Unelmarengasjumppaa Unelmien liikuntapäivänä 10.5.

Ensi tiistaina eli 10.5. järjestetään ensimmäinen Unelmien liikuntapäivä, ja me haluamme tietenkin olla omalta osaltamme mukana hengessä sekä liikuttaa toinen toisiamme.

Ai mikä Unelmien liikuntapäivä oikein on?

Näin kerrotaan tempauksen nettisivuilla:

”Toukokuussa järjestetään ensimmäinen Unelmien liikuntapäivä. Päivä on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä. Unelmien liikuntapäivän aikana kaikkialla Suomessa järjestetään tuhansia liikuntatempauksia ja tapahtumia.

Haluamme saada yli miljoona ihmistä Suomessa liikkumaan ja löytämään itselleen uusia tapoja liikkua. Päivä rakentuu ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä!

Yhdessä voimme tehdä tapahtumasta merkityksellisen.”

Tapahtumaan osallistuu lukuisia eri tahoja ja yrityksiä – ja siis myös me! Aiomme hengailla ensi tiistaina Pirkkolan liikuntapuiston ulkotreenitelineillä liki koko päivän, jos sää sen vain sallii, ja tällä hetkellähän näyttää sen puolesta oikein lupaavalta. Otamme mukaan evästä, treenikamppeet sekä hyvää treenimieltä ja samaan kannustamme myös sinua.

Roudaamme mukaamme voimistelurenkaita, vastuskuminauhoja sekä pari settiä Dream Ringsejä. Niitä kaikkia voi vapaasti tulla kokeilemaan ja lainaamaan päivän aikana. Lisäksi meiltä voi kysellä treenivinkkejä ja treenailla yhdessä kanssamme.

Meiltä voi halutessaan myös samalla ostaa niin voimistelurenkaita, Dream Ringsejä kuin vastuskuminauhoja (maksu onnistuu niin käteisellä, kortilla kuin laskulla). Saat siis samalla iskulla itsellesi paitsi hyviä kesätreenivinkkejä niin myös oman mukana kuljetettavan ”kesäkuntosalin”.

Tutustu tuotteisiimme täällä ja Dream Rings -tuotekuvauksen löydät täältä.

Tässä pari vinkkivideota, että mitä kaikkea niillä ihan perus voimistelurenkailla voikaan tehdä:

Lisää rengasjumppatreenivinkkejämme löydät täältä.

Voimistelurenkaita monipuolisempaa yhtä liikunta- ja lihasvoimailuvälinettä ei nimittäin ole, ja renkaiden avulla voi treenata monipuolisesti koko kropan lihaksia & kehonhallintaa. Kun rinnalle vielä ottaa vähän perus kehonpainoharjoittelua, niin saa kehitettyä jalkojenkin voimaa. Ja muuta ei sitten tarvitakaan.

Pirkkolaan voi tulla ensi tiistaina ihan omalla aikataululla silloin, kun sinulle parhaiten sopii – me pyrimme olemaan siellä klo 14-20 välillä. Jos tulee jotain muutoksia aikatauluun, ilmoittelemme asiasta täällä nettisivuillamme sekä facebook-tapahtumasivullamme. Käyhän siis facen puolella klikkaamassa itsesi mukaan :)

Tässä vielä kuvaus, joka löytyy myös tuolta facebookin puolelta:

Tervetuloa jumppaamaan kanssamme voimistelurenkailla, hakemaan treenivinkkejä kehonpainoharjoitteluun & voimisteluun ja kokeilemaan ”unelmarenkaitamme” eli Dream Ringsejämme.

Tapahtuma on MAKSUTON!

Me olemme Markku & Milla Vahtila eli Voima-Vahtila. Markku on maajoukkuetelinevoimistelija ja renkaiden yhdeksänkertainen Suomen mestari, Milla toistoleuanvedon SM-kakkonen. Yhdessä inspiroimme & liikutamme ihmisiä!

Voima-Vahtila on yhteinen yrityksemme, jonka kautta mm. järjestämme liikuntakursseja (kuten rengasvoimistelua, kehonpainoharjoittelua, leuanvetoa) ja myymme voimistelurenkaita sekä Dream Ringsejä. Dream Ringsit ovat sellainen rengas-taljasysteemi, joka puolittaa kehonpainosi eli niiden avulla pystyt harjoittelemaan sellaisia liikkeitä ja temppuja, jotka muuten olisivat sinulle haave vain. Näitä temppuja ovat esimerkiksi leuanveto, dippi, muscle up, etu- ja takavaaka, nojavaaka eli planche, ristiriipunta ja monet muut.

Planche eli nojavaaka.

Tervetuloa kokeilemaan niitä tai muuten vaan jumppailemaan ja liikkumaan kanssamme. Markku hengailee paikalla koko päivän (katsotaan jaksaako kuitenkaan hengata koko kuutta tuntia ristiriipunnassa) ja häneltä voi kysellä esimerkiksi rengasvoimailu- ja kehonhuoltovinkkejä. Milla vetelee puolestaan leukoja, mitäs muutakaan! Tapahtuma ei maksa mitään, mutta sen yhteydessä voit halutessasi toki ostaa meiltä renkaita tai Dream Ringsejä :)

Tässä on pieni esittelyvideo Dream Ringseistamme, ja video on itse asiassa kuvattu juurikin tuolla Pirkkolan liikuntapuiston telineillä:

Meidät löytää siis Unelmien liikuntapäivänä tuolta Pirkkolan urheilupuiston ulkotreenitelineiltä, jotka sijaitsevat jäähallin luoteispuolella olevan ison parkkipaikan pohjoispäässä metsän reunassa. Säävaraus eli mikäli salamoi ja sieltä sataa vihaisia mummoja, niin pidätämme oikeuden perua tapahtuman, mutta jos niin ikävästi käy, ilmoitamme siitä täällä & nettisivuillamme.

Pirkkolan liikuntapuiston osoite on Pirkkolantie 23, 00630 Helsinki.

Tule rohkeasti mukaan – renkailla ja Dream Ringseillä jumppailu ei tosiaankaan vaadi mitään ennakko-osaamista, sillä kaikki liikkeet voi skaalata juuri niin helpoiksi tai vaativiksi kuin mikä sinulle sopii!

Ja Dream Ringseilla ihan aloittelijakin pääsee oikeasti ottamaan tuntumaan esimerkiksi vaikkapa leuanvetoon tai dippiin – tai sitten jopa plancheen tai ristiriipuntaan. Tässä näytettä jälkimmäisestä:

Ja loppuun vielä paras: renkailla jumppaaminen on äärettömän kivaa, kuten kehonpainoharjoittelukin ylipäätänsä, ja kun harrastaa tuollaista kaikenlaista temppuilua ja vieläpä ulkona, se ei edes tunnu kunnon treenaamiselta. Uusien temppujen opettelu on todella hauskaa ja palkitsevaa, ja samalla kuin huomaamattaan tulee harjoittaneeksi koko kroppaansa :)

Nähdään tiistaina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*