Kaikkensa antanut Ambassador

Tiedätkö sen fiiliksen, kun on antanut kaikkensa? On vähän takki tyhjä ja vaikea vastata enää kysymykseen, mitä jäi käteen.

Tavallaan jäi tosi hyvä fiilis, ja juurikin siksi, että annoin kaikkeni kisaan. Ehkä annoin jopa vähän liikaakin, koska aina pitäisi myös miettiä, minkä verran kannattaa panostaa ja antaa itsestä suhteessa siihen, mitä saa tai on mahdollista saada.

Sen suhteen tällä hetkellä on vähän kahtiajakautunut fiilis. Pelkään, että panostin niin paljon aivan ”turhaan”.

Jospa se ei kuitenkaan riittänyt?

Toisaalta minun tekee mieli potkia itseäni päähän ja sanoa, ettei mikään koskaan ole turhaa, kun sen tekee pääasiassa itseään varten ja vähintäänkin on saanut uusia kokemuksia, oppinut uutta ja kehittynyt siinä matkan varrella.

Olin siis mukana koko tämän kuluvan vuoden kestäneessä Rajala Ambassador -kilpailussa, jossa on lisäkseni viisi muuta ambassadoria. Lauantaina 5.11. kilpailu huipentuu siihen, kun yksi meistä julistetaan Rajala Amassadoriksi.

Vuoden aikana olemme saaneet testikäyttöömme viisi eri merkkistä kamerakalustoa, meillä on ollut viisi osakilpailua ja lisäksi olemme saanet tehtäväksemme pienempiä tehtävänantoja.

Itse olen ollut mukana kaikessa ja tehnyt kaiken, siitäkin huolimatta, että se välillä on aiheuttanut haasteita. Itseni on yrittäjänä toki ”helppo” säätää aikataulujani ja joustaa, mutta toisaalta se kaikki tähän kisaan panostettu energia ja yrittäminen on ollut pois kaikesta muusta yrittämisestäni. Eikä se aina tunnu hyvältä, nimittäin panostaa täysillä asioihin (ei ainoastaan tähän kisaan, vaan muutenkin), mutta silti käteen ei jää konkreettisesti oikein mitään, puhumattakaan tuloista.

Mutta älkää käsittäkö väärin: olen rakastanut tätä kisaa joka hetki ja rakastan työtäni! Yrittäjyys on juuri sitä, mitä haluan tehdä, ja itse asiassa näinä hetkinä olen astumassa yrittäjän isoihin saappaisiin ihan lopullisesti, kun saan osakeyhtiön omiin nimiini. Se tulee olemaan yritys, jonka varaan yritämme rakentaa ei vain minun, mutta myös Markun tulevaisuuden – siis koko perheemme toimeentulon.

Teen asioita ja yritän täysillä luottaen siihen, että se todella johtaa aina johonkin. Toivon NIIN paljon, että myös tämä kilpailu, joka samalla on merkinnyt minulle yhteistyötä kilpailun järjestäneiden tahojen kanssa, johtaisi johonkin hienoon jatkossakin.

Loppuun vielä joitain vastauksia meille ambassadoreille tässä loppumetreilä annettuihin kysymyksiin:

1. Mitä jäi kisasta käteen?

Kilpailusta jäi käteen rutkasti upeita kokemuksia, parhaimpina mainittakoot Amsterdamin viikonloppureissu, karhusafari sekä wakesurfing/-boarding-retki Turun saaristoon. Näistä etenkin karhusafari oli sellainen, että haluan uudestaan ja olisin halunnut mennä jo viime kesänä sellaiselle yhdessä mieheni kanssa, mutta se ei ihan istunut aikatauluihimme, joten josko sitten ensi kesänä :)

Kokemuksien lisäksi oli ainutlaatuista päästä testailemaan eri merkkien kamerakalustoja. Opin paljon eri merkeistä, erilaisista kalustoista ja itsestäni kuvaajana. Kehityin myös sen myötä paljon, kun joka kaluston ja kuvaustehtävän kohdalla joutui aina haastamaan itseään uusilla tavoilla.

2. Oliko jossain kamerassa jotain aivan mahtavaa?

Oli hienoa kokeilla ihan kaikkia kameroita ja itse asiassa erityisesti niitä, jotka eivät omaan käteeni ja käyttööni parhaiten istuneet sitten loppupeleissä. Ne kertoivat ihan yhtä paljon minusta kuvaajana ja siitä, millainen on kalustotarpeeni kuin ne kamerat, joista eniten tykkäsin.

Oli hyvä, että saimme Canonin kaluston käyttöömme vasta viimeisenä (minulla on siis omasta takaa Canonin kamerat). Olin tosi innoissani ihan jokaisen kaluston kohdalla ja yritin suhtautua kaikkiin yhtä avoimesti. Tykkäsin paljon pienestä Panasonicista sekä Nikonista, ja myös Sonyn nopeus oli aika siistiä.

Kuitenkin voiton vei ehdottomasti Canonin kalusto, jonka kohdalla oli kyllä se ”ongelma”, että se oli aika paljon laadukkaampi/hintavampi kalusto kuin nuo muut, joten siten se ei ollut suoraan vertailukelpoinen noihin muihin käyttämiimme kalustoihin. Mutta itse olen ikionnellinen, kun pääsin testaamaan ensimmäisten joukossa uutta Mark IV:ta. Kun meille ensin paljastatettiin, että saamme sen rungon testiin, olin ihan varma, että meitä vedätettiin, hi hi!

3. Millainen vuosi on ollut (hakuprosessi, tehtävät, some -päivitykset jne.)?

Mielestäni kokonaisuudessaan vuosi ja kilpailuprosessi toimivat todella hyvin. Hakuprosessi ei ollut liian pitkä tai raskas. Jos haku on liian hankala, se varmasti karsii monia potentiaalisia hakijoita pois. Kuvaustehtävät ovat olleet hyviä, selkeitä ja haastavia, ja kaikki osakilpailut aivan mahtavia!

Tosin kaksi osakilpailua liittyi urheiluun, joten niistä toisen olisi voinut periaatteessa jättää pois ja valita yhdeksi aiheeksi jonkun ihan muun… Tämä olisi myös ambassadorien kannalta tasapuolisinta, jos kaikki osakilpailut olisivat aiheiltaan erilaisia, niin osa ei saisi etulyöntiasemaa, jos nimittäin tietyt aiheet ovat itselle ennestään tutumpia kuin toiset.

Somepäivityksiä on ollut hauska tehdä, mutta mielestäni someen ja tekemämme sisällön jakamiseen olisi voitu panostaa kilpailunjärjestäjän osalta enemmän. Instagramia lukuun ottamatta somejakaminen oli kokonaan meidän ambassadorien käsissä, ja ne meistä, joilla ennestään oli paljon seuraajia, pystyivät tietysti saamaan omissa kanavissaan ambassador-jutuille enemmän näkyvyyttä kuin ne, joilla seuraajia oli ennestään vähemmän. Mielestäni kisajärjestäjä olisi voinut boostata näkyvyyttä enemmän, koska vaikka olisi kuinka hyvää ja laadukasta sisältöä niin se kyllä hukkuu kaiken somen massan sekaan ja leviää aika hitaasti ellei asian eteen tehdä töitä. Tai ainakin se on minun käsitykseni ja tuntumani asiasta.

4. Vapaa sana.

Kisavuosi on ollut ihan loistava, ja ylipäätänsä tämän tyyppinen kilpailu/markkinointikampanja on aivan loistava, ja siitä hyötyvät varmasti kaikki osapuolet!

Kritiikkinä sen verran, että etenkin aluksi tiedonkulun kanssa olisi ollut hieman preppaamista, mutta sen toki ymmärtää, kun kyse oli uudesta jutusta. Lisäksi itse olen sitä mieltä, että positiivisuus, kehut ja kannustaminen toimisivat parhaina mahdollisina innokkeina ambassadoreille, jotka kuitenkin kirjoittavat blogia, tuottavat sisältöä yms. täysin omalla vapaa-ajallaan. Eli ensi kerralla vieläkin enemmän positiivisuutta peliin!

Lisäksi välillä minulla oli tunne, ettei kukaan näe kaikkea sitä työtä, mitä me ambassadorit teimme. Toisin sanoen minulla oli epäilys, ettei kilpailu saanut niin paljoa seuraajia kuin mitä sen laadukkaan sisällön avulla olisi ollut mahdollisuus saada. Itse olin tästä vakuuttunut sen perusteella, että kun jaoin kirjoittamiani blogeja omissa somekanavissani, osa niistä sai aivan tajuttoman paljon lukijoita ja ne todellakin kiinnostivat ihmisiä ja valokuvausharrastajia. Siten toivon, että myös kilpailun järjestävä taho olisi hyödyntänyt enemmän näitä tuottamiamme sisältöjä.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä ambassador-touhu oli mahtava idea, ja vuosi on ollut upea! Innolla odotan, mitä on edessä vielä jatkossa, ja itse innostuin ihan tajuttomasti valokuvausaiheisten blogien kirjoittamisesta ja aion ehdottomasti jatkaa niiden tekemistä myös jatkossa :)

Niin ja omalta osaltani Ambassador-touhu ei ollut vielä tässä, vaan aion yrittää ehtiä kirjoittaa ennen 5.11. olevaa päätöspäivää vielä yhden tai pari blogia aiheilla ”5D Mark III vs. Mark IV” ja ”vinkkejä lemmikkikuvaukseen”. Joten pysyhän kuulolla!

Ps. Tsekkaahan myös tänä syksynä avaamani valokuvaussivusto www.voimafoto.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*