Mitä menestys on?

Uusi vuosi. Ja sen vaihtuessa sitä on taas tullut miettineeksi isojakin asioita.

Kuten mitä haluan tehdä elämässäni. Miten haluan elää.

Viime aikoinakin on pitänyt tehdä valintoja ja on tullut entistäkin tietoisemmaksi siitä, mitä valintoja vielä joutuu – ja voi – tehdä.

Urheilu ja etenkin huippu-urheilu heijastaa mielestäni hyvin minun & Markun valintoja ja elämänasennetta.

Huippu-urheilijana täällä Suomessa juuri mikään ei riitä siihen, että urheilu-ura toisi menestystä tai mullistaisi omaa elämää (paitsi ihan muutamassa lajissa). Vaikka pääsisi olympialaisiin, se ei välttämättä muuttaisi mitään – tai edes toisi arvostusta.

Urheilijana onkin tehtävä päätös, jatkaako silti. Itseisarvon on löydyttävä siitä tekemisestä itsestään ja omasta sisäisestä palosta, ei ulkopuolisista tekijöistä.

Huomaan, että Markku kuitenkin jaksaa uskoa siihen, että aika, työ ja mahdollinen menestys vielä toisi muutosta. Etenkin ihmisten arvostus olisi huippu-urheilijalle tärkeää. Arvostus sitä työtä, kunnianhimoa, määrätietoisuutta ja inspiraatiota kohtaan, mitä urheilijat monille meistä tarjoavat.

Itselleni ei ole väliä, miten käy: olen joka tapauksessa tässä ja tuen. Yhtä lailla huippu-urheilijan puolisona on siis tehtävä sama valinta. Uskoako ja tukeako puolisoaan, vaikka katsookin asioita realistisesti.

Toisaalta itsekin olen valinnut ihan samanlaisen tien. Olen elänyt lukion ekalta asti urheilijoiden rinnalla, ja lukion puolestavälistä lähtien Markun kanssa, joten lienee selvää, mistä olen omaksunut sen samanlaisen mentaliteetin: rohkeuden toteuttaa omaa haavettaan, vaikka menestyksen todennäköisyys on hyvin pieni ja todennäköisyys sille, että sen avulla voisi luoda itselleen elannon, liki mitätön.

Omien haaveidensa toteuttaminen ei tosiaankaan usein ole se taloudellisesti kannattavin vaihtoehto. Se vaan täytyy tiedostaa ja hyväksyä.

Sen jälkeen voi sitten keskittyä kulkemaan eteenpäin ja tavoittelemaan haaveitaan käytännössä ja siten, että osaa olla samaan aikaan onnellinen.

Lisäksi olen huomannut, että jos ei ui maineessa ja mammonassa, sitä voi saavuttaa toisenlaista menestystä. Niitä ovat esimerkiksi seuraavat: rahankäyttötaito, ajan ja vapauden arvostaminen, luovuus, kiireettömyys, stressittömyys.

Ja se onnellisuus.

Samaan aikaan sitä toisaalta joutuu myös elämään monenlaisten ympäristön asettamien paineiden alla, ja useat niistä paineista patistavat kuitenkin nimenomaan rahan, omaisuuden ja statuksen haalimiseen. Nekun ovat asioita, joita tunnutaan yhteiskunnassamme arvostettavan ja ymmärtäähän sen, koska ne ovat helpommin mitattavissa ja osoitettavissa kuin vaikkapa hyvä elämänasenne tai rohkeus toteuttaa itseään. Puhumattakaan sellaisista ansioista kuin vaikkapa hyvyys, ystävällisyys, positiivisen elämänasenteen levittäminen, empaattisuus yms, jotka omasta mielestäni ovat niitä kaikkein korkeimpia saavutuksia elämässä.

Monesti toki hehkutetaan, että kun asenne ja rohkeus ovat kohdallaan ja on ”hyvä tyyppi”, niin kyllä se taloudellinen ja maineeseenkin perustuva menestys sieltä tulee. Ehkä, mutta ehkä ei.

Paljon on nimittäin myös kiinni esimerkiksi tuurista, siitä että tuntee oikeat ihmiset tai osaa kaveerata oikeiden tyyppien kanssa ja siitä, osaako häikäilemättömästikin puskea itseään eteenpäin. Ne ylipositiivarit, jotka kieltävät tämän ja väittävät toista, joskus jopa ärsyttävät minua, ja liika ylipositiivisuus on mielestäni jopa ilkeää heitä kohtaan, jotka kaikesta hyvyydestään ja tekemästään työstä huolimatta eivät koskaan nouse huipulle tekemässään asiassa.

Minulle menestys on sitä, että uskallan tehdä tätä mitä teen ja elää juuri näin. Toisaalta haaveita on aina hyvä olla – isoja ja mahdottomiakin sellaisia – mutta sitäkin suurempaa menestystä on taito osata elää haluamaansa elämää tässä ja nyt.

Voi olla, että se tie jonain päivänä johtaa myös taloudelliseen menestykseen. Mutta jos se ei johda, se ei haittaa, koska on jo löytänyt toisenlaisen menestyksen.

Sellaisen, joka on rahasta ja maineesta riippumatonta ja jota voisi olla vaikeampi löytää, jos pää kolmantena jalkana vaan jahtaisi sitä ensin mainitunlaista menestystä – tai jonka helposti saattaa kadottaa, jos raha ja huomio yhtäkkiä tulevat ja sekoittavat pään, joka ei vielä ole löytänyt onneaan siitä tärkeimmästä.

Tästä ja nyt.

Mutta loppuun mainittakoon vielä, että kaksi hulluahan me ollaan, kun ollaan valittu tämä tiemme. Mutta toisaalta juuri tämänkaltaiset hullut ainakin itseäni inspiroivat.

Vahvaa alkanutta vuotta ja menestystä ihan jokaiselle! Muttei välttämättä sellaista maineessa ja mammonassa mitattavaa menestystä, vaan sellaista, joka piilee ihan muissa asioissa… Ja joka ainakin meistä on sitä tärkeintä menestystä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*