Mitä on terveellinen liikunta?

Urheilu ei ole tervettä, liikunta on

Siitä voidaan varmasti olla yhtä mieltä, että liian vähäinen liikunta on ongelma. Oikeastaan sen tasoinen ongelma, että se aiheuttaa Suomessa vuosittain miljardiluokan kustannukset terveydenhuollossa. Kaikkien pitäisi siis liikkua enemmän.

Liikunnan vaikutukset korostuvat vanhemmalla iällä: liikunnalliset ja lihaksistoltaan hyväkuntoiset vanhukset pysyvät keskimäärin pidempään ja paremmin toimintakykyisinä ja terveempinä. Nivelten rappeutuessa vanhemmiten niitä ympäröivien lihasten kunnon merkitys kasvaa. Se, jolla on vahvat lihakset, ”kestää nivelrikkoa pidempään” kuin heikompilihaksinen henkilö.

Näitä vanhuusiän vaikutuksia on toki vaikea mitata tai ennakoida nuorempana. Omaa kuntoaan voi kuitenkin yrittää arvioida arjessa: jos olet normaalipainoinen, ja uuvut heti rasituksen alla (juoksu, portaiden nousu etc.), niin tämä antanee jotain osviittaa siitä, että kuntosi ei ehkä ole ihan kohdallaan.

Liikkumattomuus ei ole vain istumatyötä tekevien työikäisten ongelma, vaan ihan jo päiväkodeissa lapsilla alkaa näkyä millaisia vaikutuksia motorisiin taitoihin on sillä, että joka paikkaan kuljetaan auton kyydissä ja vapaa-aika kuluu enimmäkseen ruudun edessä. Suomessa alkaa olla myös koululaisia jotka eivät oikeasti jaksa kulkea kouluun pyörällä tai jalkaisin. Liikunnallisen elämäntavan tulisikin lähteä jo lapsuudesta ja kotoa.Toisaalta, jos liikunnan vie liian pitkälle, sekään ei ole hyvä asia.

Kun minulta kysytään kuinka paljon tulisi liikkua tai mitä harrastaa, niin tykkään vastata, että ”kaikki urheilu- ja liikuntalajit ovat terveellisiä harrastuksina”. Kun liikunta muuttuu urheiluksi, se ei enää ole terveellistä, oli laji sitten mikä hyvänsä.

Urheilussa kun pyritään johonkin kilpailulliseen tavoitteeseen, niin ei siinä ole tilaa kompromisseille, vaan 100-lasissa mennään, sillä jos hölläät, niin annat etumatkaa muille. Samalla pitäisi kuitenkin pystyä kuuntelemaan kroppaansa ja näin välttämään loukkaantumisia.

Tämä on aivan mahdoton yhtälö.

Vaikka kuinka tekisi huoltavia ja vammoja ennaltaehkäiseviä harjoitteita, niin urheilussa niillä voi vain minimoida loukkaantumisen riskiä. Tämä on urheilun kylmää realismia, ja sinne huipulle päätyvillä tuppaa olemaan geneettistä etua muihin nähden. Tällä tarkoitan, että heillä on paremmat edellytykset kestää lajinsa harjoittelun aiheuttamaa kuormitusta ja pysyä ehjinä.

”Hyvinä” esimerkkeinä luistelijamme Kiira Korpi & Laura Lepistö, keihäsmiehet Tero Pitkämäki & kumppanit – heistä on ollut kisamenestyksen rinnalla mediassa valitettavan paljon uutisointia loukkaantumisiin liittyen. Meidän miesten voimistelumaajoukkueestakin valtaosa tuntuu olevan jatkuvasti telakalla: ei tule nyt heti mieleen maajoukkueleiriä, jolle kaikki olisivat osallistuneet terveinä.

Miten sitten kannattaa liikkua?

Niinkuin kaikessa, liika on liikaa myös liikunnassa. Suositusten mukaan kestävyysliikuntaa tulisi harrastaa vähintään 2h 30min viikossa tai rasittavampaa liikuntaa 1h 15min viikossa (lähde). Omaan korvaan nämä kuulostavat todella vähäisiltä määriltä.

Toisaalta en kuitenkaan suosittele kenellekään, että alappas liikkumaan 25-30h viikossa, mitä itse urheilijana teen. Tärkeintä on, että ylipäätänsä liikkuu. Seuraavana tulee se, että liikkuisi mahdollisimman monipuolisesti siten, että harjoittaa sekä lihaskuntoaan että aerobista kuntoaan.

Ja lisäksi liikunnan täytyy tietysti olla mielekästä. Liikkumisen on pakko olla jollain lailla hauskaa, että sitä jaksaa tehdä viikosta ja kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen. Ja jos kyllästyy johonkin niin hei, that’s fine, sitten voi toki valita jonkin toisen liikuntamuodon siihen tilalle, ja hakea sillä lailla vaihtelevuutta liikkumiseensa.

Lisäksi täytyy toki oman liikuntaharrastuksen valinnassa ottaa huomioon omat lähtökohdat: minkä ikäinen ja tasoinen olen ja onko minulla joku liikuntaa rajoittava ominaisuus, joka pitäisi huomioida. Jos on esimerkiksi ollut ongelmia polvien kanssa, niin juoksu ei välttämättä ole juuri sinulle järkevin mahdollinen harrastus, vaikka siitä tykkäisitkin. Lajien ja harrastusten kirjosta löytää kyllä silloin varmasti itselleen jonkun toisen vaihtoehtoisen lajin, jos vain haluaa.

Lisäksi todella aktiivisten liikkujien kannattaa opetella kuuntelemaan omaa kehoaan erityisen hyvin, jotta välttyisi liian raskaan tai yksipuolisen liikunnan tuomilta mahdollisilta rasitusvammoilta. Etenkin polvi- ja olkapäävammat /-vaivat tuntuvat olevan valitettavan yleisiä.

Liikunnan pyhä kolminaisuus

Liikkumisessa täytyy muistaa tämä kehittymisen pyhä kolminaisuus: harjoittelu-lepo/palautuminen-ravinto. Nämä kolme palikkaa kun pitää balanssissa, niin aika hyvin menee.

Urheilijoilla ja todella aktiivisilla liikkujilla harjoittelu tuppaa olemaan tässä kolmiossa liian iso osa, liian vähän liikkuvilla taas turhan pieni, jolloin liika ravinto varastoituu rasvaksi.

Lepo/palautuminen-palikkaa pystyy kasvattamaan kehon huoltamisella. Huoltamiseen kuuluvat esimerkiksi venyttely, hieronta, kylmä-/kuumahoidot sekä kevyt, aineenvaihduntaa vilkastuttava aerobinen liikunta.

Ravinto-palikan kanssa taas kannattaa luottaa yleisiin ravitsemussuosituksiin.

Näiden kolmen kulman varaan nousee sitten se pyramidin huippu eli tulos, mihin liikkumisella pyritään, oli se sitten joku tietty tulos tai suorituskyky. Joillakin se voi olla joku niinkin arkinen asia kuin että jaksaa nousta portaat omaan asuinkerrokseen ilman taukoja, toisella yleinen hyvä olo, kolmannella maratonin juoksu tiettyyn aikaan.

Me olemme kaikki erilaisia liikkujia, erilaisin motiivein ja tavoittein ajettuja. Ja vaikka itänaapurissa Putin on pistämässä koko kansan pakolliselle kuntokuurille, niin Suomessa liikkuminen on edelleen vapaavalintaista: jokainen saa itse päättää, miten liikkuu tai liikkuuko ollenkaan. Niin liikkumisen vapaus kuin toisaalta liikkumisen tai liikkumattomuuden tuoma vastuu on meillä itsellämme.

Mutta olisihan se aika hienoa, jos kaikki innostuisivat liikkumaan itsensä tähden!

Tuossa muutama viikko sitten hämmästelin toistoleuanvedon Suomen Cupissa Espoossa, miten kovia yli 70-vuotiaita ukkoja siellä olikaan kisaamassa. Siinä tuli sellainen fiilis, että tuossapa on minullekin roolimallia, kun papat vetivät siitä vaan 20 leukaa tuossa iässä.

Jokainen voi omalta osaltaan miettiä, missä kondiksessa haluaa eläkepäiviään viettää.

Tietenkään kaikkeen ei ole mahdollista vaikuttaa itse, vaan myös geenit ja sattuma vaikuttavat. Itse haluan uskoa, että omilla teoilla ja valinnoillamme on kuitenkin iso merkitys niin terveyteemme, toimitakykyymme kuin toisaalta vähintäänkin henkiseen hyvinvointiimme. Jos muuta ei voi todistaa niin ainakin sen, että liikunnan kautta voi löytää itselleen mielekkään harrastuksen, joka tuottaa hyvää oloa – ja siten edistää terveyttä – vaikka kuka väittäisi mitä muuta!

Yhteenvetona siis: urheilu ei ole tervettä, liikunta on – jos sitä harrastaa järkevästi eli kohtuudella ja omat lähtökohdat ja ominaisuudet huomioon ottaen sekä omaa kroppaa tunnustellen ja tekee kaikkensa välttyäkseen turhilta vammoilta. Ja tärkeintä: nauttii harrastamastaan liikunnasta.

Tämä teksti on puhtaasti mielipidekirjoitus, ja tarkoituksenani ei ole antaa mitään absoluuttisia ohjeita, miten pitäisi liikkua tms. (sillä kaikille päteviä ohjeitahan ei edes ole olemassa), vaan herättää ajatuksia ja keskustelua liikunnasta & terveydestä.

-Markku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*