Ainutlaatuinen kuvaus kirsikkapuistossa

Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuisto on nyt kauneimmillaan – tosin ehkä enää vain silmänräpäyksen ajan – ja olen tällä viikolla viettänyt siellä aikaa yhteensä yli yhdeksän tuntia, valokuvaten tietenkin. Niin on tehnyt Lue koko artikkeli →

Millalle 3. sija Finnish Photo Awardsissa!

Ihan käsittämätöntä – hääkuvani sijoittui kolmanneksi Wedding-kategoriassa Finnish Photo Awards -valokuvakilpailussa! Sain siis pronssia tällä teoksella: Kuvasin tämän ihanan hääparin tärkeän päivän viime kesänä. Olen yhdistänyt tähän teokseen kaksi kuvaa, Lue koko artikkeli →

Dronella uusiin ulottuvuuksiin & arvioitavana DJI Mavic Pro

Drone eli kuvauskopteri on meille aika uusi tuttavuus. Hankin ensimmäisen droneni marraskuussa ja ajattelin nyt hiukan kertoa ensimmäisiä kokemuksiani siitä. Kirjoitan siis täysin dronealoittelijan näkökulmasta, mutta samalla kuitenkin valokuvaajan vinkkelistä. Lue koko artikkeli →

Koiranpentukuvaus

Söpöysvaroitus! Viime kuun ehdottomasti söpöin kuvattavani oli akita-koiranpentu Hanoi. Jo naamasta näki, että tässä on varsinainen pieni hyväntahtoinen veijari! Eläimien valokuvaamisessa tärkeimmät asiat ovat mielestän aika ja kärsivällisyys. Kuvaukseen pitää Lue koko artikkeli →

Unelmista totta

Vielä alkuvuodesta tuntui, että olen hullu, kun seuraan unelmiani ja teen työtä, jota rakastan siitäkin huolimatta, että se on taloudellisesti riskaabelia… Mutta niin siinä vaan kävi, että kun uskaltaa ja Lue koko artikkeli →