Ystävyys – ekoja räpsyjä Lumixilla

Saimme (minä & muut Ambassadorit siis) Rajalalta toiveen ottaa ystävänpäivänä kolme kuvaa, joiden aiheina olisi joko ystävyys, kaipaus tai rakkaus. Noh, meille muutti ystävänpäivänä uusi perheenjäsen, ja koko sunnuntai menikin tämän pikkukaverin kotouttamisessa ja sen touhuja seuraillessa.

Mikä tahansa noista kolmesta aiheesta olisi istunut uuteen tulokkaaseen. Kaipaus liittyy siihen, että toki yhä kovasti ikävöin edellistä Nala-kaniamme, joka nukkui pois tammikuun alussa. Ja rakkaus taas on asia, josta lemmikit opettavat meille uskomattoman paljon, vaikkemme sitä aina tiedostakkaan. Kirjoitin tästä aiheesta Nalan poismenon jälkeen: Ihanan kamala lemmikki ja mitä se voi opettaa elämästä ja kuolemasta

Mutta koska tällaiset kolme otosta nyt sattuivat tallentumaan minulla testissä olleelle Lumixin kameralle, niin valitsin sitten kuvien aiheeksi ystävyyden.

Simba oli haljeta innostuksesta, kun toimme sille kotiin uuden pupuystävän. Uskomattoman nätisti se kuitenkin on ollut alusta alkaen 8-viikkoisen Pumban kanssa, vaikka ekoina päivinä sitä joutuikin hiukan toppuuttelemaan. Rohkea pupunen ei ole Simbasta moksiskaan, ja Simba taas käy vähän väliä ikionnellisena katsomassa, mitä Pumba touhuilee.

Lisää kuvia pikkuvauvastamme voit käydä katsomassa täällä.

Tässä vielä jo eilen julkaisemani video, joka on niin ikään kuvattu Lumix GX 8:lla:

Itselläni on vähän sellainen kutina, että vaikkei tämä uusi tuttavuuteni Lumix tulisikaan vetämään vertoja omalle kuvauskalustolleni tai toimisi työkuvauksissa, niin se saattaa osoittautua aika kivaksi vapaa-ajan ja arjen videokameraksi sekä reissukameraksi. Mutta näistä mietteistä lisää myöhemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*