Uudenvuodenlupauksia

Jatkamme eteenpäin täysillä.

Jaksamme uskoa, että antaumuksella tehty työ vielä kantaa hedelmää.

Nauramme paljon – ja myös itkemme (etenkin minä), jos siltä tuntuu, koska iso ilo ja innostuneisuus tarvitsevat myös vastapainonsa.

Yritämme olla ystävällisiä kaikille ja sanoa ihmisille kauniita asioita.

Yritämme ajatella ihmisistä hyvää olematta kuitenkaan sinisilmäisiä.

Nukumme tarpeeksi. Ei enää univelkaa vuonna 2017.

Syömme yhtä paljon suklaata kuin viime vuonna – tai enemmän.

Mutta erityisesti: Koskaan ei voi tietää, mitä kaikkea tulevaisuus tuo mukanaan, ja loppupeleissa ainut, mitä voi itselleen varmuudella luvata, on oma asenne ja se, mihin suuntaan sitä haluaa kehittää.

Millainen sinä haluaisit olla ihmisenä ja millaiseen suuntaan haluaisit kasvaa?

Se, miten suhtautuu asioihin, tapahtumiin, muihin ihmisiin ja itseensä on loppupeleissä tärkeintä, ja kun on asenne kohdallaan, koko vuosi on avoin <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*