Safari njema

Vuosi sitten Markun olkapääleikkaus toimi hyvänä tekosyynä lähteä matkalle. Eihän Markku kuitenkaan voinut treenata kunnolla täällä kotona, joten breikin antava reissu Pekingiin oli perusteltu. Matka toimi hyvänä piristysruiskeena, sillä Kiinassa vietetyn ajan jälkeen osasi jälleen nähdä koto-Suomen ihan uusin silmin.

Tänä vuonna meillä onkin entistä parempi tekosyy lähteä kaukomaille – nimittäin häämatka.

Hiekkaranta, palmut, riippumatto, ylellisyys, palvelu – näitä asioita varmasti moni odottaa ”honeymooniltaan”. Meille ne merkitsevät yhtä kuin ”ei mitään tekemistä”.

Meille ”honeymoon” tarkoittaa uutta yhdessä jaettua elämystä. Löhöilyä ja lepäilyä harrastamme mieluiten kotosalla ja matkalle lähdettäessä otamme kaiken mahdollisen irti ympäristöstämme. Tällä kertaa se tulee olemaan Afrikka.

Seikkailuhenkinen ja luonnonläheinen safari Tansaniassa on ollut minun (Millan) suuri haave jo pitkään. Aluksi en edes tajunnut lähteä suunnittelemaan häämatkaamme sinne – niinhän monesti käy, että tulee ylenkatsoneeksi itsestään selviä asioita. Lopulta onneksi ymmärsin, että toki meidän täytyy lähteä häämatkalle nimenomaan fanttien, jellonien, kiraffien ja varsikuonojen maahan!

Meille luksus merkitsee, että saamme kokea läheltä Afrikan luonnon, nukkua tähtitaivas kattonamme, tuntea ukkosmyrskyjen paineen kasvoillamme, katsoa leijonia ja norsuja silmästä silmään, siemailla ympäröivän luonnon tuoksuja sekä kokea villinä elon tunteen luissamme ja ytimissämme. Niinpä yövymme koko 11 päivän safarimme ajan teltassa ja kiertelemme omalla safariautolla oppaamme kanssa ympäri maan pohjoisosien upeimpia kansallispuistoja: Arusha National Park, Tarangire, Serengeti, Ngorongoro Crater ja Lake Manyara. Oppaamme edustaa Duma Explorersia: http://www.dumaexplorer.com/

Luonnon helmassa ja koruttomissa olosuhteissa tulee sitä paitsi keskittyneeksi siihen, mikä mielestäni on kaikkein oleellisinta häämatkassa – nimittäin toisiimme. Kun kylmä iskee, ei auta kuin painautua lähemmäs toisen rintaa. Kun alkaa pelottaa tai vaara uhkaa, niin lähellä ei ole muita tuttuja ihmisiä auttamassa. Kun suihkuun ei pääse moneen päivään, niin ei auta muu kuin kestää omaa sekä kumppanin pinttynyttä hien hajua.

Tässä vaiheessa ihmisestä kuoriutuu ylimääräinen päältä pois, ja pienen epämukavuuden keskellä olo on ehkä haavoittuva ja alaston. Jäljelle jää kuitenkin oleellisin: rakas ihminen sekä yhdessä jaettu unelma, joista pitäisi tuollaisissa ”alkeellisissa” ja karsituissa oloissa osata nauttia kaikkein pyyteettömimmin. Safarille voisi toki lähteä myös luksuspuitteissa katselemaan kiiltokuvamaisemia, mutta me haluamme päästä pintää syvemmälle. Aiomme nähdä ja kokea muutakin kuin safareiden kauniit postikorttimaisemat.

Jos koskaan aikaisemmin ei ole telttaillut, niin Afrikka ei ehkä toki ole paras mahdollinen paikka sitä aloittaa (puhumattakaan häämatka-telttailusta). Kunnon varusteet ovat myös tarpeen, ja onneksemme on olemassa Varusteleka. Kuinkahan moni meitä ennen on lähtenyt häämatkalle armeijatavaraliikkeen kautta?

Lähtöön on pari yötä, ja sen jälkeen meille saakin toivottaa swahiliksi ”hyvää matkaa”: ”Safari njema”. Aiomme viettää mahdollisimman ”eläimellisen” häämatkan ja nähdä paljon eläimiä. Lupaamme tuoda tuliaisiksi suuren määrän valokuvia!

Kuva Pekingistä 2011. Kuvan ottanut Milla (taikuutta, eikö? kuka keksii miten?)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*