Hupsista, mekkomaanantaista tuli tällä kertaa kyllä vähän kuin mekkotiistai… Mutta ei voi mitään, eikä se tietty niin vakavaakaan ole!
Itse asiassa tämä myöhästyminen kertoo minusta aika paljon. Ensinnäkin siitä, että olen päättänyt olla stressaamatta liikaa tietyistä asioista, kuten blogistamme, mikä on sisällön kannaltakin hyvä asia, koska luovuus vaatii tietynlaista kiireettömyyttä, eikä pakottamalla saa yhtä hyvää tekstiä tai kuvaa aikaiseksi kuin silloin, jos antaa niiden syntyä rauhassa omalla ajallaan.
Toiseksi: Olen oppinut tässä viimeisen viiden vuoden aikana tosi hyvin priorisoimaan asioita. Minussa on aina elänyt sellainen perfektionistin sielu, joka hallitsi tekemistäni aika paljon vielä lukioikäisenä, mutta aikuisiällä olen oppinut päästämään siitä irti ja keskittämään energiani tiettyihin valikoituihin ”oikeisiin” asioihin. Mielestäni onkin tärkeää, että osaa keskittää voimansa tiettyihin asioihin ja jättää toiset vähemmän tärkeät pienemmälle huomiolle ja nähdä niiden eteen vähemmän vaivaa.
On tosi kuluttavaa, jos yrittää olla kaikessa täydellinen ja tehdä kaiken täydellisesti, eikä se edes ole loppupeleissä mahdollista, vaan tie stressiin!
Itse pistän etusijalle tietysti kaikki työkeikat. Tosin omalla kohdallani on vaikea erotella, mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa, mutta etusijalla ovat selkeästi ne sellaiset jutut, kuten artikkelit ja valokuvat, jotka joku taho on minulta tilannut. Ne ovat aina listallani ykkössijalla, jotta saan ne toimitettua asiakkaille sovitusti.
Ja itse asiassa jaetulla ykkössijalla on kyllä myös oma hyvinvointi ja jaksaminen! Ja juuri siihen itse asiassa liittyy se, että osaa tarvittaessa sulkea taka-alalle ne kaikki muut to do -listan asiat, jotka eivät ole niitä ihan kaikkein kiireellisimpiä. Viime viikon lopulla ja viikonloppuna niihin kuuluivat valitettavasti blogimme.
Oli kyllä muuten aikamoinen viikonloppu: viime perjantaina olimme Markun kanssa todistamassa, kun palomies Joonas Mäkipelto rikkoi Hesan Kampissa Guinnessin maailmanennätyksen 12 tunnin leuanvedossa, lauantaina edessä oli toistoleuanvedon SM-kilpailut, missä pyrkimyksenäni oli säilyttää SM-hopeani ja sunnuntaina oli vieläpä yhdet leuanvetohenkiset pikkujoulut.
Täytyy tunnustaa, että sunnuntaina alkoi tulla leuanveto jo aika lailla korvista ulos, mutta silti jotenkin kummasti löysin itseni taas maanantaina voimistelusalilta vetäisemästä vähän leukoja, kun piti päästä testailemaan uusia toistotekniikoita, joita olin bongannut lauantain SM:eistä :D Nyt on kuitenkin aika istahtaa pariksi päiväksi alas ja keskittyä kaikkiin viime päivinä kertyneisiin satoihin kuviin ja videoihin… Ja luonnoksissa odottaviin blogeihin, joita on luvassa toivon mukaan pian, näihin viime päivien aiheisiinkin liittyen!
Mutta niitä odotellessa esittelyyn taas yksi vaatekaappini aarre. Tällä kertaa kyseessä on mekko, jonka ostin Kalliosta viime kuussa, sellaisesta vintageliikkeestä kuin Ansa Vintage.
Kävin kyseisessä liikkeessä ensimmäistä kertaa elämässäni ja heti löytyi pari todellista aarretta! Tämä vaaleansininen mekko on ihan suomalaista perua jostain 50-60 -luvulta. Se on kuin tehty just mulle, vaikka taas kerran joudun kyllä toteamaan, että leuanvetoharrastukseni kummasti ilmenee siinä, että tämäkin ihanuus kiristää vähän rinnan/yläselän kohdalta, vaikka se muuten on ihan täydellisen kokoinen… Mekon riisumisessa on apulainen tarpeen, mutta onneksi on toi mies, joka voi auttaa siinäkin (kuvien ottamisen lisäksi) :)
Erityisesti kuitenkin ihastuin tässä mekossa sen väriin, koristekuviointiin ja kellohelman ihaniin taskuihin. Minulla on yksi toinenkin taskullinen kellohame – tai se on hame siis, eikä mekko – joka on Marimekon jotain vanhaa mallistoa. Täytyy ottaa sekin joskus esittelyyn.
Asun muista vaatteista sen verran, että säärystimet olen ostanut Piruetista – rakastan noita tollasia pitkiä säärystimiä – ja Lappi-henkinen villapaita on ostettu, huvittavaa kyllä, Pekingistä yhdeltä marketilta. Ihmeellisistä paikoista sitä tekeekin löytöjä! Punainen huvi taas on Top Vintage -nettikaupasta.
Ihanaa viikkoa, murut!
