Mikä suomalaista urheilujournalismia vaivaa?
Usein tuntuu, että urheilijat päästetään aivan liian helpolla haastatteluissa. Ovathan he toki niitä meidän nykyajan sankareita, mutta eikö meillä tosiaan riitä uskoa siihen, että sankarimme selviytyisivät hiukan tiukemmistakin kysymyksenasetteluista kunnialla?
Mielestäni totuus urheilijoista selviää nimenomaan sillä, miten he osaavat vastata mahdollisimman vaikeisiin kysymyksiin. Sanojen ja tekojen pitäisi puhua enemmän kuin se, että me haluamme nähdä jonkun henkilön urheilijasankarina.
Vai pelkäämmekö nimenomaan sitä, miten he vastaisivat hankaliin kysymyksiin? Sitä, etteivät he ehkä osaisikaan vastata niin hyvin kuin toivoisimme… Sitä, että heistä luomamme sankarikuva saisikin pienen särön…
Toisilla urheilijoilla on parempi tuuri kuin toisilla, ja toiset ehkä osaavat käyttää tätä hyvää onneaan edukseen. Jotkut osaavat ottaa pienestäkin menestyksestä kaiken ilon irti ja ruokkia mediaa siten, että heille maalaillaan suuren sankarin maine. Eikä tässä toki ole mitään ihmeellistä, sillä tottakai jokainen haluaa itselleen kunniaa ja mainetta. Mutta huolestuttavaa on se, ettei ympäristö ja media aina huomaa tällaista mahdollisesti liioiteltua sankaruutta.
Luulisi, että teot ja saavutukset aina puhuvat puolestaan. Mutta edes vuosien päästä moni ei tunnu haluavan kysyä urheilijasankarilta, että ”mikset ole enää menestynyt tuon monta vuotta sitten tapahtuneen pienen noususi jälkeen?”. Kenties me emme halua tietää vastausta, vaan mieluummin näemme sankarimme sankarina faktoista huolimatta.
Ja onhan se toki helpompi uskoa johonkuhun sellaiseen, joka edes joskus on hiukan pärjännyt kuin sellaiseen urheilijaan, joka ei vielä ole tehnyt laisinkaan läpimurtoa.Toisaalta kaikkein kovimmillakaan urheilijalahjakkuuksilla ei aina osu onni kohdalleen. Jos vain odottelemme sitä mahdollista hyvää tuuria, niin moni suuri sankariluonne saattaa jäädä meiltä ikuisesti huomaamatta.
Kovin harva huippu-urheilija elättää itseään urheilulla, vaan käytännössä huippu-urheilijuus on monille harrastus. Töissä ja koulussa on yksinkertaisesti pakko käydä, jotta elättäisi itsensä urheilun ohessa. Meno on raakaa, ja saattaa käydä niinkin, että urheilija erotetaan maajoukkueesta, jos työnteko vie liikaa aikaa treenaamiselta. Toisin sanoen huippu-urheilija ei pysty usein elättämään itseään urheilulla, mutta silti heiltä vaaditaan, että he uhraavat kaiken aikansa uralleen. Ei ihme, jos kaikki otollisimmatkaan sankarikokelaat eivät onnistu nousemaan huipulle.
Mitä jos tähdenlentojen sijaan muistaisimme välillä luoda katseemme niihin sankareihin, jotka yhä edelleen rämpivät jossain mudan ja saastan keskellä, ja odottavat omaa mahdollisuuttaan ansaita paikkansa tähtitaivaalla. Ja sen sijaan, että odotamme ihmeitä tapahtuvaksi, niin voisimme aika ajoin tarttua jonkun tuollaisen mielenkiintoisen nousukkaan käteen ja auttaa häntä kampeamaan itsensä ylös. Näin voisimme itse olla osa urheilijoidemme sankaritarinoita, emmekä vain odotella toimettomina jotain otollista onnen hetkeä, jota ei ehkä koskaan tule.
Mutta tämä tarkoittaisi toki sitä, että osaisimme nähdä muutkin urheilijat kuin vain ne tähdenlentoina sankarihahmoiksi nousseet.
Nyt kaiken kritisoinnin päätteeksi esitetään pari tiukkaa kysymystä yhdelle urheilijakokelaalle, Markulle. Läpimurtoa ei vielä ole tullut, mutta jos se tulee, niin ei päästetä miestä silloinkaan helpolla, vaan kysytään entistä vaikeampia kysymyksiä ja laitetaan sankaruus koetukselle.
Sillä mitä itse ainakin kaipaisin enemmän urheilijataivaalle ovat sellaiset sankarit, jotka eivät vain leijaile pilvissä maineensa huumaamina, vaan jotka seisovat jalat maassa ja treenaavat täysillä vielä silloinkin, kun he jo ovat huipulla. Tällaisia urheilijoita pidän todellisina sankareina.
Markku, olet pian 24 vuotta – miksei menestystä ole vielä tullut?
”Kehittyminen renkailla kohti maailman kärkeä on hitaampaa kuin muilla telineillä, koska se vaatii voimatason nostoa, joka on pitkällä aikavälillä ja harjoittelulla kehittyvä ominaisuus. Sarjan liikkeistä vain 4/10 on tekniikkaliikkeitä ja loput voimaosia.”
Oletko kaikista suomalaisvoimistelijoista kovin treenaaja, vai löytyykö muitakin kovatahtoisia miehiä?
”Kovimmiksi treenaajiksi nostaisin maamme parhaat 6-ottelijat, 6 telineen harjoittelu on niin paljon vaativampaa ja rankempaa kuin spesialisoituminen muutamalle telineelle. Voimaharjoittelussa taas katsoisin itse olevani ahkerin ja masokistisin.”
Miksi sinun pitäisi voida urheilla ammatiksesi/ voida elättää itsesi urheilulla? Miksi olisit ansainnut tämän?
”Lukiossa voimistelu oli helppoa, kun koulu jousti harjoittelun ja kilpailun ehdoilla. Työelämässä on vaikea löytää tulonlähdettä, joka sallisi täyspainotteisen harjoittelun ja treenit kahdesti päivässä. Myöskään treenivire ei ole pitkän työpäivän tai huonosti nukutun yön jälkeen optimaalinen kehittymisen kannalta. Aiemmin ajoin osa-aikaisesti kuorma-autoa, koska se oli homma, jossa sain valita työpäiväni. Eli minun ei tarvinnut painaa 5-päiväistä työviikkoa ja treenata sen päälle, vaan sain täysin treenaamiselle omistettuja päiviä viikkooni. Miinuspuolena oli työaika, joka alkoi usein klo 4 aamuyöllä. Nykyään opiskelen urheiluhierojaksi, enkä sen takia ehdi tekemään viikossa kuin 5 treeniä.”
Millaisen kuvan haluaisit antaa itsestäsi median kautta?
”Tunnollisen ja tavoitteilleen omistautuneen ammattiurheilijan kuvan.”
Telinespesialistina on todella vaikeaa päästä olympialaisiin – kannattaako siis edes yrittää?
”Valmentajani Timo Holopainen on pariin kertaan ehdottanut 6-ottelun takaisinottamista, koska sillä on helpompi päästä olympialaisiin. Tähän olen todennut, että tavoitteenani ei ole päästä olympialaisiin, vaan myös menestyä siellä. Se edellyttää mielestäni mitalia 2015 MM-kisoista, joissa kyseisiin karkeloihin karsitaan, ja sitä kautta pääsyä Rion renkaille. Jos harjoittelisin 6:tta telinettä, niin renkaille ei riittäisi tarpeeksi aikaa ja energiaa unelmieni saavuttamiseen, ainakaan näillä harjoitusmäärillä. Jos voisin tehdä tätä leipätyönäni, niin tilanne voisi olla toinen.”
Millaisen läpimurron sinä haluaisit tehdä?
”Saavuttaa finaalipaikan Moskovan EM-kisoissa tänä keväänä. Siitä sitten eteenpäin ChallengeCup- ja arvokisamitalit silmissä.”