Shoppailuvideo ja kuntalaisaloite ulkotreenitelineille

Kauppareissu Viikin Prismaan kesti eilen torstaina tavallista pidempään, vaikka ostoksia ei loppujen lopuksi kertynyt kuin ihan vähäsen. Reissu olikin vähän tavallisuudesta poikkeava shoppailutyylin myötä ;) Parin tunnin ostosreissun tuloksena syntyi seuraava video:

Iso kiitos Viikin Prismalle, niin henkilökunnalle kuin kanssa-asiakkaille, että saimme toteuttaa tämän videomme!

Videon pääliike, jossa Markku ”slaidailee” ostoskärryn kanssa pitkin kauppaa on renkailla tehtävä voimisteluliike nojavaaka eli planche, kuten kehonpainoharjoittelijat liikkeen tuntevat (virallisesti voimistelun sääntökirjassa liike on nimeltään support scale). Sen arvo telinevoimistelussa on C (A on helpoin, F vaikein mahdollinen rengasliike).

Videolla Markun nojavaaka-asento ei ole paras mahdollinen, sillä puhtaasti tehtynä kropan tulisi olla nojavaaássa täysin suora tai vähän kuppiasennossa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, ettei Markku oikeasti ihan joka kauppareissua hoitele tällä tyylillä, vaan tämä oli ihan ensimmäinen kerta, ja kylmiltään ei ollut kuitenkaan ihan lasten leikkiä ensinnäkin ottaa kunnon vauhti, hypätä kärryn kyytiin oikeaan asentoon ja ylläpitää nojavaaka pitkän liukumatkan ajan. Nojavaaka ei näes ole ihan helppo liike edes vakaalla maalla tehtynä, kokeilepa vaikka itse :)

No okei, yhden ”harjoituksen” Markku veti juhannuksen alla, kun teimme Kuusamon Prismassa pienen ”teaserin” ennen tämän varsinaisen pitkän version toteuttamista:

Ostoskärrynojavaakailu ei kuitenkaan Markun mukaan ollut läheskään yhtä haasteellista kuin soutuveneen kyydissä tasapainoilu – kiitos rakkaan vaimon eli minun, joka en osannut soutaa tarpeeksi tasaisesti, vaan meno oli liian nykivää. Puolustuksekseni voin kuitenkin sanoa, ettei se soutaminenkaan ollut ihan helppoa, kun tuo meidän touhumme hihitytti niin paljon… Siinä missä Markku naama punaisena ja otsasuonet pullistellen yritti pysyä asennossaan, niin minä virnuilin hänen edessään kuin mikäkin pöhkö.

Että tällaista me harrastetaan yhdessä :) Toivottavasti nämä videot saavat hymyn muidenkin kuin vain meidän itsemme huulille. Ja jos joku keksii jotain hyviä vastaavanlaisia kuvausideoita tai haasteita, joihin me voisimme Markun kanssa tarttua, niin kertokaa toki, jotta saadaan tehtyä lisää siistejä videoklippejä!

Treenisivusto TIKIS jakoi pitkän shoppailuvideomme fb-sivustollaan – siellä video on kerännyt ensimmäisen päivän aikana jo yli 20 000 katselukertaa, yli 700 tykkäystä ja yli 110 jakoa.

Netissä on tällä hetkellä avoinna myös kuntalaisaloite, jonka tavoitteena on saada lisää kaikille avoimia ulkotreenipaikkoja Helsinkiin. Osallistuimme siihen tietenkin Markun kanssa ja kannustamme kaikkia muitakin pistämään rohkeasti nimensä alle. Aikuisten ”leikkipaikkoja” ei nimittäin ole mitenkään liikaa, ja ulkona temppuilu, treenailu ja voimailu on ihan huippua! Aloite löytyy täältä.

Liikunnallista viikonloppua kaikille – treenatkaa ja liikkukaa, mutta tehkää se rennosti ja pilke silmäkulmassa! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*