Että tuntuukin hyvältä olla taas kotona! Reilun kahden viikon reissuaika on juuri sopiva, sillä sinä aikana ehtii kiireettömästi nähdä ja kokea kaikenlaista, mutta kuitenkin sitä alkaa jo sopivasti kaipaamaan kotia ja arkea ja tuntuu, että on loman tarpeessa lomasta. Tuntuu suorastaan helpottavalta, kun täällä kotona on vaan pimeää ja synkkää, eikä ole mitään tarvetta mennä touhottaa tukka putkella ja ottaa jokaisesta valoisasta hetkestä kaikkea mahdollista irti. Tai vaikka tekisikin, niin niitä valoisia tunteja kun ei ole tällä hetkellä kovin montaa :D Ei siis harmita kököttää rauhassa vaan sisätiloissa ja koneen ääressä ja yrittää taas pikkuhiljaa päästä takaisin jonkinlaiseen normaalimoodiin (jos meidän kohdalla nyt normaalista voi puhua).
Mutta tämä reissu on kyllä yksi parhaista, joilla ollaan Markun kanssa oltu! Eri maita ja paikkoja ja kokemuksia on toki vaikea verrata toisiinsa, mutta Malesian Borneo oli kyllä tosi ainutlaatuinen, ja koko reissu oli yhtä seikkailua. Lisäksi emme ennakkoon oikein osanneet odottaa ehkä näin paljoa tältä reissulta, niin siksi kokemukset häkelsivät jotenkin erityisen voimakkaasti.
Kahden viikon aikana olimme jokisafarilla, seikkailimme ikivanhassa ja koskemattomassa sademetsässä ja pääsimme ihastelemaan maailman parhaiden sukelluskohteiden listoille päässeitä korallisaaria. Ihan uskomatonta siis! Näimme orankeja, gibboneita ja lukuisia apinoita niiden luontaisessa elinympäristössä ja sukeltelimme merikilpikonnien kanssa. Tuntuu, että koskaan aiemmin emme ole yhdellä matkalla kokeneet niin paljoa ja niin monesta eri perspektiivistä. Liikuimme niin maalla, veden päällä, veden alla kuin taivaalla, joista jälkimmäisestä on kiittäminen ennen reissua hankkimaamme uutta kameratuttavuutta, dronea. Olen ihan totaalisen hurahtanut sillä lentämiseen!!!
Ja vierailimme ihan OIKEASSA sademetsässä, emme siis missään puistossa tai yleisellä retkeilyalueella, vaan tuhansia vuosia vanhassa sademetsässä, missä korkeimmat puut kohoavat liki sataan metriin ja metsän siimeksistä löytyy paikkoja, joissa kukaan ihminen ei ole koskaan käynyt. Vaikka metsää onkin tuhottu paljon palmuöljyplantaasien tieltä, Borneon saarella on vielä paljon koskematonta sademetsää ja saari on eläin- ja kasvilajistoltaan yksi maailman rikkaimmista alueista. Niin ja Borneohan on se iso saari siellä keskellä Kaakkois-Aasian saaristoa. Osa Borneosta kuuluu Indonesialle, osa Malesialle, ja me siis seikkailimme siellä Malesian puolella. Lapsena muistan, miten pidin Borneota aina tosi jännittävänä ja kiehtovana paikkana, enkä voi uskoa, että nyt olen käynyt siellä :)
Pääsimme tutkimaan viidakkoa niin vaeltaen kuin veneellä, niin auringon noustessa, keskipäivän paahteessa, kaatosateessa kuin yön pimeydessä. Olimme varautuneet siihen, ettemme näe kauheasti villieläimiä, koska viidakkohan ei ole mikään eläintarha ja oletimme, että villieläimet visusti piiloutuvat tiheän kasvillisuuden sekaan, mutta yllätykseksemme – ja ehkä hyvää tuuria – näimme vaikka mitä. Seurasimme gibboniperheen touhuiluja puiden latvuksissa, bongasimme yhteensä seitsemän orankia, hämmästelimme krokotiilejä ja isoja petolintuja, jäljitimme norsuja, ihmettelimme koreita lintuja ja ties mitä muuta. Aion tehdä reissustamme lukuisia blogipostauksia, joten niissä on sitten luvassa tarkemmin niin juttua kuin kuvia tästä kaikesta.
Kaikkien upeiden paikkojen ja niissä koettujen seikkailuiden lisäksi oli ihanaa taas kerran irtautua kunnolla kaikesta arkisesta elämästä – ja toisaalta havahtua kaipaamaan juuri sitä, nimittäin tavallista arkea. Tällä kertaa tajusin myös jotain erityisen hienoa: vaikka omasta arjesta irroittautuminen ihan toisenlaiseen maailmaan olikin taas hienoa ja virkistävää, niin muutos tavalliseen arkielämäämme ei ollut kuitenkaan niin kauhean suuri henkisellä puolella. Toisin sanoen yksi suuri elämäntavoitteeni alkaa olla jo aika hyvin hallussa, ja se tavoite on oppia elämään kiireettömästi ja tietyllä rentoudella.
Vihaan sitä, miten kaikilla on arjessa niin kauhea kiire ja stressi ja että ne ovat yhteiskunnassamme jopa jonkinlaisia menestyksen mittareita, ja toisaalta en myöskään ihannoi downshiftaamista ja sitä, että ensin ajetaan itsensä piippuun ja sitten hypätään ulos oravanpyörästä. Ei, itse haluan pyrkiä alusta alkaen tasapainoon (miksei kohtuus ja tasapaino koskaan voi olla trendikästä tai ihailtavaa?) ja siihen, etten koskaan edes hyppää siihen oravanpyörään ja aja itseäni ahdistuksen partaalle tai joudu elämään arkeani siten, että lasken päiviä ja tunteja seuraavaan lomaan. Haluan, että voin elää niin arkeani kuin lomaani samalla mentaliteetilla ja fiiliksellä ja olla onnellinen ja hyvinvoiva joka hetki. Ja tämä reissu oli osaltaan todistus siitä, että oikealla polulla ollaan.
Mutta nyt takaisin työjuttujen pariin, ja palailen reissutarinoiden kanssa blogin pariin kunhan taas kerkiän. Kovalevyllä on myös ihan tajuton määrä kuvia ja videoita odottamassa editointia, en kestä! Kuvamäärät vaan kasvavat reissu reissulta, ja jouduin taas tilaamaan uuden ulkoisen kovalevyn :D Jos joku uskaltaa arvata, montako gigaa tallensimme materiaalia tällä Borneon reissulla, niin saa heittää arvailuja… (en tosin ole varma, kehtaanko paljastaa totuutta)
Itse asiassa ajattelin ruveta tekemään enemmänkin reissupostauksia, joissa käyn läpi myös aiempia reissujamme. Olisi nimittäin huippua palata takaisin kaikkiin menneisiin matkoihin, kuten Tansanian safarille, Walesiin, Brasiliaan, Etelä-Ranskaan, Namibiaan, Thaimaaseen yms., ja koota niistä blogikokonaisuuksia, joihin itsekin voisi palailla joskus myöhemmin. Uuden vuoden lupaukseni tulee lisäksi olemaan, että kokoan menneistä matkoistamme kuvakirjoja, joten nämä kaksi missiota kulkevat hyvin käsi kädessä.
Mutta nyt pieni kuvapläjäys ja sitten valmistautumaan huomisen kuvauskeikalle ja ei apua, niitä joululahjojakin pitäisi ruveta jo miettimään ihan vakavissaan…
Ihanaa viikonloppua <3
