Tiedätkö, mitä tein viime juhannuksena?

Mitä suomalaiset yleensä tekevät juhannuksena? Mökkeilevät, saunovat, grillaavat, viettävät aikaa läheisten ja ystävien kanssa?

Mitä minä itse tein viime juhannuksena: toteutin pähkähullun päähänpistoni ja päätin kokeilla, pystynkö taittamaan 80 kilometrin Karhunkierros-vaellusreitin alle vuorokaudessa ja seuranani pelkkä koiruus.

Tavoitteena oli juosta 80 kilometristä niin pitkä osa kuin mahdollista ja sen jälkeen jatkaa kävelle, maleksien tai vaikka ryömien niin kauan kuin henki kulkee ja jalat toimivat… toisin sanoen loppuun asti, sillä kun jotain päätän, niin senhän kyllä teen!

Jollekulle tämä saattaa kuulostaa ihan ”kakunpalalta”, juoksevathan kovakuntoiset ultrajuoksijat Karhunkierroksen läpi vuosittain, parhaimmat jopa alle 12 tunnissa!

Itse en kuitenkaan ole mikään ultrajuoksija tai edes himolenkkeilijä. Juoksulenkkejä olen kyllä tehnyt säännöllisesti 12-vuotiaasta asti eli puolet iästäni, mutta ilman sen kummempia kehittymistavoitteita – juoksen vain, koska saan siitä hyvää oloa ja tiedän sen tekevän pääkopan lisäksi gutaa kropalleni. Ennen tätä Karhunkierros-haastettani pisin juoksemani matka on puolimaraton eli reilu 21 kilometriä, ja senkin olen juossut tasan kerran. Vaeltaen olin kyllä yhtäjaksoisesti vetänyt yli 50 kilometrin matkoja parikin kertaa parin vuorokauden sisään.

Ja vuonna 2013 taitoin Karhunkierroksen kolmessa päivässä siten, että isäni kuskasi minut aina kunakin päivänä sen päivän aloituspisteeseen ja haki myöhemmin lopetuspisteestä. Yöt vietin mukavasti perheemme mökillä saunoen ja uutta energiaa tankaten.

Viime vuonna oli kuitenkin tarkoitus repäistä koko reitti siis alle vuorokaudessa!

Sallan kunnasta alkava ja Kuusamon Rukalle päättyvä Karhunkierros jakautuu tosiaan loogisesti ja logistisesti sopivasti kolmeen etappiin, joiden välipisteisiin (Kiutaköngäs, Juuma) pääsee kätevästi autolla. Markku toimi viime juhannushulluuteni huoltomiehenä ja oli minua vastassa kahdessa taukopaikassa eväiden ja kuivien vaatteiden kanssa. Ja tärkeintä: Rukan päässä Markku tuli vastaan muutaman kilometrin ja toi mulle maaliin tietysti skumppaa ja suklaata :)

Tein Karhunkierros-haasteestani Yle Tieteelle pienen nettijuttusarjan, jonka julkaisen nyt juhannusviikon kunniaksi täällä nettisivuillamme. Tässä on juttusarjan aloitusartikkeli, jonka alkuperäinen julkaisu löytyy Yle Tieteen sivuilta täältä: 80 kilometriä jalan 24 tunnissa – onnistuuko?

Mitäs sanotte, olisiko tästä jollekulle haastetta täksi juhannukseksi? Vai vietätkö sen mieluummin mukavasti ”palautuen” eli tankaten ja leväten? ;)

Minä ja Simba-koiruus tositoimissa viime kesänä.

Minä ja Simba-koiruus tositoimissa viime kesänä.

Tältä Karhunkierros-urakkani näytti kartalla. Pidemmät huoltotauot pidin Kiutakönkäällä ja Juumassa Jyrävän koskella.

Fiiliksiä haasteen loppumetreiltä... Seuraavassa artikkelissani paljastan, miten haaste sujui, niin tekstin, kuvien kuin videoiden muodossa (kipitin nimittäin koko 80 kilometriä GoPro päässäni)...

Fiiliksiä haasteen loppumetreiltä… Seuraavassa artikkelissani paljastan, miten haaste sujui, niin tekstin, kuvien kuin videoiden muodossa (kipitin nimittäin koko 80 kilometriä GoPro päässäni)…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*