Miksi tarttua voimistelurenkaisiin? 8-kertainen & hallitseva Suomen mestari vastaa

Oli sitten tavoitteenasi saada voimaa taikka lihasmassaa, polttaa rasvaa, oppia uusia juttuja tai vain harrastaa hauskaa ja kivaa liikuntaa, renkailla jumppaaminen sopii sinulle.

Vai arveluttaako sinua kenties se, että renkailla harjoitteluun tarvittaisiin todella paljon voimaa ja vain vahvat voivat sitä tehdä? Ei pidä paikkaansa. Renkailla harjoiteltavien liikkeiden kuormittavuutta voi säätää portaattomasti olemattoman kevyestä erittäin raskaaseen omaa asentoa muuttamalla. Näin se sopii paitsi kenelle tahansa niin myös eri harjoituksiin, kuten maksimivoiman, nopeusvoiman, perusvoiman jne. harjoitteluun.

Renkailla harjoittelun etuja esimerkiksi kuntosaliharjoitteluun verrattuna on, että renkaat epästabiilina alustana haastavat myös kehon eri tukilihakset töihin. Esimerkiksi etunojapunnerrus tai dippi muuttuvat paljon haastavammiksi, kun ne tehdään renkailla. Ja tuo haastavuus näkyy myöhemmin lisääntyneenä hyvinvointina tai sanotaan pikemminkin, että ei näy loukkaantumisina ja muina vaivoina myöhemmällä iällä, sillä tukilihasten toiminnan ja kehonhallinnan kehittyminen lisäävät ihmisen toimintakykyä merkittävästi.

Onko vielä jotain konkreettisempaa syytä valita renkailla jumppaaminen?

Renkaat ovat edullinen kuntoiluväline, niillä voi treenata erittäin monipuolisesti yläkroppaa ja keskivartaloa ja lisäksi ne ovat mielestäni paras väline päällä maan yläkropan venyttelyyn. Renkaat voi ottaa mukaan ja mennä ulos treenaamaan esimerkiksi biitsille, puistoon tai leikkipuistoon lasten kanssa! Ne saa kotiin katosta roikkumaan ja ne voi ottaa mökille tai jopa lomamatkalle mukaan. Lisäksi muistakaa taas se jo alussa mainittu tukilihasten vahvistaminen, minkä lisäksi rengastemppuilu on hauskaa ja on mieletöntä oppia uusia liikkeitä tai edetä kohti tavoiteliikkeitä.

Renkailla chillailua lomamatkalla Riossa:

Lisää rengaslomailua:

Mainittakoon renkaista myös voimanhankkimisvälineenä: itse olen viimeksi tehnyt kuntosaliharjoittelua osana voimaharjoitteluani lukioaikana eli siis yli 6 vuotta sitten. Sittemmin kaikki voimaharjoitteluni on tapahtunut renkailla, poislukien keskivartalotreenit ja satunnaiset kuntopiiriharjoittelut, joihin on kuulunut mm. punnerruksia käsinseisontaan, leukoja, dippejä, käsinseisonnassa punnerruksia ja muita kehonpainolla tehtäviä harjoitteita.

Oheistreeninä vähän käsinseisontapunnerruksia taputuksella:

Olen siis treenannut liki vain ja ainoastaan omaa kehonpainoani hyödyntäen. Kerran pari vuodessa käyn kuntosalilla testaamassa penkkimaksimia ja lisäksi on tullut testattua (huom! siis satunnaisesti kokeiltua, ei treenattua) mm. leuanvetoa ja dippejä lisäpainoilla. Tässä muutama tulos, jotka olen saavuttanut – ja siis täysin ilman punttisaliharjoittelua:
penkkipunnerrus 135kg omapainolla 66kg
leuanveto +68kg lisäpainolla
dipeissä 10 toistoa +50kg lisäpainolla.

Pikavisiitti puntille = penkkimaksimikokeilu:

Lisäpainoleukojen lisäksi on tullut testattua toistoleuanvetoa:

No okei, välillä kyllä teen vähän kehonpainoharjoittelua lisäpainoilla, kuten ristiriipuntaa +20kg lisäpainolla yms., mutta pointtini on, että ”pelkällä” omaa kehonpainoa hyödyntävällä harjoittelulla voi kasvattaa voimansa ihan huipputasolle.

Rengastreeniä lisäpainoilla:

Innostavia treenejä ja voimaa kaikille – ja tervetuloa kokeilemaan rengasjumppaa kursseilleni :) Olet tervetullut mukaan ihan tasosta riippumatta: esimerkiksi rengasvoimakurssi I sopii aivan kaikentasoisille liikkujille. Lisähaastetta kaipaaville on sitten hc-jatkokursseja tarjolla… ;)

Seuraava rengasvoima I -kurssi järjestetään ensi lauantaina 12.9. klo 17-19.30 CompactFitillä Helsingissä, ja mukaan mahtuu vielä hyvin! Ilmottautuminen tapahtuu helposti mailitse osoitteeseen milla(at)voimavahtila.fi

Lisätietoa sekä koko kurssikalenterimme löydät täältä

Loppuun vielä ”liputus” voiman & liikunnan ilon puolesta! Innostukaa ja ottakaa kropastanne kaikki mahdollinen ilo irti – se kun on paras treeni- ja temppuiluväline, mitä maa päällään kantaa!

– Markku Vahtila, renkaiden 8 x Suomen mestari, maajoukkuetelinevoimistelija

Ps. Seuraahan meitä:
Facebookissa:
Rengasmies/telinevoimistelija Markku Vahtila
Voima-Vahtila
Instagramissa:

voimavahtila
Twitterissä:
@MillaVahtila

Pps. Tiesitkö, että järjestämme liikuntakursseja, kuten rengasvoima- ja kehonpainoharjoittelukursseja – kurkkaa lisätietoa ja ilmoittaudu mukaan täällä. Tarjoamme myös kursseja ryhmille ja yrityksille (tiedustelut: milla(at)voimavahtila.fi)

Voimaputiikistamme voit ostaa mm. puisia suomalaisia voimistelurenkaita sekä Dream Ringsejä. Treenivinkkisivultamme taas voit poimia vinkkejä ja inspiraatiota liikkumiseen!

t. Milla & Markku

4 thoughts on “Miksi tarttua voimistelurenkaisiin? 8-kertainen & hallitseva Suomen mestari vastaa

    • Kiitos kommentista.
      Kyykkyyn on mahdollista tehdä paljon eri yhden jalan kyykyn variaatioita, kyykkyhyppyjä jne. Mave nyt on sen verran spesifi liike, ettei sille oikein korvaavaa kehonpainoliikettä löydy, tai aktivoituvathan alaselkä, pakarat ja takareidet esim takavaa’assa. Voi myös toki tehdä esim. selkäliikkeitä vatsalla tehtynä ja polvenkoukistusliikettä esimerkiksi parin kanssa (pari voi toimia vastuksena).
      Kaikki harjoitteluhan täytyy valita sen mukaan, mitä sillä harjoituksella haetaan. Itse sanoisin, että ihmisen toimintakyvyn kannalta oleellisempaa on olla monipuolisesti vahva ja taitava kuin vahva tietyissä spesifeissä liikkeissä.
      -Markku

      • Kiitos esitelmästä :-). Mutta kiloja tarkoitin? Mä olisin oikeasti kiinnostunut sun tuloksistasi noissa kahdessa. Syystä, että sä voimistelijana, ja melko menestyksekkäänäkin sellasena, olet kehonpainotreenauksen ihan huippuja ja olisi hauska tietää millasiin tuloksiin sillä pystyy pääsemään noiden kohdalla? Jalat jää treenattaessa omalla painolla väkisinkin huonommalle, joten tulokset ei varmaan ole ihan yhtä vaikuttavia kuin yläkropan kohdalla, mutta kaikki tietää sen. Ja vaikka sä oletkin erikoistunut renkaisiin, niin sä et ole voinut skipata jalkatreeniä ihan kokonaan.

        Mutta jos et halua omia tuloksiasi laittaa tänne, niin pistä edes jonkun voimistelijakaverisi joka on testannut mitä nousi noista?

        • Moikka! Mavea en ole tehnyt koskaan ja kyykkyäkin viimeksi lukioaikaan yli 6v. sitten kun vielä tein kaikkia 6 telinettä, ja ne kyykkytreenitkin jää alle 20 treenin kokonaisuudessaan. Jaloille en tee mitään muuta kuin pyöräilen salille. Rengasspesialistille kaikki massa jaloissa on vain ylimääräistä kuormaa. Itseänikin kovasti kiinnostaisi millaisia tuloksia saisin kyykyssä ja mavessa aikaan, mutta niin kauan kuin tavoitteenani on maailman huippu renkailla niin en taida käydä edes kokeilemassa jalkojen kasvun pelosta :) Toki tuleehan mulla rengasalastulossa aina maksimaalinen negatiivinen jarruttava kyykky kun jopa 3m korkeudesta täytyy ottaa alastulo paikkaan. Permannolle ja hyppyyn erikoistuneen treenikaverini (painaa n. 60kg) kyykky 3 maksimi on 150kg, ei ole kokeillut 1 maksimia. Nuo jalkatelinemiehet tosin tekee myös jalkapunttia osana voimaharjoitteluaan koska maksimijalkavoimaa on aika vaikea voimistelusalin puolella hankkia lisää. Mutta tosiaan, mulla tuo jalkojen treenaus rajoittuu pyöräilyyn ja alastuloihin renkailta ja nojapuilta. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*