Rion reissumme eka lauantai alkaa taas leppoisasti nukkumalla pitkään. Vaikka matkustuksesta on kulunut jo melkeen pari päivää, niin matka painaa yhä silmäluomia.

Tänään alkaa kuitenkin jo tuntua siltä, että lihakset anelee pääsyä treenaamaan. Perjantaina tuli jo vedeltyä muutama hassu leuanveto Rion auringon alla, mutta viimeisin kunnon treenipäivä oli mulla edellisenä sunnuntaina ja Markulla edellisenä maanantaina, kun oltiin vielä kotosalla. Noin pitkää treenitaukoa ei mulla ole ollut sitä ennen sitten viime syyskuun!

Aloitettiin kuitenkin lauantai leppoisasti asunnolla aamupalalla ja kahvilla sekä aurinkorasvausprojektilla. Kun astui ilmastointilaitteen vilvoittamasta huoneistosta ulos rappukäytävään, niin hikoilu alkoi taas saman tien. Päivän kuumimmat hetket alkoi jo olla käsillä, kun lähdettiin liikkeelle, mutta ei se mitään, sillä suunnitelmissa oli suunnata päivällä ensin keskustaan shoppailemaan ja mennä vasta illan viiletessä treenaamaan. Tosin myöhemmin selvisi, että käsite ”illan viileneminen” oli tammikuisessa Riossa pelkkä haave vain.

Huoneistomme sijaitsi ihan Rion keskustassa Arcos da Lapan vieressä. Asuntorakennuksemme ovelta oli ehkä puolisen kilometriä matkaa kuuluisille Escadaria Selarón -portaille. Päätettiin koukata tsekkaamaan ne ennen suuntaamista ydinkeskustan ostossaiteille. Itse portailla oli noin lauantaina keskipäivällä aika lailla porukkaa, ja lisäksi kohtisuoraan taivaalta posottava aurinko langetti vähän liian voimakasta valoa portaille, joten ei saatu otettua sellaisia valokuvia kuin olisin halunnut… Päätettiin, että napataan nyt vaan jokunen kuva ja palataan portaille joku muu päivä illansuussa, kun aurinko ei enää suoraan paista sinne. Ne portaat oli nimittäin upean värikkäät ja sopivassa valossa siellä saisi otettua upeita kuvia!Kuvissa olevan hatun ostin muuten edellisenä päivänä Copacabana-hiekkarannan ostoskadulta – se maksoi alle kympin euroihin muutettuna ja osoittautui matkan aikana mitä tarpeellisimmaksi ostokseksi. Lisäksi se on ihana ja sopii mun päähän ihan hyvin, vai mitä? :) Tosin sen perässä saan myös juoksennella välillä pitkin autoteitä, kun tuulenpuuskat nappailee sen mukaansa.Portailta me lähdettiin haahuilemaan kivoimmalta näyttävään suuntaan. Ulkomailla yks ihanimmista asioista onkin just se, että siellä kaikki paikat on uusia ja ihmeellisiä ja on vaan ihanaa kävellä ja mutkitella ajan kanssa juuri niille kaduille tai poluille, minne jalat ja maisemat johdattaa. Kun karttaa välillä vähän vilkaisee, niin pysyy suunnilleen kärryillä siitä, missä on ja voi suunnata suunnilleen sinne, minne lopulta haluaisi päätyä. Matkan varrella sitä eksyy sitten löytämään kaikenlaista jännää, kuten nyt löydettiin tämä puisto:Lopulta kuitenkin päädyttiin sinne, minne oltiin alun perin matkallakin eli keskustan ostoskaduille. Tai oikeastaan ostoskatujen kaupat oli sopivasti suurin osa kiinni siesta-ajan ansiosta, mutta löydettiin basaarimainen kauppakojujen täyttämä marketti, jonne jäätiin seikkailemaan.

Rion kaupustelijat oli todella kilttejä verrattuna esimerkiksi Turkin tai Kiinan ahdistaviin ja suorastaan päälle tuleviin kaupustelijoihin. Saatiin ihmetellä kojujen antimia ihan rauhassa ja mä pääsin toteuttamaan yhtä bravuureistani, nimittäin tinkimään! Hintakate ei tosin ollut missään tuotteissa kovin överi alun perinkään, mutta pitäähän sitä aina kuitenkin vähän tingata. Ja vaikka itse sanonkin, niin oon siinä mielestäni aika hyväkin. Jopa Suomessa yllätän välillä ketjuliikkeiden myyjät tinkaamisyrityksilläni – ja en turhaan, sillä uskokaa tai älkää, niin läpi menee monesti kotimaassakin!

Mutta Rion keskustan kaupustelijoilta meidän mukaan tarttui paperista valmistettu hellehattu Markulle (maksoi noin kolme euroa), keltainen hihaton Brasilia-urheilupaita Markulle sekä trikoosta valmistettu kukallinen shortsipituinen ja hihaton jumpsuit mulle. Lisäksi basaarin ulkopuolelta löysin yhdestä kaupasta aivan ihanan tummansinisen ja valkopilkullisen toisen trikoisen shortsijumpsuitin sekä samasta kankaasta tehdyn hellemekon – ne oli kuin suoraan 50-luvulta napattuja ja maksoi noin kympin kumpikin. Nekin lähti mukaan.

Tänäänkin moni paikallinen ottaa tehtäväkseen kauhistella meidän valkoisia ihoja ja varoitella auringosta. Viestit menee hyvin perille elekielellä ja portugaliksi, vaikkei me portugalia vielä muutamaa sanaa enempää osata tai ymmärretä. Mä murehdin tuon tuostakin Markun paljaiden olkapäiden puolesta ja oman norsunluuihoni piilotan iltapäivän edetessä huivini alle. Mikään ei olisi inhottavampaa kuin saada auringonpolttamia jo ihan näin reissun alkupuolella. Huolehtiminen ei ole aiheetonta, sillä Rion keskikesän aurinko on todella armoton ja porottaa ihan kohtisuoraan taivaalta. Tähän mennessä ei olla nähty vielä pilvenhattaraakaan.

Keskustan shoppailusaiteilta me suunnataan kävellen takaisin kohti asuntoamme. Matkalla imeskellään mehujäitä – oon aivan hurahtanut kookoksen makuiseen mehujäähän – ja poiketaan pieneen supermarkettiin ostamaan keksitäydennystä ja juotavaa. Mukaan tarttuu muun muassa litran Bacardi Gold -pullo sekä Guaravita-nimistä mehua. Maistetaan mehua heti kaupan ulkopuolella ja se on niin uskomattoman hyvää, että koukataan saman tien takaisin kauppaan ostamaan sitä lisää. Tästä guarana-kasvista valmistetusta mehusta tuli meidän reissun ehdoton lempparijuoma, se on ihan sairaan hyvää! Hiljalleen kävi ilmi, että kaikki brasilialaisetkin on hurahtaneet siihen, ja guarana-pohjaiset virvoitusjuomat on Brasiliassa todella suosittuja.

Iltapäivällä vietetään pieni virkistäytymishetki asunnollamme: käydään suihkussa ja vaihdetaan treenivaatteet päälle. Olisi varmaan ihan hyvä syödä jotain ennen illan treenejä, mutta kuumuudessa ei tee oikein mieli muuta kuin juotavaa, joten aika kevyellä meiningillä mennään tämäkin päivä.

Alkuillasta huristellaan metrolla Ipaneman päätepysäkille. Aivan ensiksi me lähdetään kävelemään Ipaneman rantabulevardia pitkin, sillä oltiin katsottu netistä, että Ipaneman keskivaiheilla olisi jonkunlainen kuntosali. Me löydetäänkin tämä sali, mutta se ei ole näin lauantai-iltasella auki. Päätetään tulla tänne salille treenaamaan ensi maanantaina.

Ipanema Posto 10 -osoitteessa sijaitseva kuntosali on meidän seuraava treenikohde ylihuomenna.

Siitä sitten lähdetään kävelemään takaisin sinne päin, mistä tultiin ja napsitaan kuvia ilta-auringossa kylpevästä Ipanemasta ja sen varrella olevista treenitelineistä.

Ipaneman rantabulevardilla

Ilta-auringon hyväilemä Ipanema

Pientä verryttelyä rantabulevardin varressa matkalla kohti muscle beachin treenimestaa…

Tällaisia pieniä treenitelineitä on useita niin Ipaneman kuin Copacabanankin rantabulevardin varrella. Ne on ihan loistavia ja niistä löytyy niin V-kahva, leuanvetotanko kuin dippitelinekin. Kelpaa vedellä leukoja:

Aurinko on jo hyvää vauhtia putoamassa kohti taivaanrantaa, kun lopulta aloitetaan varsinainen treenimme Praia do Diabon muscle beachillä. Siitä huolimatta hiki virtaa jo heti ensimmäisestä leuanvedosta alkaen. Riemukseni mä olen ainut nainen, joka siellä brassimiesten joukossa voimailee!

Praia do Diabo täyttyy treenaajista illalla, kun aurinko on armollisempi kuin päiväsaikaan.

Rengasmiehen treeni alkaa omien renkaiden virittämisella tuplarekkitankoihin: Vaikka mä olenkin leuanvetoineni vähän yllättävä näky, niin Markku kyllä kerää sitäkin enemmän katseita, kun ryhtyy tekemään rengasvoimatreeniään.

Valkosta lihaa muscle beachillä!

Mä teen leuanvetoja Markun voimailuiden välissä. Kovin vahva fiilis ei kummallakaan tänään ole. Päivän aikana on kertynyt alle jo ties kuinka monta helteessä taitettua kävelykilometriä, jotka auringon ohessa ovat verottaneet varmasti voimia. Mutta hyvältä tuntuu silti päästä treemaan, ja mä vedän muutaman voimien ylläpitoon tähtäävän leuanvetosarjan ja siirryn sitten tekemään dippejä. Tai no onhan niitä leuanvetoja tainnut kertyä tässä parin päivän aikana vähän enemmän kuin ”ylläpitävästi”, kun on ”ollut ihan pakko” jokaisen vastaan tulevan treenitelineen kohdalla ottaa pari leuanvetokuvaa, jolloin oon ihan huomaamatta vedellyt aina ties kuinka monta leuanvetoa ja tehnyt staattisia pitoja :) Mut täytyyhän sitä kuvia saada!

Treenijuomaksi mitäs muutakaan kuin tuoretta kookosta :)

Markun rengasvoimailut tyssää välillä siihen, kun paikalliset tulee juttelemaan ja ihmettelemään rengasmiehen touhuja. Köysi-rengasviritelmä itsessään kiinnostaa ihmisiä, mutta vielä enemmän ne hämmästee Markun touhuja. Tujotuksia, peukkuja, hymyjä ja taputuksia satelee rengasmiehelle. Pari tyyppiä pyytää jopa lupaa kokeilla renkaita, ja tuloksena nähdään joitain tutisevia dippejä. Mutta ehtii se rengasmies siis kaiken tuon välissä vedellä tällaisia pieniä voimasettejä:

Mun dippiähellykset ei sen sijaan olleet kovin kehuttavia, mutta jostainhan se täytyy aina aloittaa! Mun ojentajat on todella heiveröiset, ja seuraava haaste onkin leuanvedon rinnalla treenata niitä ja etenkin juuri dippiä. Onneksi säädettävillä renkailla dippiä on helppo treenata jaloilla avustaen:

Markku taituroi rengastreenin päälle mun mieliksi vielä nojapuilla ja teki vielä vähän keskivartalovoimaa:

Mulle riittää vatsalihastreeniksi kiitos vaan ihan jalannostot roikunnasta (rekkilinkkarit ja ”around the worldit”) sekä erilaiset lankutukset. Rengasmiehen vatsalihasjutut on ihan yliluonnollisia – ei ihme, että brassitkin tuijotteli!

Auringon laskettua ja meidän saatua tarpeeksemme lihasrääkkiä, suunnattiin metrolle ja takaisin keskustaan asunnollemme. Rion kodin virkaa toimittavan talomme edustalla huomattiin, että Lapan akveduktin edessä näkyi ja kuului elämää: lähistöllä olevien baarien ja yökerhojen musiikin ja valojen lisäksi akveduktin edustalle oli pystytetty pieniä kojuja. Päätettiin mennä vielä katsomaan, mitä sieltä löytyy ja päädyttiin ostamaan katukojusta yhteinen lihavarras, jossa on niin kanaa, nautaa kuin makkaraakin. Ihan sika hyvää! Se herkku herättää meidän ruokahalun, joten päätetään tilata myös herkulliselta näyttävä kananuudeliannos. Se me tosiaan otetaan mukaamme asunnolle ja nautitaan vasta siellä omassa rauhassamme ja suihkunraikkaina.

Illan kruunuksi me tehdään vielä itsellemme drinkit Bacardi Goldista ja siitä Guaravita-mehusta, johon aiemmin päivällä ihastuttiin. Aivan älyttömän hyvä yhdistelmä, ja näitä drinkkejä me sitten nautitaankin liki joka ilta koko matkamme ajan. Kotona harvemmin tulee iltaisin juotua mitään, mutta Brasiliassa ”rankkojen” lomapäivien päätteeksi pienet drinkit tekee tosi hyvää.

Oli superpäivä! Seuraavalle päivälle suunnitteilla on palauttavaa aerobista liikuntaa: aiotaan kiivetä Rion Kristus-patsaalle, joka sijaitsee Corcovado-vuoren päällä yli 700 metrin korkeudessa. Seuraavassa tekstissä kerrotaan, millainen retki siitä kehkeytyi.

Ps. Bongattiin päivällä Ipaneman tuntumasta iso määrä näin taidokkaasti taskuparkkeerattuja autoja. Kertokaa, miten ihmeessä nää autot lähtee tästä liikkeelle? Joku muskelimies tulee ja nostaa ne ulos taskuparkista, vai miten? Uskomatonta :D