Ihan aittatonttuina

Yhteistyössä: Ekovilla Oy

Onhan tää nyt vähän tonttua puuhaa. Nimittäin heilua rakentamassa aitan kattoa vuoden pimeimpinä päivinä ja jopa 20 asteen pakkasessa.

Kuviteltiin tekevämme tätä kesähelteessä. Mutta väliin mahtuikin se, että purettiin ja siirrettiin yks liki 400 neliöinen talo. Ja ollaan mestareita sen aliarvioimisessa, että paljonko meillä menee mihinkin aikaa, kun halutaan tehdä asiat huolella ja meidän tyylillä sekä siten, että tekemisessä säilyy hauskuus.

Mutta tonttua touhua tai ei, niin hauskaa ja mieletöntä tää on ollut. Toki väsyttävääkin.

Tätä kaikkea on ollut itse asiassa koko kulunut vuosi.

Meidän talo paloi, mutta täällä me vaan siirrellään ja rakennellaan nyt taloja eli siis tehdään jotain, mitä ei oltais ikinä kuviteltukaan tekevämme ennen tulipaloa. Tai ainakaan ei oltaisi kuviteltu, että vieläpä kaiken lisäksi meillä olisi näin hauskaa niitä tehdessämme.

Aitta ei ihan valmistu jouluksi, mutta katto on sentään jouluksi melkein paketissa. Haaveillaan, että josko uudeksi vuodeksi päästäis aittaan yöpymään, mutta tiedetään, että ei päästä. Eikä tarvitsekaan, vaan tärkeintä on päästä irti näistä tavoitteista ja vaan tehdä nautiskellen ja matkasta iloiten! Vaikka ehkä ulospäin näyttääkin, että juuri siinä me ollaan mestareita, niin todellisuudessa mekin harjoitellaan sitä joka ikinen päivä. Ja tullaan varmasti harjoittelemaan lopun ikäämme.

Mutta me aiotaan ostaa itsellemme joululahjaksi jääkaappi ja mietitään jo tosissamme, josko uskallettaisiin irtisanoa Helsingin vuokra-asunto jo ennen uutta vuotta vai josko kuitenkin vasta tammikuun lopussa… Katsotaan päivä kerrallaan!

Tässä kohtaa meillä on myös ilo muistuttaa yhteistyöstämme Ekovilla Oy:n kanssa! Me haluttiin alun perin vanha hirsitalo paitsi sen takia, että vanhoilla taloilla on ihan oma sielunsa ja historiansa niin myös siksi, että niissä on niin hyvä olla ja hengittää – meidän palanut talo oli näissä kaikissa suhteissa täydellinen. Jo sen remontoimisessa oli hyödynnetty Ekovillan hengittäviä tuotteita.

Kun meidän talo sitten paloi ja me päätettiin siirtää vanhan luhtiaitta tontillemme ja muuttaa ensiksi siihen asumaan, kunnes saamme ”uuden” vanhan päätalon valmiiksi, meille oli selvää, että haluamme Ekovillan tuotteita eristeeksi. Siksi ehdotimmekin Ekovilla Oy:lle yhteistyötä ja iloksemme he innostuivat asiasta!

Nyt me kuitenkin päästiin joulun alla viimein eristämään aitan katto Ekovillalevyillä, ja joulun jälkeen on vuorossa alakerran lattian eristäminen Ekovillapurulla. Me aiotaan kertoa näistä kokemuksista teillekin ensi vuoden puolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*