SM:ien pyörteissä

Voimistelun SM:eissä on nyt vietetty kahden päivän ajan upeita hetkiä eri voimistelulajien parissa. Huomenna sunnuntaina telinevoimistelu, joukkuevoimistelu ja rytminen voimistelu huipentavat kisaviikonlopun päätökseensä.

Kuvia on tullut otettua kahden päivän aikana, hmm, noh, aika paljon. Jos rehellisiä ollaan, niin kaiken kuvaamisen, intoilun ja lehtijuttujen teon ohella aika ja energia eivät ole vielä riittäneet siihen, että saisin laitettua kuvia nettisivuille asti. Etenkin kun oma itsekriittisyys kasvaa kaiken aikaa, niin kuvien käsittelylle ja viimeistelylle on varattava oma aikansa.

Menee siis varmaankin ensi viikkoon ennen kuin saan laitettua näytekuvia tänne nettisivuille. Joitain maistiaisia pyrin kyllä laittamaan ihan lähipäivinä. Sen verran paljastettakoon, että olen yrittänyt kuvata kisoja tällä kertaa vähän rohkeammalla ja taiteellisemmalla otteella kuin tavallisesti…

Lauantain miesten telinevoimistelun karsinnoista täytyy toki mainita, että Markku ansaitsi odotetusti finaalipaikan kaikilta kolmelta telineeltään. Renkailta oli odotettavissa, että mies voimailisi itsensä kärkeen jo tänään, vaikkei hänen vielä ollut tarvetta voimistella varman päälle ja laittaa kaikkia voimiaan likoon. Kisojen jälkeen Markku totesi kuitenkin pokkana, että oli renkailla kolmas.

Itse olin juuri toissayönä nähnyt pientä painajaista, jossa Markku jostain syystä jäi rengaskarsinnassa vasta kolmannelle sijalle, ja menetti siten uskottavuutensa moninkertaisena Suomen mestarina. Nytkö uni sitten kävi toteen!!!

No ei sentään, vaan Markun onnistui kenties ensimmäistä kertaa elämässään vetää minua höplästä. Kun sitä on ihan innostuksen ja väsymyksen sekaisessa tilassa, niin ilmeisesti sitä samalla on altis tulemaan vedetyksi nenästä. Pisteet siis Markulle tästä – samoin kuin renkailta, joilta hän siis oikeasti voimisteli karsintojen kärkipisteet, 14.850.

Eri voimistelulajien kisakuulumisia voi käydä lukaisemassa Voimisteluliiton verkkosivuilta: http://www.voimistelu.fi/
SM:ien tulokset löytyvät täältä: http://www.voimistelunsm.fi/?page_id=13

Alla vielä loppukevennys näin lauantai-illan kunniaksi ja korvaukseksi siitä, ettei kuvamaistiaisia nyt tule vielä enempää tarjolle.

Kas näin ne ihan oikeat fanit ”istuvat” katsomossa kannustamassa kilpailijoita!

Niin ja huomenna kaikkien pienten ja vähän isompienkin voimistelufanien on vielä mahdollisuus ostaa EM-valokuvia kisapaikalta telinefinaalien yhteydestä ja yrittää metsästää niihin nimmareita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*