Elämä ranttaliksi (tai no se on sitä jo)

Opiskelut on kaaoksessa, gradu ei edisty (no ei kai, jos sitä ei tee) ja rengasmiehellä on olkapää ehkä pian kasassa, mutta voimisteluasiat muuten ihan levällään. Mutta ei se mitään – me ollaan silti nimittäin onnellisia!

Stressaaminen on tiettyyn rajaan asti oma valinta ja asenteesta kiinni siinä missä onnellisuuskin. Kaikkea ei nyt vaan yksinkertaisesti ehdi tehdä, joten valintoja on tehtävä. On väärin kuitenkin paasata ihmisille, miten kiire koko ajan on, jos kuitenkin on aikaa vaikkapa bilettää kaiket viikonloput tai matkustella paljon.

Mä taas olen tehnyt sen valinnan, että pistän etusijalle asiat, joissa pääsen toteuttamaan omaa luovuuttani ja jotka tekee juuri mut tai läheiset onnelliseksi. Kun tekee pääasiassa sitä, mistä tykkää, niin jaksaa siinä rinnalla pusertaa niitä vähemmän kivojakin asioita, jotka on kuitenkin myös saatava hoidetuksi.

Meidän nettisivut on olleet levällään lähes koko vuoden. Oon tuottanut paljon sisältöä kaikenlaisiin muihin kanaviin netissä ja monilta osin etsinyt (ja löytänytkin) omaa identiteettiäni toimittajana ja ihmisenäkin.

Materiaalia, kokemuksia ja valokuvia on kuluvan vuoden aikana kertynyt niin paljon, että jo niissä riittäisi sisältöä tänne meidän omille nettisivuille varmaan vuosiksi, mutta silti uusia ideoita ja juttuja pukkaan vaan koko ajan päälle. Nyt oon kuitenkin saanut taas  vainun siitä, millä lailla näitä omia nettisivuja jatkossa pyöritän.

Eli tästä tää taas alkaa/ jatkuu!

Miksi ihmeessä halua edes pyörittää näitä meidän nettisivuja? No, vastaus on vähän sama kuin miksi haluan olla toimittaja. Toimittajana on hienoa päästä tutustumaan ihmisiin ja heidän kokemuksiin ja tarinoihin. On inspiroivaa ja kasvattavaa kuulla ja nähdä erilaisia näkemyksiä ja elämätarinoita.Toisaalta on myös hienoa voida kirjoittaa juttuja, joista lukijat saa itselleen jotain irti, oli se sitten tietoa, iloa tai inspiraatiota omaan elämään. Siitä samasta syystä myös laitan usein itseni likoon juttujani varten.

Mistä syystä olettaisin, että lukijat innostuu mun jutuistani, jos en ensin itse innostu niistä tai heittäydy täysillä mukaan niiden tekemiseen?

Tästä esimerkiksi viime kevät-kesän leuanvetohaasteessa ja Karhunkierros-haasteessa oli kyse, samoin kuin tämän syksy roikkumishaasteessa. Siitä, että laitan itseni täysillä likoon ikään kuin materiaaliksi ja koekaniiniksi omiin juttuihini, sillä toivon, että muutkin löytäisi mua innostavista aiheista iloa ja hyvinvointia omaan elämäänsä.roikkumishaaste_leikkipuisto_2_p

Lisäksi netti nyt vain on nykyään aivan pullollaan tietoa ja kaikenlaisia juttuja, jotka on enemmän tai vähemmän journalistisia tai luotettavia. Miten erotttua tämän kaiken joukosta?

Olemalla omalaatuinen, kirjoittamalla oivaltavasti ja tarjoamalla sellaisia näkemyksiä ja kokemuksia, jotka on juuri mun omiani ja joista te lukijat voitte vaikkapa innostua tai ärsyyntyä – sellaista sisältöä siis, jollaista et muualta löydä, vaikka kuinka etsisit.

Tervetuloa seurailemaan!

Ps. Tuolta oikealta ylhäältä ylävalikosta Fb,Twitter&Youtube löydät linkit, miten pääset vakoilemaan meitä somessa.

Pps. Huomenna lauantaina 29.11. minä, Milla, kisaan Jyväskylässä toistoleuanvedon Suomen Cupissa. Oon tosin ainut kilpailija omassa kisasarjassani, mutta menenkin sinne kisaamaan itseäni vastaan (plus tietty kaikkia miehiä sekä ulkoiseen olemukseen kohdistuvia ennakkoluuloja vastaan). Kisaraportti, -video ja kuvia luvassa sunnuntaina!

Tässä vielä pieni kevennys ja kiteytys siitä, mitä me kaksi yhdessä muun muassa puuhaillaan:

Tsekkaa lisää videoita meidän Youtube-tililtä!

Kaikki Millan Yle Tieteelle kuluvan vuoden aikana kirjottamat nettiartikkelit taas löytyy täältä. Juttulinkkejä on myös tämän sivun oikeassa reunassa Linkit-kohdan alla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*