Kohti Ranskan EM-skaboja

Rengasmies ja muut Suomen kärkivoimistelijamiehet aloittivat sunnuntaina kevään kilpailu-urakkansa Helsingin Liikuntamyllyn EM-karsinnassa.

Rengasmiehen kausi heilahti renkailla käyntiin varmoin ottein, mutta tosin varman päälle pelaten. Markku ei vielä lähtenyt kokeilemaan vaativampaa alastuloa rengassarjansa päälle, vaan varmisteli vielä tänään hyvät pisteet ”lasten alastulolla” (eli siis ei-ihan-niin-kamalan-hullulla alastulolla). Mies sai renkailta pisteet 14.800, mikä jäi vähän hänen tavoittelemasta yli 15 pisteestä. Esimerkiksi yksi isompi virhe miehen rengassarjan toisessa heilausliikkeessä verotti yksinään 0.3 pistettä ja jäi vähän rengasmiehelle hampaakoloon.

Markun rengassuoritus oli kuitenkin vahva näyttö tulevia EM:ejä ajatellen. Jos tähdet ovat viikon päästä kohdillaan, niin mies saattaa ensi lauantaina kokeilla Jyväskylän toisessa EM-karsinnassa vaikeampaa sarjakokoonpanoa. Sillä sarjalla miehen olisi jo mahdollisuutta onnistuessaan yltää maailman kirkkaimpaan rengaskärkeen. Se vaatisi kuitenkin ensin useita sarjaonnistumisia harjoituksissa – sekä roiman annoksen rohkeutta ja itseluottamusta arvokisatilanteisiin.

Jos joku muuten sattuu maanantaina 9.3. saamaan käsiinsä Kymen Sanomat, niin lehden urheilusivuilla on vähän isompi juttu Markusta sekä hänen seurakollega Jimi Päiväsestä. Artikkelia tuskin voi missata, sillä jutun kuvassa rengamies voimailee renkailla perinteisen jumppasalin sijaan metsässä – eikä ihan missä tahansa korvessa, vaan Rio de Janeiron osavaltiossa sijaitsevan ”paratiisisaaren” trooppisessa metsässä hiekkarannan kupeessa. Eli jutussa siis katsahdetaan vähän meidän tammikuiseen Brasilian treenilomaan ja kerrotaan, miten kolmiviikkoinen loma vaikutti Markun treenaamiseen sekä kevään kisakauteen valmistautumiseen.

Tässä rengasmiehen EM-karsintasarja sunnuntailta 8.3.:

Täältä löytyy Voimisteluliiton tiedote sunnuntain EM-karsinnasta.

Rengasmies sunnuntain EM-karsintataistossaan. Kuvan liike on nimeltään nojavaaka - joka muuten on aika lailla vaikeampi liike kuin vaikkapa ristiriipunta!

Rengasmies sunnuntain EM-karsintataistossaan. Kuvan liike on nimeltään nojavaaka – joka muuten on aika lailla vaikeampi liike kuin vaikkapa ristiriipunta!

Markun seurakollega Jimi Päivänen. Molemmat treenaavat Helsingissä, mutta edustavat yhä uskollisina alkuperäistä kotiseuraansa Kotkan Telinevoimistelijoita.

Markun seurakollega Jimi Päivänen. Molemmat treenaavat Helsingissä, mutta edustavat yhä uskollisina alkuperäistä kotiseuraansa Kotkan Telinevoimistelijoita.

Koska eihän yksi huippuluokan rengaskisasuoritus nyt ole yhtään mitään, niin rengasmies yritti vielä sunnuntain kisan päälle räjäyttää ohimosuonensa pienellä rengasvoimatreenillä.

Koska eihän yksi huippuluokan rengaskisasuoritus nyt ole yhtään mitään, niin rengasmies yritti vielä sunnuntain kisan päälle räjäyttää ohimosuonensa pienellä rengasvoimatreenillä.

Ja mitä mä tein naistenpäivän kunniaksi? Kuvailin miesjumppareita ja tein lehtijuttua. Vedin myös kisarenkailla oman bravuurini eli pari leuanvetoa. Sunnuntai oli kuitenkin mulle lepopäivä, ja maanantaina on sitten taas kunnon leuanvetotreenin aika.

Niin ja huomatkaa mun korvakorut - eihän sitä voi olla aito rengasmiehen vaimo, jos ei ole voimistelurengaskorviksia! :)

Niin ja huomatkaa mun korvakorut – eihän sitä voi olla aito rengasmiehen vaimo, jos ei ole voimistelurengaskorviksia! :)

Ps. Maanantaina ehtii vielä ilmottautua Markun ensi sunnuntain rengasvoimatunneille, jotka pidetään CrossFit Herttoniemessä. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*