Virkistävää vappua ja vahvaa viikonloppua!

Vaikka koko ajan tekee jotain niin tuntuu, etten ehdi tehdä edes murto-osaa kaikesta siitä, mitä haluaisin. Sama pätee myös ja itse asiassa erityisesti meidän nettisivuihin – on niin paljon tekemistä, elämistä, kokemista ja valokuvaamista, että päivä päivältä olen yhä enemmän jäljessä siitä kaikesta raportoimisessa sekä kuvien läpikäymisessä ja käsittelyssä.

Mutta koska koko touhu on jo ihan totaalisen rappiolla, niin turha yrittääkään taas tässä pienessä välissä saada asioita järjestykseen, joten tyydyn hymyssä suin vain toivottamaan kaikille ihanaa vapun jatkoa ja viikonloppua.

Eläkää täysillä, olkaa poisitiivisia ja rakastakaa niin itseänne kuin toisia!

Alla muutama vapputervehdys sekä pieniä vilauksia meidän hullutteluista viime viikoilta:

Vappukuvan ottamista – koira kattoo ihan mihin huvittaa ja pallokin touhuilee omiaan… jottei olisi liian helppoa :)

Onnistuihan se kuitenkin! Tässä kokonaisuudessa tuli myös vappupäivänä käppäiltyä Hesan keskustassa, mutta sen sijaan, että ihmiset olisi ihastelleet, että "onpas kaunis nainen", niin joka toinen tuntui huokaisevan, että "oi, onpa söpö koira, sillä on skragakin!"

Onnistuihan se kuitenkin! Tässä kokonaisuudessa tuli myös vappupäivänä käppäiltyä Hesan keskustassa, mutta sen sijaan, että ihmiset olisi ihastelleet, että ”onpas kaunis nainen”, niin joka toinen tuntui huokaisevan, että ”oi, onpa söpö koira, sillä on skragakin!”

Ennen vappua tuli seikkailtua Markun kanssa Ranskan Montpellierin EM:ien jälkeen ympäri Ranskan rannikkoa :)

Eteläisessä Ranskassa oli jo ihan kesäistä ja aivan ihanaa muutenkin!

Eteläisessä Ranskassa oli jo ihan kesäistä ja aivan ihanaa muutenkin!

Ranskassa tuli myös shoppailtua (kauhistuttavan) paljon – löytyi muun muassa tämä jätskikuvioinen kietasupaita. Ennen Etelä-Ranskan reissua kävin myös Pariisissa, ja sieltä vasta kaikkea ihanaa löytyikin, voi apua…

Käytiin muun muassa leikkimässä formulaa Monacossa, missä jätin myös terveiseni yhdelle Ferrarille – se kun oli hylätty ypöyksin pölyyntymään Monte Carlon parkkihalliin:

Nizzassa olin onnessani, kun sain pyöriä karusellissa...

Nizzassa olin onnessani, kun sain pyöriä karusellissa…

Jos lupaan olla kuin enkeli koko vuoden, niin toisikohan rakas joulupukki mulle tällaisen karusellin ensi jouluna? Tiedän, ettei se mahdu meille kotiin, mutta veisin sen mökille, missä pyörisin siinä kaikki kesät metsän keskellä... Ja kun me ei itse olla mökillä, niin metsän keijut voisi leikkiä sillä <3

Jos lupaan olla kuin enkeli koko vuoden, niin toisikohan rakas joulupukki mulle tällaisen karusellin ensi jouluna? Tiedän, ettei se mahdu meille kotiin, mutta veisin sen mökille, missä pyörisin siinä kaikki kesät metsän keskellä… Ja kun me ei itse olla mökillä, niin metsän keijut voisi leikkiä sillä <3

Markku on jo ehtinyt Ranskasta paluun jälkeen pitää parikin rengasvoimakurssia, toisen CompactFit Movement Centerissä ja toisen CrossFit Basementissä (kuva), kumpikin Helsingissä.

Markku on jo ehtinyt Ranskasta paluun jälkeen pitää parikin rengasvoimakurssia, toisen CompactFit Movement Centerissä ja toisen CrossFit Basementissä (kuva), kumpikin Helsingissä.

Nojavaaka eli "planche" - toisia se hämmästyttää, mut rengasmiehelle ei ole ongelma edes hymyillä kameralle sitä tehdessä :)

Nojavaaka eli ”planche” – toisia se hämmästyttää, mutta rengasmiehelle ei ole ongelma edes hymyillä kameralle sitä tehdessään :)

Markku löysi CrossFit Basementin salilta myös vertaisensa ”komistuksen” ;)

Myös mä osallistuin Markun rengasvoimatunnille viime sunnuntaina, ja siinä tuli taas todistettua, että rengasvoimailu sopii loistavasti myös naisille ja on äärettömän hauskaa ja tuo ihan uutta monipuolisuutta treeniin.

Markku pitää nyt keväällä vielä kaksi rengasvoimakurssia. Toinen niistä on nyt vappuviikonlopun sunnuntaina 3.5. ja kevään näillä näkymin viimeinen sunnuntaina 17.5. Tämän viikon kurssilla on vielä yksi paikka auki, ja sen voi napata vielä nyt ihan viime hetkellä! Mailia vaan osoitteeseen milla(at)mvahtila.fi

Sunnuntain 17.5. kurssilla on vielä viitisen paikkaa tyhjillään eli jos vielä mielii tänä keväänä voimailemaan, niin tervetuloa. Lisätietoa ja tarkemmat ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä.

Lähiaikoina on luvassa muun muassa matkapostailuja, leuanvetotreenikuulumisia, Markun kisa- ja voimistelukuulumisia sekä rutkasti kuvia – kunhan valokuvaustyöt sun muut ei taas totaalisesti imaise mua mukanaan…

Ps. Mut saattoi pari viikkoa sitten jälleen kerran bongata Yle TV1:n Prisma Studio -ohjelmasta. Mitä oikein touhuan siellä? No valokuvaan, tietenkin, tällä kertaa ”Suomen tieteellisesti kaunein” -kilpailun kandidaatteja. Ex tempore jouduin kyllä kameran eteen höpöttämäänkin. Tuo jakso on vielä pari viikkoa nähtävillä Yle Areenassa täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*