Mekkomaanantai – touch of vintage

Eilen jotenkin havahduin siihen – ihan mukavaa, että syksy tekee jo tuloaan. Tuli sellainen tunne, että nyt olen ehtinyt ottaa kesästä kaiken irti. On itse asiassa aika tunnelmallista, kun keli kolenee, illat pimenevät ja voi hyvällä mielellä käpertyä sisätiloihin puuhastelemaan kaikkia niitä juttuja, joille kesän aikana ei ole halunnut uhrata niin paljon aikaa, kun on halunnut ottaa kaiken mahdollisen irti kesästä.

Tämä tällä viikolla herännyt syksyinen fiilis välittyy selkeästi myös kuvankäsittelypuolelle. Sain juuri editoitua valmiiksi viimeiset heinäkuun hääkuvat, joista haluan, että huokuu se kaikki sen hetken kesäinen valoisuus, sinisenä kimmeltävä meri ja auringonpaiste, mutta vastapainoksi teki mieli nyt fiilistellä jotain vähän synkempää ja omalla tavallaan tunnelmallista…

Ja kuten aina, omat vapaa-ajan kuvat ovat sitä parasta materiaalia vähän rohkeammille kuvankäsittelykokeiluille, joten päätin hyödyntää tämän viikon mekkomaanantaipostausta tyydyttämään tätä syksyisempää kuvankäsittelytarvettani.

Nämä kuvat on kyllä otettu kauniina elokuisena kesäpäivänä, mutta kuvankäsittelyllä saa tosiaan halutessaan tuotua kuviin ihan uudenlaista tunnelmaa. Halusin näihin sellaista oikein kunnon tummanpuhuvaa, mutta kuitenkin lämminhenkistä vanhan ajan fiilistä… En oikein osaa sanoin kuvailla, mitä hain – tai onnistuinko siinä, koska harvemmin edes tiedän tarkalleen, miten kuvani haluan käsitellä – mutta kuvat kertokoot ehkä fiiliksestäni jotain sellaista, mitä itse en tiedä tai ymmärrä.

Päädyin myös miettimään, olenko liian varovainen työkeikkakuvieni käsittelyssä. Itse huomaan, että sellaiset valtavirrasta poikkeavat ja vahvasti tyylitellyt kuvat ovat niitä, jotka pysäyttävät minut voimakkaimmin. Itse kuitenkin mietin paljon sitä, että mitä jos asiakkaat eivät tykkääkään sellaisista vahvemmin käsitellyistä ja tunnelmoiduista kuvista. Onko hyvä olla kuvankäsittelyssä ennemmin varovainen kuin antaa oman luovuuden ja sen hetkisen fiiliksen päästä ihan totaalisesti vapaaksi?

Näiden kuvien ottamista edeltävänä iltana katsoimme Beauty and the Beast -leffan, jonka innoittamana tein tämän kampauksen. Kuvien ruutuhame on äitini aikanaan Englannista itselleen ostama lampaanvillakangashame. Olkapäät paljastavan paidan taas ostin kesällä Lontoosta ja kengät kevättalvella Footlightista.

Ihanaa viimeisiä elokuisia päiviä, ja tervetuloa syksy <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*