Millan street workout -juttu Yle Kioskilla

Keskiviikkona Yle Kioski julkaisi Millan heille tekemän jutun street workoutista – löydät jutun kokonaisuudessaan videoineen, kuvineen, kaikkineen täältä.

Tässä on Yle Kioskin facessakin julkaistu juttuvideo:

Barstarzz Finland – tältä näyttää street workout!Asadilla, Edgarilla ja Tomilla on hyvin erilaiset taustat, mutta heitä yhdistää yhteinen intohimo: street workout. Siinäpä on muuten tehokas tapa sulattaa ne joulukinkut!Street workout on temppuilua ja erilaista lihaskuntoharjoittelua sisältävä laji, joka pohjautuu muun muassa kehonpainoharjoitteluun, telinevoimisteluun, akrobatiaan sekä voimailuun. Lajissa treenivälineenä toimii oma keho, ja treenipaikkana esimerkiksi kaupunkien kadut, puistot, kuten myös liikuntapaikat sekä kuntosalit.Asad Farah, 18, saapui vuonna 2010 Somaliasta Suomeen. Aikansa kuluksi nuori poika katseli Youtubesta videoita muun muassa hakusanoilla street workout, calisthenics sekä barstarzz. Hän innostui ja ryhtyi vuonna 2013 omatoimisesti harjoittelemaan street workoutia. Helsingin Liikuntamyllyssä treenatessaan Asad törmäsi Edgariin, jonka hän oli aikaisemmin itse asiassa jo noteerannut sosiaalisen median kautta Instagramissa: Suomessa oli joku muukin, joka oli innostunut street workoutista. Miehet ystävystyivät ja ryhtyivät harjoittelemaan yhdessä.Edgar Zindoga, 26, on kotoisin Mosambikistä ja Suomeen hän on muuttanut vuonna 2002. Edgarin harrastuksiin on pitkään kuulunut myös crossfit sekä kehonrakennus, joiden rinnalla hän on innostunut street workoutista ennen kaikkea lajin tarjoamien haasteellisten temppujen tähden.Syksyllä 2015 Asadin ja Edgarin muodostama kaksikko sai täydennystä Lahdesta kotoisin olevasta Tomista. Tomi Vuorisella, 25, on urheilutaustaa muun muassa jääkiekossa, crossfitissa sekä kuntosaliharjoittelussa.Nyt Asad, Edgar ja Tomi muodostavat kolmen miehen tiimin, Suomen ensimmäisen virallisen street workout -ryhmän, BarStarzz Finlandin. Ryhmän uusin kiinnitys on lisäksi Oona Kivelä, joka tunnetaan ennen kaikkea tankotanssin maailmanmestarina. Street workout ei siis ole ainoastaan miesten laji, vaan myös naiset ovat tervetulleita mukaan.Lajin henkeen kuuluvatkin tärkeänä osana suvaitsevaisuus, yhteisöllisyys ja sosiaalisuus. Toisten kannustaminen on tärkeää, ja kuka tahansa on tervetullut mukaan.Teksti ja video: Milla Vahtila.

Julkaissut Kioski 29. joulukuuta 2015

 

 

 

 

Iso kiitos Asadille, Edgarille ja Tomille sekä videolla mukana olleille pojille Anasille ja Tarmimille – ootte huippu tyyppejä! Paljon tsemppiä tulevaan vuoteen ja jatkakaa samaan malliin treenaamista sekä street workoutin levittämistä.

Tämä ei meidänkään osalta toki tähän jää, vaan me Markun kanssa aiomme pyöriä itsekin street workoutin parissa myös ensi vuonna. Minä, Milla, pyrin tuomaan lajille näkyvyyttä journalismin kautta – enkä ensisijaisesti vaan lajin itsensä takia, vaan sen tarjoamien monien mahdollisuuksien myötä.

Street workoutissa hienointa on nimittäin lajin henki, kuten yhteisöllisyys sekä lajin potentiaali etenkin nuorten innostamisessa liikunnan ja siistin harrastuksen pariin. Näistä aiheista on varmasti luvassa Millan allekirjoittamia juttuja jatkossakin.

Markku taas tukee lajia toimimalla omalta osaltaan inspiraation lähteenä sekä opettamalla street workoutissakin arvostettuja liikkeitä ja temppuja kursseillamme.

Mutta nyt kiitos ja kumarrus, pää tyynyyn, ja nauttimaan vuoden 2015 viimeisistä tunneista!

Tässä on lisäksi videojutusta vähän pidempi versio, joka löytyy meidän eli Voima-Vahtilan omalta tube-kanavalta:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*