Usein yrittäjyyttä ihannoidaan. Sen yhteydessä puhutaan heittäytymisestä, riskinotosta, rohkeudesta. Yrittäjyyttä ihaillaan, arvostetaan ja ehkä jopa pelätään.
Onko siihen aihetta?
Ei yrittäjyys välttämättä ole sen ihmeellisempää kuin mikä tahansa muukaan työnteko. Ei yrittäjä ole sen parempi ihminen kuin kukaan muukaan. Eikä yrittäjyys välttämättä vaadi edes niin kauheasti rohkeutta kuin mitä aina pelotellaan.
Yrittäjyys ei sovi kaikille ihan yhtä lailla kuin mikä tahansa toinenkaan ammatti ei välttämättä sovi jokaiselle. Ja hyvä niin, sillä jokaiseen hommaan tarvitaan tekijänsä, sillä eihän tämä maailma muuten pyörisi. Sen sijaan, että nostetaan tiettyjä ammatteja jotenkin jalustalle, niin mielestäni pitäisi arvostaa niitä ihan kaikkia.
Tällä samalla periaatteella tietysti toivoisin, että jokaisesta työstä myös maksettaisiin jokin kohtuullinen korvaus. Siihen pitäisi pyrkiä, mutta valitettavastihan se ei ainakaan vielä toteudu.
Toisaalta ainakin itse olen tässä viime vuosien aikana oppinut itsestäni sen, etten olisi valmis uhraamaan tiettyjä asioita vain saadakseni isot tulot. En halua tehdä töitä vain rahan rakia, vaikka toki haluan niin ikään saada reilun korvauksen työstäni ja elättää sillä itseni ja perheeni, mutta ennen kaikkea haluan tehdä työtä, jonka tekemisestä nautin ja jolla on jokin merkitys juuri minulle.
Ja juuri siksi minusta tuli yrittäjä.
Yrittäjyyshän voi pitää sisällään vaikka mitä maan ja taivaan väliltä, joten on tietenkin hassua, että yrittäjyys ylipäätänsä pyritään määrittelemään yhden käsitteen alle. Yrittäjyyttä on niin monenlaista.
Yrittäjyys ei ole vaatinut minulta kauheasti rohkeutta, vaan se nyt vaan sopii luonteelleni ja on ollut muutenkin luonnollinen jatkumo niille freelancer-tyyppisille töille, joita olen koko aikuisikäni tehnyt. Olen luonteeltani aika itsenäinen, oma-aloitteinen ja noh, tietyllä tapaa kai rohkea, ja siksi pienyrittäjyys sopii minulle.
Yrittäjyys vaatii tietenkin ammattitaitoa ja osaamista siltä alalta, jonka parissa aikoo yrittäjänä työskennellä. Mutta se yksin ei riitä, koska yrittäjänä pitää tehdä myös monenlaista muuta. Yrittäjyys on tavallaan kuin jatkuvaa työnhakua. On osattava myydä omaa osaamistaan. On osattava toimia itse itsensä työnanantajana. Vaikka olisi kirjanpitäjä, on silti oltava kiinnostunut yrityksen talousasioista. Ja mielestäni tärkeimpänä: on nautittava tästä kaikesta.
Yrittäjänä sitä on pakko osata kertoa omista vahvuuksista ja tuoda esille omaa osaamistaan. On löydettävä ne omat vahvuudet ja osattava hyödyntää niitä mahdollisimman hyvin. Ja vaikka tekisi työtään intohimosta, niin täytyy myös oppia mittaamaan työnsä ja sen arvo rahallisesti. Se on ollut ehkä itselleni vaikeinta. Jos määrittää työnsä rahallisen arvon liian matalaksi, se johtaa arvottomuuden tunteeseen. Itseään ei pidä myydä liian halvalla, ja rahasta pitää vaan oppia puhumaan, eikä toisaalta ajatella liikaa sitä, että raha olisi oman ihmisarvon mittari. Se ei ole sitä.
Tietysti kuulostaisi hienolta hehkuttaa kovaan ääneen, että minäpä olen osakeyhtiön omistaja, toimitusjohtaja, ”bossgirl” ja rohkea oman tieni kulkija. Ja tietysti olen niitäkin, mutta silti tuntuu jotenkin hassulta dramatisoida asiaa, koska jos yrittäjyys sopii itselle, kyse ei välttämättä ole mistään kauheasta riskinotosta tai siitä, että olisin nyt joku tosi iso tekijä. Jos on itse itsensä pomo, niin onko se nyt niin kauhean huikeaa? Ei – ja toisaalta joo. Onhan se minulle iso juttu ja tosi hieno juttu noin ylipäätänsä, mutta pointtini on, ettei siitä kannata tehdä niin kauhean suurta mörköä niille, jotka ehkä yrittäjyydestä haaveilevat.
Toisaalta silti paras neuvo, mitä edelleenkin olen saanut yrittäjyydestä on, että älä ryhdy yrittäjäksi. Jos silti haluaa ryhtyä, tie on oikea. Toisin sanoen on ymmärrettävä, mihin ryhtyy ja osattava arvioida, sopiiko se polku juuri minulle.
Onhan se hienoa, kun voi työllistää itse itsensä. Minusta on kiva ajatus, ettei minun tarvitse ikään kuin viedä työpaikkaa joltakulta muulta, jolle vakituinen työpaikka on toimeentulon edellytys ja jolle yrittäjyys ei sovi. Tuntuisihan se ilkeältä, kun minua sen sijaan luultavasti ahdistaisi mennä vakitöihin, kun taas yrittäjyys sopii päähäni kuin nakutettu.
Olen kasvanut yrittäjyyteen. En koskaan ole ollut vakituisessa päivätyössä. Olen tehnyt vaikka mitä maan ja taivaan väliltä, mutta aina opiskelujen ohessa, määräaikaisesti ja/tai freelancerinä.
Kirjoitinkin jo aiemmin vähän enemmän työhistoriastani ja siitä, miksi yrittäjyys sopii minulle (linkit aiempiin yrittäjyys-aiheisiin postauksiin löytyvät tämän jutun lopusta) ja siinä yhteydessä totesin, että ehkä parasta yrittäjyydessä on vapaus. On aika luksusta, kun saa tehdä työkseen kaikkea kivaa ja voi tehdä töitä sen verran kuin haluaa.
Näillä molemmilla on toki hintansa, joka on rahallinen. Omat tulot eivät välttämättä aluksi – tai koskaan – ole kauhean suuret, mutta on osittain myös oma päätös, haluaako painaa töitä kellon ympäri ja niska limassa ja yrittää tienata mahdollisimman paljon, jos raha nimittäin on itseisarvo. Mutta minun kohdallani se ei ole sitä, ja minulle on rikkautta nimenomaan myös se, että saa elää tietyllä tavalla, ei vain tulot.
Välillä mietin, onko kauhean itsekästä tehdä työkseen, mitä haluaa. Kaikille ei tosiaankaan ole siihen mahdollisuutta. Toki maailma ei ole monessakaan suhteessa tasapuolinen paikka, mutta eipä se asia paranisi sillä, että jättää tekemättä asioita tai elämällä tietyllä tavalla, koska kaikilla muilla ei ole mahdollisuutta samaan. Mutta mielestäni on tärkeää tiedostaa tai ainakin yrittää tiedostaa oma asemansa.
Ja eihän se kai ole keneltäkään pois, jos joku tekee työtä, josta nauttii ja jota tekiessään voi itse mahdollisimman hyvin. Silloinhan ihminen aiheuttaa myös aika vähän kuluja yhteiskunnalle, sillä pahoinvointi tulee kaikille kalliiksi. Oma hyvinvointi ja onnellisuus vaativat mielestäni aina tietyn määrän itsekkyyttä, mutta uskon, että hyvinvoivalla ja onnellisella ihmisellä on edellytykset tehdä vastalahjaksi sitten jotain hyvää myös muiden ihmisten hyväksi tai tuoda tekemisellään iloa tai kauneutta maailmaan.
Vaatiiko yrittäjyys sitten riskinottoa? Varmasti sitä enemmän, mitä enemmän ja nopeammin haluaa saada paljon rahaa, mutta pienyrittäjyys tai yrittäjyys elämäntapana ei välttämättä vaadi kauheaa taloudellista riskinottoa. Toki jos on aiemmin saanut vakituista kuukausipalkkaa, niin riski on siinä, että palkasta voi tulla epävarmempi. Ja riippuu tietysti paljon yrityksen toimialasta, että onko riskejä ja siitä, miten laaja-alaista oma yritystoiminta on.
En koskaan ole ollut vakituisissa päivätöissä, eikä minulla ole koskaan ollut vakituisia varmoja kuukausituloja. Minun ei siis ole tarvinnut tehdä sitä ”coolia” ja ”rohkeaa” päätöstä hypätä irti oravanpyörästä. Itse päätin, etten koskaan sinne astukaan ja olen ylpeä siitä. Välillä vähän ihmettelen sitä, että pitääkö ihan kaikkien oppia samat asiat kantapään kautta ja tuntuu, että sitä pää edellä kaivoon hyppäämistä vieläpä ihaillaankin. Sitä voi alun alkaenkin päättää lähteä kulkemaan omaa polkuaan eikä ensin odottaa kymmentä vuotta ja kitua oravanpyörässä ennen kuin astuu ulos!
Toisaalta yrittäjyyden voi tietyllä tapaa ajatella myös varmemmaksi kuin vakityöpaikan. Kukaan ei voi nimittäin antaa minulle potkuja, ja koska minulla on useita asiakkaita ja tulonlähteitä, niin vaikka yksi katoaisi, muut jäävät vielä jäljelle.
Yrittäjyys vaatii siis itsenäisyyttä, mutta sen mukana tulee juurikin se jo mainitsemani vapaus.
Ja palatakseni takaisin alkuun ja siihen, vaatiiko yrittäjyys riskinottoa ja rohkeutta ja onko yrittäjyyttä syytä ihannoida.
Kaikkeen joo ja ei, kuten on jokaisen asian tai uran laita. Joko yrittäjyys sopii sinulle tai ei ja itse päätät, mitä ja paljonko laitat peliin. Riskiin vaikuttaa myös se, miten suhtaudut asioihin, samoin pelkoon.
Arvostuksen taas ansaitsee jokainen, joka pyrkii löytämään oman paikkansa tässä maailmassa tavalla, joka ei aiheuta pahaa muille, mutta sen sijaan hyvää niin tekijälle itselleen kuin edes himpun verran muillekin.
Muita yrittäjyyteen liittyviä blogijuttujani: