Jo lapsena viihdyin todella hyvin itsekseni. En pystynyt käsittämään toisia lapsia, jotka eivät pystyneet leikkimään itsekseen tai olemaan hetkeäkään ilman kavereita. Itse keksin aina tekemistä, eikä minulla ollut koskaan tylsää.
Eikä ole edelleenkään.
On ollut tosi vapauttavaa olla välillä ihan yksin reissussa kaukana kaikesta. Nyt on kulunut viisi päivää siitä, kun jätin Markun Oulun bussiasemalle. Sieltä matkani on vienyt Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Senja-saarelle. Huomenna suuntaan Lofooteille.
Vaikka Markkua on ikävä, niin en haluaisi, että matka loppuu. Tuntuu, että voisin jatkaa tätä yksin seikkailua loputtomiin. Joku voisi toki lähettää Markun tänne vaikka kirjekuoressa.
Niin ja onhan minulla toki Simba mukana.
Olemme Markun kanssa tosi tiiviisti yhdessä, mutta on ollut hienoa huomata, että viihdyn yhä edelleen hyvin myös yksikseni. Tai itse asiassa tämä reissu palautti mieleeni sen, mikä oli aikoinaan osasyy siihen, että rakastuin Markkuun: se, että hänen kanssaan ollessani minulla on sama vapaa ja rento olo kuin ollessani yksin. Sitä ei ole ollut koskaan kenenkään muun ihmisen kanssa, vaan muiden seuraan aina aika nopeastikin kyllästyn tai pikemminkin alkaa ahdistamaan. Mutta Markun kanssa on ollessa on yhtä hyvä olla kuin yksin ollessa. Ei kuulosta ehkä kauhean romanttiselta, mutta ehkä joku muu samankaltainen ymmärtää.
Toki rakastan myös ihmisiä ja ihmisten seurassa olemista. Valokuvaajana ja toimittajana olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa, ja rakastan ihmisiin ja heidän tarinoihinsa tutustumista. Koen, että vuosien varrella olen kasvanut tosi sosiaaliseksi ja kaikin tavoin hyväksi työssäni – esimerkiksi valokuvaus kun ei ole ainoastaan sitä varsinaista valokuvaamista, vaan suurelta osin myös kanssakäymistä ihmisten kanssa. Mutta otan sosiaalisuuden mieluiten sellaisina pieninä intensiivisinä kerta-annoksina aina työkeikoilla ja vastapainoksi haluan olla yksin – tai siis Markun kanssa.
Mutta nyt jatkan yksinäisyydestäni nautiskelua. Ja itse asiassa en ole koskaan yksin, koska rakkaani ovat aina mukanani <3
Toki samaan aikaan tiedostan, että tämä minun yksinäisyyteni on sellaista tosi positiivista ja tavallaan etuoikeutettua yksinäisyyttä. Oikeasti olen ollut rakastettu ja läheisten ihmisten ympäröimä koko ikäni, enkä siis ole oikeasti koskaan kokenut yksinäisyyttä. Se, että viihdyn yksin ja itseni kanssa, on osittain luonteenpiirre, osittain itsetuntoasia (että tykkää olla ihan vaan itsensä seurassa) ja osittain oman taustan ja elämänhistorian tuoma suhtautuminen yksin oloon. Yksinäisyys ja yksin olo ovat ihan eri asioita, ja eri lähtökohdista voi syntyä tosi erilaista suhtautumista ja kokemista yksinolosta. Siinä missä itse nautin, jollekulle muulle tällainen matka voisi olla kauhukuva.
Puhumattakaan siitä, että joku saattaa kokea olevansa yksin aina ja kaikkialla. Toivon, että kukaan ei joutuisi koskaan kokemaan sellaista yksinäisyyttä.