Haluatko hääkuvaajaksi? (+ etukoodi kurssille)

On joitain asioita, joita voisi kuvailla ”ihanan kamaliksi”, ja hääkuvaus on yksi niistä.

Kyllä, se on ihanaa touhua ja tällä hetkellä lempparikuvauslajini!

Toisaalta siihen liittyvä vastuu on myös aika kamalaa. Sitä pitäisi pystyä ikuistamaan toisten ihmisten elämän yksi tärkeimmistä päivistä ikimuistoisiin, tunteita herättäviin kuviin. Varaa epäonnistumiselle ei ole, sillä kaikki tapahtuu vain kerran tuon päivän aikana.

Hääkuvauksessa ei lisäksi riitä ainoastaan se, että osaa teknisesti kuvata todella hyvin, sillä kuvien pitää nimenomaan vangita myös tunnetta. Kyseessä on myös taiteenlaji, ja itse ainakin rakastan sitä, että dokumentaarisessa hääkuvauksessa voi hioa omaa tyyliään kuvaajana ja kuvankäsittelijänä.

Lisäksi on toisaalta hienoa, että hääkuvaajien joukosta löytyy todella erilaisia kuvaajia. Kaikki hääparitkin ovat erilaisia, joten kuvaajien joukosta löytyy varmasti sopiva kuvaaja jokaiselle. Siksi ei kannatakaan kuvaajana yrittää jäljitellä muita, vaan etsiä juuri sitä omaa itselle täydellistä tyyliä.

Mutta vaikka olisi kuinka taitava kuvaaja ja oma kädenjälki olisi kuinka taiteellista ja tyylikästä, niin sekään ei auta, jos asiakkaat eivät löydä sinua! Itsensä markkinoiminen on häävalokuvaajalle ihan must juttu, jotta kohtaisit ne juuri sinulle oikeat asiakkaat.

Tässä suhteessa ajatusten ja kokemusten vaihto omien kollegoiden kanssa on todella antoisaa, ja on hienoa, että hääkuvaajat ovat todella avointa, rehellistä ja yhteistyöhaluista porukkaa. En ole tavannut vastaavanlaista ennen. Monet hääkuvaajat mielellään jakavat omaa tietämystään ja osaamistaan myös muille, koska vaikka tavallaan olemmekin toistemme kilpailijoita, niin jakaminen ja toinen toisiltamme oppiminen ei ole keneltäkään pois. Asiakkaita kyllä riittää kaikille, ja kun on tarpeeksi hyvä juuri siinä, mitä itse tekee, on myös itseluottamusta ja halua muiden auttamiseen.

Itse en ole vielä siinä pisteessä, että uskaltaisin opettaa muita (vaikka jaan kyllä mielelläni kuvausvinkkejä blogissani täällä sekä Voimafoto-kuvaussivuillani), mutta haluaisin vinkata yhden toisen hääkuvaajan kurssista, jonka itsekin kävin viime keväänä. Kyseessä on V-P Kankaan pitämä Hääkuvauksen salat julki -verkkovalmennus.

Kyseisellä kurssilla saa paljon hyvää oppia nimenomaan oman tyylin löytämisestä sekä itsensä brändäämisestä, mikä on hääkuvauksessa ERITTÄIN tärkeää.

V-P Kangas kuvasi itse asiassa minun ja Markun häät silloin 4,5 vuotta sitten. Itse valitsin hänet kuvaajaksi monestakin syystä: pidin hänen kädenjäljestään ja kuvien tyylistä, hän hoiti asiat luotettavan tuntuisesti ja vastasi kaikkiin (tyhmiinkin) kysymyksiini hyvin, hän teki kanssani kuvaussopimuksen ja piti kuvauspalaverin, hän oli valmis toteuttamaan kaikki (hullutkin) toiveeni ja hän vaikutti myös mukavalta tyypiltä. Viimeisintä ei kannata väheksyä, koska hääkuvaaja kuitenkin hengaa mukana koko sen tärkeän päivän, joten on kivaa, että myös kemiat kohtaavat. Meidän kohdalla kuvaajan piti vieläpä varmuudella pysyä mukana vauhdissamme!

millamarkku-64_pKäy itse lukaisemassa kurssin tarkemmat tiedot täältä*. Linkin takaa löydät myös ilmoittautumisohjeet. Kurssilla on 14 päivän rahat takaisin -takuu eli jos et ole tyytyväinen, saat tosiaan kurssimaksun takaisin. Mutta epäilen suuresti, että niin käy :)

Lisäksi koodilla millav20 saat 20% alennuksen kurssin hinnasta!

Kurssin vetäjä on siis huippuhyvä kuvaaja V-P Kangas – hänen portfolionsa löydät täältä.

Valmennus alkaa itse asiassa jo ensi sunnuntaina eli kannattaa toimia kipin kapin!

Antoisia kurssi- ja kuvaushetkiä :)

– Milla –

*adlink

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*