Voima-Vahtila mukana Talent Suomessa

Heräsimme torstaina klo 14.45 nukuttuamme reilusti yli 12 tuntia. Eli joo: keskiviikkona oli vähän rankka päivä.

Olimme keskiviikkona koko päivän Talent Suomi -ohjelman kuvauksissa. Toisin sanoen kyllä, me osallistuimme Talenttiin!

Kaikki lähti liikkeelle viime keväänä, kun näin Talentin hakuilmoituksen netissä. Linkkasin sinne meidän voimistelija shoppailee -videon. En kertonut Markulle mitään, sillä tiesin ettei hän innostuisi ajatuksesta.

Aika pian sen jälkeen tuli maililla ilmoitus, että meidät on valittu mukaan ohjelman karsintavaiheeseen.

Siinä vaiheessa varovasti vihjaisin Markulle, että miten ois jos mentäisiin mukaan Talenttiin. Vastaus oli jyrkkä ei.

Noh, sovin kuitenkin tapaamisesta ohjelman tekijöiden kanssa ja sain ajan kanssa houkuteltua Markun mukaan sinne ajatuksella, että mennään nyt katsomaan, mitä ne ehdottaa ja ”verkostoitumaan”.

Menimme tapaamiseen. Markun ilme oli näkemisen arvoinen, kun meille lykättiin tv-sopimus käteen ja ohjelman organisoija puhui ”esityksestämme”. Markku oli ihan, että ”mikä h******* esitys”. Ha ha :D

Siitä sitten saimme vajaan viikon aikaa miettiä asiaa ja allekirjoittaa sopparin. Ja kyllä se Markkukin siitä suostui (ei kai sillä ollut vaihtoehtoa…).

Kuitenkin eiliseen kuvauspäivään asti koko ajan vähän pelkäsin, että oliko oikein ”pakottaa” Markku-parka taas mukaan tällaiseen yhteen hullutukseen. Markku kun vaan haluaisi olla möllöttää omassa rauhassaan ja treenata ja olla joskus maailman paras rengasvoimistelija.

Mutta onneksi eilinen osoitti, ettei ”katala” tekoni ollut taaskaan väärä – päinvastoin.

Behind the scenes of Talent Suomi…

Emme saa paljastaa, pääsimmekö jatkoon keskiviikon karsintavaiheessa, mutta sen voin sanoa, että kaikki meni juuri niin kuin pitikin!

Päivä oli pitkä ja sisälsi paljon odottelua. Meidän piti olla kuvausvalmiina Helsingin Aleksanterin teatterilla aamukahdeksalta. Se tarkoitti, että heräsin klo 05 laittautumaan. Ihmisille, jotka mieluiten heräävät puolilta päivin, sellainen on aika tuskaa.

Like my hair?

Kaiken huipuksi jouduimme heti silloin klo 8 aamulla suoraan tv-haastatteluun. Olimme ihan tokkurassa, mutta haastattelu meni lopulta hyvin, ja samalla pahin jännityskin laukesi.

Koko päivän aikana olimme yhteensä kahdessa tv-haastattelussa plus kolmissa kuvauksissa, muun muassa koko Talent-ohjelman aloituskohtauksen kuvauksessa, ja sitten oli tietysti itse se h-hetki eli kolmen minuutin esiintyminen tuomareiden ja yleisön edessä. Ennen sitä itapäivällä oli edessä kuitenkin usean tunnin tuskastuttavaa odottelua ennen omaa esitystämme, joka oli vasta klo 19 jälkeen.

Tuskastuttavaa odottelua holdingroomissa…

Etenkin Markku oli aivan jäässä kaikkien kuvausten välissä. Vähän jännitin, herääkö mies ollenkaan ennen esitystämme. Vielä juuri ennen h-hetkeä hän sanoi, että on tylsää, eikä vaikuttanut kovin innostuneelta.

Mutta niin siinä sitten kuitenkin kävi, että yleisön edessä koko mies muuttui toiseksi, ja esityksen jälkeen kommentti oli, että klo 19 asti oli tylsää, mutta sen jälkeen kivaa.

Eli tässä on yksi syy, miksi Talent-esityksemme oli menestys: Markulla oli kuin olikin kivaa!

Mutta miksi hitossa ylipäätään osallistuimme Talentiin?

Noh, yksi syy on, että uskoin sen tietysti olevan hauskaa ja hieno kokemus.

Toinen suuri syy on näkyvyys.

On hienoa, että pystymme tätä kautta antamaan näkyvyyttä niin voimistelulle, leuanvedolle kuin itsellemmekin. Vaikkei julkisuus meitä itsessään kauheasti kiinnosta, niin totuus on, että jos haaveilemme siitä, että pystymme elättämään itsemme yrittäjinä – kuten urheilulla, kursseillamme, valokuvauksellani – niin tarvitsemme näkyvyyttä.

Hengailua kilpailijakollegoiden kanssa :)

Kolmas ja ehkä kuitenkin tärkein syy ja motiivi oikeastaan todella monelle tekemisellemme on se, että haluamme levittää hyvää mieltä ja inspiroida ihmisiä.

Nimittäin inspiroida ihmisiä esimerkiksi juurikin liikumaan ja pitämään huolta fyysisestä kunnostaan. Inspiroida pareja treenaamaan ja harrastamaan yhdessä. Inspiroida ihmisiä olemaan avoimia, rohkeita ja luovia. Inspiroida ihmisiä elämään sellaista elämää, josta he unelmoivat.

Lisäksi toivoimme, että esityksemme olisi sellainen, että se saisi ihmisille hymyn huulille ja aiheuttaisi sellaisia wow-reaktioita ja hämmästelyä, että ”onko tuo edes mahdollista”.

Ja voin sanoa, että onnistuimme noissa kaikissa!

Sound check… eikun siis ”ring check”.

Esityksemme herätti toivottuja reaktioita, ja lisäksi olen tosi tyytyväinen kaikkiin antamiimme haastatteluihin ja kuvauksiin. Pystyimme olemaan omia itsejämme ja antamaan meistä aidon ja hyvänmielisen kuvan ja olimme tosi iloisia, kun koko kuvauspäivä oli purkissa. Tosin myös väsyineitä, kuten odotettuakin, kun on antanut kaikkensa ja tsempannut täysillä koko päivän huonosti nukutun yön jälkeen.

Oli myös hienoa huomata, että ”selvisimme” niin hyvin. Suuri ansio kuului sille, ettemme ottaneet ohjelmaan osallistumista liian vakavasti, vaikkakin tosissamme. Menimme ja näytimme, että tällaistakin on ja että hei, me olemme tällainen kaksikko ja teemme tätä yhdessä.

Markun ”talentti” on toki ennen kaikkea hänen huikeat voimistelutaitonsa sekä voima ja kehonhallinta. Minun talenttini taas piilevät hiukan muissa jutuissa, kuten visuaalisuudessa, valokuvauksessa, kirjoitustaidossa yms. Toki Markku olisi voinut osallistua yksin ohjelmaan, mutta silloin lopputulos olisi ollut aika erilainen. Meidän motiivimme oli mennä ja näyttää, mitä me olemme yhdessä, koska nimenomaan yhdessä meillä on mielestämme parhaat eväät toteuttaa noita edellä mainitsemiamme motiiveja – ja ihastuttaa ihmisiä.

Siellä me seistään, tuomareiden ja yleisön kynsissä…

Toivottavasti muutkin innostuvat toteuttamaan itseään ja löytämään ne omat juttunsa. Meistä on tosi upeaa, että meillä on mahdollisuus tehdä juuri sitä, mistä eniten nautimme, ja olemme tosi otettuja aina, kun joku tukee toimintaamme tulemalla kursseillemme, ostamalla meiltä Dream Ringsejä tai voimistelurenkaita, varaamalla minut valokuvaajaksi tai ostamalla valokuviani, suosittelemalla meitä tai vaikkapa vaan jakamalla juttujamme, videoitamme ja kuviamme. Meille jokainen tykkäys ja klikkauskin on tärkeä ja merkityksellinen.

Itse arvostamme tosi paljon aktiivisuutta, rohkeutta ja yritteliäisyyttä, ja sitä mukaan, jos tulomme joskus kasvavat, haluamme ehdottomasti tukea muita kaltaisiamme sekä yrittäjiä. Uskomme, että yrittäjyys on yksi tie kohti parempaa yhteiskuntaa kuin myös monille tie kohti onnea ja hyvinvointia nimittän juurikin sen kautta, että silloin pääsee toteuttamaan täysillä itseään ja omia haaveitaan.

Ja eikö sellainen olekin aika inspiroivaa ja tukemisen arvoista?

Loppuun vielä: Mitä itse se Talent-esityksemme oikein sisältääkään?

Noh, sanotaanko näin, että siihen liittyivät seuraavat elementit: voimistelurenkaat, leuanvetotanko, ostoskärryt, voima ja rakkaus.

Vai mitäs muutakaan te oletitte? ;)

Koko esityksen pääsette näkemään sitten aikanaan tv:stä. Talent Suomi alkaa nelosella sunnuntaina 25. syyskuuta ja jatkuu siitä eteenpäin torstaisin ja sunnuntaisin. Meistä näkee ainakin vilauksen jo avausjakson alussa, mutta sitä emme vielä tiedä, minä päivänä esityksemme tulee ulos… Hui!

LISÄYS 8.10. – lue myös: TJ1 ja me ollaan Talent Suomessa!

Ps. Etsitkö valokuvaajaa ikuistamaan sinut, läheisesi, hääsi, jonkun tapahtuman, yrityksesi tms.? Tutustu minun, Millan valokuvausportfolioon ja kuvauspalveluihin osoitteessa www.voimafoto.fi

Ja tiesitkö, että järjestämme Markun kanssa liikuntakursseja, kuten rengasvoima- ja kehonpainoharjoittelukursseja – kurkkaa lisätietoa ja ilmoittaudu mukaan täällä. Tarjoamme myös kursseja ryhmille ja yrityksille (tiedustelut: milla(at)voimavahtila.fi)

Voimaputiikistamme voit ostaa mm. puisia suomalaisia voimistelurenkaita sekä Dream Ringsejä. Treenivinkkisivultamme taas voit poimia vinkkejä ja inspiraatiota liikkumiseen!

Niin ja muistahan seurata meitä facessa ja Instagramissa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*