Suomen Tarzan

Mitä porukka yleensä touhuaa lomalla? Tai mökkeillessään tai lähtiessään päiväretkelle kansallispuistoon?

Noh, mekin löhöilemme, saunomme ja grillailemme sekä nautimme luonnosta ja harrastamme jopa ihan tavanomaista kävelemistä. Mutta myös tällaista:

Videoillahan tosin hihhuloi ainoastaan Markku, sillä itse olin kiireisenä kuvaushommissa. Ikuistin parhaimmillaan Markun riippusiltavoimistelua kolmella järkkärillä, ja lisäksi oli GoPro, jonka kuvausasemiin virittämisen Markku tosin hoiti itse. Kuvaamisen ohessa vuoron perään säntäilin paikasta toiseen, pidätin hengitystäni jännityksestä ja hihitin hysteerisenä riemusta ja innostuksesta.

Ja videoiltahan näkee, mitä Markku noin muun muassa touhusi, vaikka noita lyhykäisiä pätkiä jännempää oli kenties seurata sitä touhua, kun hän esimerkiksi kiipesi riippusillalta alas tuonne renkaiden varaan ja kapusi siitä taas apinamiehen lailla takaisin ylös… Siitäkin meillä on videomateriaalia, ei huolta ;)

Eli aikamoinen näky taisimme noin kokonaisuudessaan olla. Ei liene vaikea uskoa, että paikalle samaan aikaan osuneilla ihmisillä oli kyllä ihan hauskaa, kun he showtamme seurasivat. Moni sekä kauhisteli että kiitteli hyvästä ohjelmanumerosta, ja oli hauskaa huomata taas kerran, että kun tekee jotain tarpeeksi tavallisuudesta poikkeavaa, niin kyllä siitä suomalaisetkin lämpenevät ja innostuvat ja tulevat selkeästi hyvälle tuulelle :)

Ja välillä kun seuraava poppoo saapui paikalle, he olivatkin ehkä jo kuulleet huhun siitä, että siellä joku hullu voimistelee riippusillalla… Eli toisin sanoen sana meidän touhuistamme levisi aika hyvin lähiympäristöön eri suuntiin kulkevien retkeilijöiden mukana,

Jos siis satuit liikkumaan Kuusamon Juumassa päin tuossa reilu viikko sitten ja kuulla supinaa Myllykosken riippusillalla voimistelleesta miehestä, niin kyse ei ollutkaan mistään legendasta, vaan kyllä siellä ihan oikeasti keikkui ihka oikea suomalainen Tarzan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*