• ”Naisellista” touhua

    Tuleva "rekkakuski" ja leuanvetäjä?

    Tuleva ”rekkakuski” ja leuanvetäjä?

    Rakastan pukeuta ihaniin vaatteisiin ja laittautua nätiksi. Toisaalta pikkutytöstä lähtien inhosin tyttöporukoiden supinoita, juoruilua ja tyttömäisiä koti- tai nukkeleikkejä. Sen sijaan jo pienestä pitäen olisin halunnut leikkiä poikien kanssa, mutta koska olin ujo ja hiljainen söpö pieni tytöntyllerö, niin en uskaltanut.

    Vanhemmiten oli toisin: 16-vuotiaasta asti oon ”leikkinut” Markun kanssa ja ollut mukana niin airsoftaamassa kuin voimistelusaleilla treenaamassa – usein puhtaasti miesporukassa. Heti ajokortin saatuani rupesin ajamaan viikonloppu- ja kesätyönä kuorma-autoa ja sitä jatkoin pari vuotta, kunnes toimittajan ja kuvaajan työt imivät minut lopullisesti mukanaan.

    Nautin suuresti siitä hämmentyneestä tuijotuksesta, jota sain kuorkin ratissa osakseni, kun virnuillen kaahasin rekan kokoisella menopelillä pitkin eteläisintä Suomea. Miehenköriläs-rekkakuskien joukossa harvemmin törmäsi edes naisiin, puhumattakaan että 55-kiloiseen tytönrääpäleeseen.

    Vaikka Markun mukana innostuinkin jo monta vuotta sitten temppuilemaan voimistelusalilla, niin vielä kahdeksan kuukautta sitten en olisi uskonut, että ikinä innostun sellaisista asioista kuin LEUANVETO tai VOIMAHARJOITTELU. Ne yhdistettynä mun olemukseeni ei vaan jotenkin tunnu edelleenkään järkeenkäyvältä.

    Söpöilyä yhtenä päivänä…

    …ja näin viehekeänä seuraavana (:

    Ihania vaatteita ja hetkiä...

    Ihania vaatteita ja hetkiä…

    ...ja ihana toinen harrastus.

    …ja ihana toinen harrastus.

    Ai, että nyt tuntuu hyvältä, kun olen tajunnut, miten väärässä olinkaan. Huhti-heinäkuun kestäneen #leuanvetohaaste:en aikana rikoin niin omat kuin varmasti monien muidenkin ennakkoluulot.

    Olen aina ollut tosi liikunnallinen. Yläasteelle asti harrastin muodostelmaluistelua, kunnes lopulta tajusin, ettei joukkuelajit ole oikeastaan lainkaan mua varten. Sen jälkeen luistelin yksilönä jonkin aikaa ja ryhdyin kokeilemaan erilaisia lajeja potkunyrkkeilystä, breakdancesta ja lumilautailusta balettiin ja aikuisten telinevoimisteluun. Lenkkejä oon juossut 12-vuotiaasta asti eli puolet elämästäni.

    Kaikki harrastamani liikunta on kuitenkin ollut loppujen lopuksi aika päämäärätöntä. Esimerkiksi juoksua olen harrastanut ilman sen suurempaa määrätietoisuutta ja vaan juossut kirjaimellisesti kuin päätön kana aina silloin kun on huvittanut – ja ennen kaikkea silloin, kun ollut jollain lailla ikävä olo. Jo nuorena nimittäin tajusin, että adrenaliinihumala on paras lääke ahdistukseen.

    Motiivini liikkua on sinällään ollut koko aikuisikäni ajan hyvä: halu saavuttaa hyvää oloa liikunnan kautta sekä halu pitää itseni kunnossa. Olen kapinoinut tarkkaan määriteltyjä treeniohjelmia vastaan ja ollut sitä mieltä, että ne ovat turhia, ja liikuntaa pitää harrastaa siten, että se tuntuu hyvältä. Paras ”valmentaja” on mielestäni ollut oma kyky kuunnella omaa kehoaan.

    Edelleenkin olen sitä mieltä, että oman kehon tunteminen ja lukeminen on kaiken a ja o. Mutta tällä hetkellä treenaan ammattilaisen laatiman treeniohjelman mukaan – ja en ole koskaan voinut niin fyysisesti kuin henkisesti paremmin!

    Kuvassa kanssani Athletican valmentajani, voimaharjoittelun asiantuntija Tuomas Rytkönen.

    On se mahdollista:

     

    Täytän pian 25 ja koen, että olen terveempi ja kauniimpi ja vahvempi kuin koskaan ennen.

    Pötyä, että nainen olisi kauneimmillaan 17-vuotiaana. Kauneus on nimittäin mielestäni ennen kaikkea sisäistä hyvinvointia ja itseluottamusta, jotka kumpuavat myös ulospäin – sekä muista välittämistä ja vilpitöntä rakkautta myös muita kuin itseään kohtaan. Näitä ominaisuuksia voi kehittää ja vaalia vain ajan ja iän kanssa.

    En olisi ikinä uskonut, että yksi raaka-aine tähän nykyiseen hyvään oloon olisi ollut niin sanottu voimaharjoittelu sekä se aiemmin mainittu leuanveto. Oon aina ollut melko hontelo, pitkäkätinen ja vähän varsamainen olemukseltani, enkä koskaan edes ajatellut, että vetäisin elämässäni yhden yhtäkään leukaa. Ja miksi pitäisikään – pärjäähän ilman sitä taitoa ihan hyvin.

    Mutta leuanvedon kautta löysin itse kipinän uudenlaiseen treenaamiseen – juuri sellaiseen, jonka en ikinä olisi aatellut sopivan mulle, mutta jonka kautta löysinkin todella hauskan ja inspiroivan harrastuksen, jolla oon pistänyt oman kroppani kanssa keskustelun ihan uudelle tasolle.

    Nyt voin sanoa ylpeänä, että olen leuanvetäjä! Se ei oikeasti toki tarkoita sitä, että vetelen leukoja joka ikinen päivä – ei todellakaan. Pelkkä leukojen vetäminen ei pidemmän päälle ole järkevääkään, sillä terveyden nimissä kroppaa ja lihaksia on järkevä harjoittaa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

    Tämän syksyn olenkin noudattanut viime kevät-kesän leuanvetohaaste-aikaa monipuolisempaa treeniohjelmaa, jonka avulla pyritään vahvistamaan koko kroppaa. Toki leuanvetolihasten kehittäminen toimii edelleen sinä punaisena lankana ja motivaatiota tuovana tekijänä, mutta terveys ja monipuolisuus sekä oma hyvinvointi menevät senkin edelle.

    Nykyisessä pinnallisuuteen ja ulkonäköön painottuvassa maailmassamme haluaisin myös toimia esimerkkinä siitä, että treenaamiselle voi löytää paljon syvempiäkin motiiveja kuin pelkkä ”hyvältä näyttäminen” tai muodikkuus.

    Oman kehon rasvaprosentin kyttäämisen sijaan on paljon hauskempaa (ja terveempää) laskea, montako leukaa jaksan tänään vetää tai paljonko nousee penkistä. On tosi siistiä huomata, miten omat voimat sekä tietoisuus omasta kropasta ja sen lihaksista lisääntyvät. Edelleen löydän itsestäni jatkuvasti ”uusia lihaksia”, ja sitä mukaan kun kehonhallinta ja lihasten käskytys paranevat, niin sitä on samalla yhä enemmän kotona omissa nahoissaan.

    Onhan toki tietysti ihan siistiä havahtua välillä myös huomaamaan, että itselle on ”ilmestynyt” vastalihaksia tai että hauis on (mukamas) kasvanut. Asiat on mielestäni kuitenkin tasapainossa silloin, kun nämä ulkoiset seikat tulee ikään kuin bonuksena sen varsinaisen treenimotivaation päälle. Toisin sanoen, kun hauskuus ja oman hyvän olon ja terveyden edistäminen on ne eteenpäin vievät voimat, niin homma pysyy terveenä ja kestävänä.

    Kapinoin edelleen vahvasti myös erilaisia dieettejä ja tarkkoja ruokavalioita vastaan. Oikeasti edes timmimpää timmin ja lihaksikkaan huippu-urheilijan ei nimittäin tarvitse noudattaa mitään ihmedieettiä pysyäkseen huippukunnossa.

    Tiedän tämän, koska Herculeksen prototyyppi nukkuu vieressäni joka yö – ja se ei syö mitään papuja, kanaa ja raejuustoa, ei totisesti! Välillä me kumpikin pysytään pystyssä pelkällä suklaalla ja jätskillä, vaikkei sitä ehkä päältä päin uskoisi.

    Näitä muskeleita ei ole rakennettu millään ihmedieeteillä, vaan kovalla treenillä ja ihan normaalilla, vähän huolimattomallakin, ruokavaliolla.

    Suklaalla kasvatettua voimaa... (;

    Suklaalla kasvatettua voimaa… (;

    En toki kannusta ketään elämään pelkällä suklaalla ja jätskillä, vaan toki kannattaa syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Ei ruuasta kuitenkaan tarvitse mun mielestäni tehdä mitään ydinfysiikkaa, vaan moni pärjää ihan hyvin normaalilla perusruokavaliolla.

    Veikkaisin myös, että plasebo-ilmiö näyttää kieltään useiden dieettien ja superruokavalioiden kohdalla. Kyllähän mikä tahansa dieetti tietysti toimii, jos siitä saa kaikki tarvittavat ravintoaineet ja se täyttää sen yksinkertaisen yhtälön kuin että ”älä laita suuhusi enemmän ruokaa kuin kulutat”. Ja nimenomaan ruokaa – ei mitään mystisiä kaloreita, joita moni tuntuu nykyisin syövän ensisijaisesti.

    Jos taas treenaa todella kovaa ja haluaa esimerkiksi kasvattaa lihasmassaa, niin täytyy toki kiinnittää vähän enemmän huomiota siihen, että syö tarpeeksi ja saa tarpeeksi tarvittavia ravintoaineita. Mutta jos telinevoimistelun eniten voimaa vaativan telineen – renkaiden – seitsenkertaisen Suomen mestarin ei ole eläissään tarvinnut laskea kaloreita tai höösätä liikaa syömisisistään, niin miksi sinun tarvitsisi? Treenin päälle korkeintaan yksi proteiinipirtelö, niin ei tarvitse stressata, että proteiinin- ja energiansaanti jäisi liian vähäiseksi ja kroppa pääsee heti aloittamaan palautumisprosessin treenin päätyttyä, ja se on siinä.

    Vahvuus ja hyvinvointi ei tietty myöskään tule vain fyysisten tekijöiden kautta. On myös oltava ihmisiä, joihin voi tarvittaessa tukeutua ja luottaa – tai vaikkapa lainata habaa, jos oma on kaikesta huolimatta liian pieni (;

    Kaikki ei ole aina sitä, miltä se päällisin puolin näyttää!

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *

    *