Unelmoinko oikein?

Unelmointi on ihanaa.

Eri asia toki on, osaammeko unelmoida oikein.

Oikein siinä mielessä, että mistä ihminen voisi etukäteen tietää, mikä asia, kuka ihminen tai millainen elämäntilanne juuri minut oikeasti tekisi onnelliseksi? Jos ei ole jotain vielä kokenut, tuntenut tai saavuttanut, niin miten sen voisikaan tietää?

Ja eihän sitä voikaan!

Välillä tuntuu pelottavalta, jos jollakulla on todella vahva unelma, jota kohti hän kulkee ilman, että näkee mitään muuta kuin sen päämäärän. Silloin voi käydä niin, että kävelee ohi monien mahdollisuuksien ja vaihtoehtoisten unelmien, joita ei vain ole osannut ennalta kuvitella. Ja entä jos sitten kun saavuttaa sen tavoittelemansa unelman käykin niin, ettei se ollutkaan se oma juttu, eikä se tehnytkään sinua onnelliseksi?

Unelmointi on kuitenkin ihanaa, ja pitää uskaltaa unelmoida isosti! Omiin yksittäisiin unelmiin ei ehkä kuitenkaan kannata jääräpäisesti tarttua kiinni, koska voikin olla, että joku asia, mistä ei ole edes ennakkoon osannut unelmoida, nouseekin ylitse muiden. Yhtä lailla ne kaikki unelmat, joista on haaveillut, eivät ehkä toteudu tai toteutuessaan anna sitä, mitä oli etukäteen kuvitellut.

Ja haittaako tuo! On niin paljon mahdollisuuksia, joten vaikka yksi ovi pysyisi kiinni tai osoittautuisi vääräksi, löytyy varmasti jokin toinenkin ovi.

Unelmoidaan täysillä ja isosti, mutta pidetään samalla myös silmät ja mielemme auki joka suuntaan, koska me itse ja siten unelmamme voivat muuttua siinä matkan varrella tai saatamme törmätä johonkin yllättävään, joka saa meidät haluamaan kääntää kurssiamme…

Ihanaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*