Millan foto pääsi Fotofinlandian finaaliin!

Sain noin kuukausi sitten hämmentävän puhelun. Koska mielikuvitukseni on aika vilkas, pidin sitä parhaimmillaan jopa oman mielikuvitukseni tuotteena.

Minunko kuva muka valittu arvostetun Fotofinlandia-valokuvakilpailun finaaliin?

Epäilin myös ensalkuun sitä, että olinkohan ehkä sitten ainut osallistuja hääkuva-sarjassa… Mutta enpä tainnut olla (yhteensä koko kisaan lähetettiin puolisentoista tuhatta fotoa!), ja siellä finalistien joukossa tänään seisoin, kun meidät julkistettiin tänään Helsingin Messukeskuksessa! Ihan hullua!!!

Kuvani pääsi finaaliin eli kolmen parhaan joukkoon hääkuva-sarjassa. Kyseessä on tämä foto ihanasta viime kesänä kuvaamastani hääparista:

Lähetin tämän kuvan (ja myös toisen samasta parista ottamani kuvan) kilpailuun, koska ajattelin, että jos joillain hääkuvillani, niin juuri niillä on myös jotain suurempaa merkitystä (ei sen puoleen etteikö rakkaus jo itsessään olisi tajuttoman merkityksellinen aihe :) ). Tämä kyseinen kuva oli niistä kahdesta lempparini. Kuva sopii mielestäni myös viime vuoden hääteemaan (tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulo), ja tästä ihanasta parista huokuu se, miten luonnollinen asia rakkaus on ja ettei se katso mitään rajoja.

Kaikki finalistikuvat yhteensä kahdeksassa eri sarjassa ovat näytillä Kuva ja Kamera -messuilla Helsingin Messukeskuksessa tämän viikonlopun 2.-4.3. Omaa suosikkikuvaansa voi äänestää netissä täällä 18.3. asti. Samaisen linkin takaa voi käydä ihastelemassa kaikkia finalistikuvia ja -taideteoksia. Ne ovat aika huikeita, ja joukossa on niin perinteisiä lehtikuvamaisia otoksia kuin vahvasti kuvamanipuloituja teoksia. Oma kuvani on vain perusjälkikäsitelty, enkä ole käyttänyt sen ottamiseen mitään lisävalojakaan, vaan ihan vallitsevalla luonnonvalolla menin (kuten yleensäkin).

Hääkuva-sarjassa yhtenä finalistikolleganani on muuten V-P Kangas, joka kuvasi omat hääni vajaat kuusi vuotta sitten. Omat hääni toimivat tietynlaisena alkusysäyksenä omalle hääkuvausuralleni, sillä silloin ensimmäistä kertaa perehdyin huolella hääkuvaukseen, tosin morsiamen ja asiakkaan – ja hyvin vaativan sellaisen – näkökulmasta. Itselleni oli tosi tärkeää löytää taitava, luotettava ja mukava hääkuvaaja ja sellaisen löysinkin. Nyt olen onnellinen ja otettu siitä, että monet muut luottavat minuun ja valitsevat minut ikuistamaan yhtä elämänsä tärkeimmistä päivistä. Jos minulle oli tärkeää löytää se yksi ja oikea kuvaaja omiin häihini, niin vieläkin tärkeämpää on olla itse luottamuksen arvoinen hääkuvaajana.

Tästä on ihana jatkaa eteenpäin <3

Fotofinlandian eri sarjojen voittajat julkaistaan 23.3. pidettävässä Finnish Photo Awards -gaalassa. Tosin tunnen itseni jo nyt voittajaksi (ja ehkä on parempikin, etten pärjää enää tämän enempää tai varmaan pyörryn järkytyksestä :D ), ja ainakin itselleni olisi ihan mahdoton tehtävä laittaa noita kaikkia finalisteja järjestykseen saatika valita jotain kokonaisvoittajaa. Kaikki ovat niin erilaisia, ja kyse on makuasioista ja, hyvänen aika, omakin makuni tuntuu muuttuvan päivittäin ja esimerkiksi mielialojen mukaan!

Onnea vaan tuomareille tehtäväänsä (hi hi), ja iso onnittelu kaikille finalisteille. Photo Awardseissa nähdään!

Ps. Messupäiväni päättyi siihen, että ostin satavuotiaan kameran! Ei huolta, en aio kuitenkaan ilmestyä tämän kanssa seuraavalle keikalle, vaan sen pääfunktioksi jääkööt työpöytäni ilostuttaminen :D

Pps. Kuvattiin Markun kanssa myös tämmönen pieni messuiluvlogi:

 

2 thoughts on “Millan foto pääsi Fotofinlandian finaaliin!

  1. Todella hieno kuva, ei ihme että pääsit loppukilpailuun. Kuten tässä kuvassa, sinulla on selkeä oma tyyli jolla kuvat on tunnistettavissa Millan ottamiksi ja käsittelemiksi. Eli kyseessä ei todellakaan ole mikään onnenkantamoinen vaan yksi kirsikka kakusta. Upeeta, onnea ja menestystä finaaliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*