnen itseni tosi pieneksi ja siroksi sen sisällä. Se yhdistettynä huopikkaisiini ja fiilis on sellainen pikkumyymäinen :)

Lisäksi takin huppu on mielettömän kiva! Muihinkin villakangastakkeihini voisi kasvaa tuollainen jättihuppu, kiitos…

Ensi kerralla esittelyyn taas joku mekko. Seuraavana vuorossa on ehkä yksi punaisista mekoistani tai ehkä tummanvihreä 50-luvun tyylinen kynämekko, hmm…

Ihanaa uutta viikkoa <3

Ps. Kaikki mekkomaanantai-sarjan postaukset löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*