• Salaperäisen sumea tausta, osa 1/2

    Miten saa valokuviin sellaisen hienon ”sumean” taustan ja efektin, että kuvattava kohde ikään kuin irtoaa taustasta ja korostuu kuvassa?

    Se onnistuu näin:

    1. Kuvaa mahdollisimman isolla aukolla eli toisin sanoen mahdollisimman pienellä f-arvolla (esim. f/2.8, f/1.2). Usein etenkin kiinteissä linsseissä on monesti todella hyvä valovoima eli toisin sanoen niillä f-arvon saa säädettyä pieneksi, mutta myös zoomeissa löytyy valovoimaisia vaihtoehtoja, kuten vaikkapa omat Canonin 24-70 mm ja 70-200 mm linssit, joiden valovoima on koko zoomialueelta f/2.8.

    2. Kuvaa mahdollisimman pitkällä telellä eli mitä ”pidempi zoomi”, sitä helpompi saada kuvan tausta sumeaksi. Pitkällä telellä – esim. 200-millisellä – saa helpommin taustan sumeaksi kuin vaikkapa 35-millisellä.

    3. Jos mahdollista, aseta kuvauskohde siten, että kohde on mahdollisimman kaukana taustasta, esimerkiksi taustana käytettävästä seinästä, rakennuksesta, metsästä, muusta maisemasta tms.

    Näihin äsköisiin vinkkeihini viitaten annankin tehtävän SINULLE! Jos sinulta löytyy jonkinlainen pokkari tai järjestelmäkamera, jonka asetuksia pystyy säätämään, niin pystyt kyllä kokeilemaan näitä.

    Käytä kameran asetuksina esimerkiksi aukon esivalinta -asetusta, jos valokuvaaminen ja nämä asiat eivät ole vielä sinulle kauhean tuttuja tai manuaalia, jos termit aukko, suljinaika ja ISO-arvo ovat sinulle tutumpia ja ymmärrät, miten niitä tulee säätää toisiinsa nähden.

    1. Ota kaksi valokuvaa samasta kohteesta ja samoilla rajauksilla siten, että otat toisen mahdollisimman suurella aukolla (linssisi pienin mahdollinen f-arvo) ja toisen merkittävästi pienemmällä aukolla (linssisi suurin mahdollinen f-arvo).

    2. Ota taas kaksi kuvaa tuosta samasta kohdan 1 kohteesta ja suht samoilla rajauksilla siten, että otat molemmat linssisi suurimmalla mahdollisella aukolla (pieni f-arvo), mutta siten, että otat toisen kuvan mahdollisimman pitkällä zoomilla ja toisen mahdollisimman lyhyellä zoomilla sen mukaan, millainen zoomialue sinulla on käytettävissä. Liiku tarpeen mukaan lähemmäs kuvauskohdetta/kauemmas kuvauskohteesta.

    3. Valitse jokin kuvauskohde (ei tarvitse välttämättä olla sama kuin kohdissa 1 ja 2) ja valitse sitten jokin tausta kohteen taakse. Ota kohteesta kaksi kuvaa siten, että toisessa kuvassa kohde on mahdollisimman kaukana valitsemastasi taustasta ja toisessa taas aivan kiinni valitsemassasi taustassa. Käytä taas mieluiten mahdollisimmann suurta aukkoa molemmissa kuvissa ja valitse taustaksi mieluiten jokin eloisa tausta, eikä esimerkiksi vain yksiväristä sileää seinää. Esimerkiksi jokin maisema, metsänreuna, pensas tms. on hyvä.

    Lopuksi: Vertaile ottamiasi kuvia keskenään! Millä ”reseptillä” sait mielestäsi parhaan kuvan ja kivoimman ”bokehin”? Ja kyllä, tuo bokeh tarkoittaa nimenomaan tuota sumeaa eli epätarkkaa taustaa (sana tulee kai japanin sanasta ”epätarkka”).

    Itse rakastan bokehia ja valokuvaan suurimman osan kuvistani – ehkä jopa 99 % – suurimmalla mahdollisella aukolla tai vähintäänkin toiseksi tai kolmanneksi suurimmalla. Etenkin esimerkiksi henkilö-, eläin- ja tuotekuvauksessa sumea tausta eli bokeh-ilmiö toimii todella hyvin, koska niissä kuvattava kohde halutaan ikään kuin ”nostaa esille” ja tuoda kuvan keskiöön, ei niinkään taustaa. Ja itse kuvaan paljon juurikin ihmisiä, jotka haluan kauniisti nostaa kuvien keskiöön, joten bokeh on kaverini. Ja tykkään siitä muutenkin :)

    Sen sijaan vaikkapa maisema- ja arkkitehtuurikuvauksessa toimii usein, että koko kuva-alue on tarkka eli aukko on pieni ja f-arvo siis vastaavasti suuri (esim. f/8, f/11). Tällöin koko kuva-alue näkyy skarppina.

    Seuraavassa blogissani eli osassa 2/2 esittelen omat tulokseni yllä olevasta tehtävästäni ja kahdella eri putkella kuvattuna (Canon EF 70-200 mm f/2.8 L IS USM II ja Canon EF 16-35mm f/4 L IS USM). Lisäksi näytän miten bokehin voi ”huijata” jälkikäsittelyssä.

    Niitä odotellessa käy kurkkaamassa valokuvaussivustoni – Voimafoto – sekä käy osallistumassa uusimpaan ja samalla viimeiseen Ambassador-osakilpailuäänestykseen. Tällä kertaa siellä on äänestettävänä minun ja muiden ambassadorien jääkiekkokuvausaiheiset blogipostaukset. Olen tosi otettu, jos päädyt äänestämään minua (raportti #3, löydät sen täältä). Samalla osallistut 400 euron Canonin lahjakortin arvontaan.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *

    *