Miten menestyä?

Menestyminen ei itseisarvona ole mielestäni se elämän tärkein asia, jos sillä tarkoitetaan rahallista menestymistä keinolla millä hyvänsä.

Oma lähtökohtani on, että sitäkin tärkeämpää on olla onnellinen ja saada tehdä sellaista työtä, jonka kokee mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Toki sen avulla täytyy myös pystyä elättämään itsensä, ja jos tuo ensin mainitsemani lähtökohta täyttyy, niin olisihan se toki hienoa voida sen jälkeen myös menestyäkin tekemällä sitä itselle ominta juttua.

Miten se menestyminen sitten onnistuu?

Noh, tänään opin montakin hyvää menestymiseen johtavaa vinkkiä, mutta näin ensalkuun haluan jakaa niistä tämän yhden, josta ainakin itse haluan pitää kiinni, no matter what, ja jonka varaan aion lähteä rakentamaan omaa menestymistäni.

Nimittäin sen, että annetaan hyvän kiertää.

Toisten taklaaminen kyynärpäät ojossa ja se mentaliteetti, että ”toisen menestyminen on itseltäni pois” eivät nimittäin sovi ainakaan minun arvomaailmaani. Usein olen kuitenkin ajatellut vähän kyynisestikin, että vain he, jotka ovat tarpeeksi härskejä ja itsekkäitä, kahmivat tässä maailmassa isoimmat rahat ja siten ”menestyvät” taloudellisessa mielessä eniten.

Mutta minulle itselleni menestyminen, joka tapahtuisi omien arvojeni vastaisesti, kalvaisi kyllä sisintäni eikä varmasti siten tekisi hyvää omalle onnellisuudelleni.

Miksi siis rakentaisin menestykseni jonkin sellaisen varaan, joka samaan aikaan söisi itseäni toiselta suunnalta?

Tehdään siis yhdessä hyvää, jaetaan osaamisemme toinen toistemme kanssa ja puhalletaan yhteen hiileen. Unohdetaan itsekkyys ja kateus ja pönkitetään paitsi omaamme niin myös toistemme itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Kehutaan niin itseämme kuin toisiamme.

Uskon, että näin on mahdollista saavuttaa sellaista menestystä, joka myös on ainakin minun arvojeni mukaista, ja jonka avulla teemme samalla tästä raadollisesta ja rahan ympärillä pyörivästä maailmasta edes hiukkasen paremman paikan elää ja toteuttaa kukin omia unelmiamme.

Menestyksekästä, rehtiä ja kannustavaa viikkoa kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*