Uniikki pariskunta-/henkilökuvaus kirsikkapuistossa

Kukkivat kirsikkapuut ovat yksi kevään symboli, ja ne sykähdyttävät vuosi toisensa jälkeen kauneudellaan. Joka kevät löydän itseni useana päivänä kirsikkapuistosta nautiskelemasta ja kuvailemasta.

En toki ole ainoa. Roihuvuoren kirsikkapuisto on toukokuussa kukkimisaikaan täynnä ihmisiä aamupäivästä auringonlaskuun saakka. Ja kuka ei haluaisikaan itsestään tai rakkaistaan ikimuistoisia kuvia sen kauneuden keskellä?

Itse olen hiffannut, että kaikkein taianomaisin hetki puistossa onkin keväisin aamuvarhaisella, jolloin puistossa saa hyvällä tuurilla samoilla jopa yksinään. Lisäksi silloin on mahdollista hyödyntää kaunis aamuinen valo ja mahdollinen aamuaurinko, joskus jopa usva.

Kaikkein maagisimmat hetket olenkin kokenut kirsikkapuistossa aamukuuden ja aamuseitsemän välillä.

Lisäksi se on ainoa hetki, kun puistossa voi korrektisti muita ihmisiä häiritsemättä ja mahdollisimman turvallisesti kuvata dronella. Ja jos kirsikkapuisto on taianomainen jo muutenkin, niin dronella siellä saa kuvattua jotain ihan käsittämättömän upeaa ja ainutlaatuista!

En ole koskaan mainostanut kirsikkapuistossa kuvaamista asiakkailleni. Syy siihen on ensisijaisesti ollut se, että minulla on keväisin ollut viime vuosina kalenteri täynnä töitä jo muutenkin ja olen halunnut hyödyntää kirsikkapuiden parhaat kukintapäivät – ja siis ennen kaikkea niiden päivien varhaisaamut – siihen, että kuvailen puistossa omia projektejani ja toteutan täysillä omaa luovuuttani. Se on nimittäin itselleni tosi tärkeää, nimittäin saada toteuttaa itseäni. Myös työni kannalta tuollaiset kuvaustuokiot ovat arvokkaita, koska niissä opin paljon uutta ja kehityn työssäni, kun voin täysin vapaasti kokeilla uusia juttuja.

Nyt haluaisin kuitenkin laittaa viime vuosina kerryttämäni kirsikkapuukuvauskokemukseni tarjottimelle ja tarjota tämän ainutlaatuisen kuvausmahdollisuuden myös sinulle. Olen saanut viime vuosina tarpeeksi jo toteuttaa omia visioitani ja nyt on aika tarjota tältä osin omaa parastani myös muille. Lisäksi tuntuu, että tänä vuonna minulla on erityisen hyvin aikaa ja aiempaakin enemmän energiaa jakaa luovuuttani. Pistän nimittäin itseni täysillä likoon kuvaajana ja siksi tällaiset luovat kuvaukset ovatkin niitä, jotka ovat paitsi antoisimpia, niin myös toisaalta kuluttavimpia. On kuin antaisin niille palan sieluani.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa kuvaus, vaan tämä vaatii myös heittäytymistä sinulta, joka haluat kuvaukseen. Kyse ei ole ainoastaan upeiden kuvien ottamisesta esimerkiksi sinusta tai sinusta ja puolisostasi, vaan kyse on samalla pienestä seikkailusta. Haluan, että heittäydyt kanssani avoimesti ja täysin rinnoin tähän hetkeen ja nautit siitä! Haluan, että unohdat arjessa ja ihmisten ilmoilla meitä rajoittavat estot ja sen sijaan juokset, pyörit, naurat, halaat ja hengität totaalisen vapautuneesti ja juuri siitä hetkestä nauttien.

Silloin nimittäin syntyy myös ne parhaat kuvat ja niiden kuvien taakse muistoja, jotka niin ikään nousevat mieleesi aina, kun katsot niitä kuvia myöhemmin.

Aamuvarhaisen kuvaus Roihuvuoren kirsikkapuistossa klo 6 alkaen maksaa 850 € (sis. 24%alv:n). Kuvaus sisältää niin dronekuvauksen (klo 6-8 välillä) sekä kuvauksen perus järjestelmäkameralla. Kuvaukselle ei ole varsinaista aikarajoitetta, vaan voimme kuvata niin kauan kuin haluat. Kuvaus voi olla joko valokuvaus tai videokuvaus – tai yhdistetysti molempia, mutta siten, että ensisijaisesti keskitymme toiseen, koska etenkin niinä aamun ensimmäisinä taianomaisimpina tunteina aika lentää nopeasti, joten on parempi valita, mihin haluamme keskittyä ja tehdä se täysillä :)

Kuvaus sisältää kuvauksen lisäksi parhaiden kuvien huolellisen jälkikäsittelyn ja toimituksen digimuodossa. Valmiita kuvia kertyy aina tapauskohtaisesti hyvin erilainen määrä, mutta esim. kolmen tunnin kuvauksesta takuulla useita kymmeniä. Jos kuvaamme videota, niin editoin videomateriaalista muutaman minuutin mittaisen elokuvamaisen videon taustamusiikilla. Kuvaukseen sisältyy säävaraus siltä osin, että jos sataa niin paljon, ettei dronekuvaus onnistu kuvauspäivänä, saat mahdollisuuden kuvata kanssani myös toisena aamuna. Voit myös lainata minulta kuvaukseen kauniita sateenvarjoja, jotka toimivat upeana kuvausrekvisiittana, vaikkei sataisikaan, etenkin dronella kuvatessa.

Keväällä 2019 Roihuvuoren kirsikkapuisto kukki kauneimmillaan 8.-10.5. Tänä vuonna näyttää tällä hetkellä siltä, ettei puisto ainakaan ole kukkimassa tuon aikaisemmin, joten parhaat kuvauspäivät ajoittunevat viikon 19 loppuun tai viikolle 20. Jos haluat varata kuvauksen, niin paras vaihtoehto olisi, jos voimme varata kuvausaamun alustavasti ja seurata sitten kukkimistilannetta ja vahvistaa lopullisen kuvauspäivän kun näemme, mille päiville kaunein kukkaloisto ajoittuu. Koska kyseessä on tällainen uniikki kuvaus ja parhaat kuvauspäivät ovat rajalliset, kuvauksia on tarjolla vain kolme kappaletta.

Tietysti onnistuu myös ”tavallinen” (onko mun kohdallani mikään koskaan ihan tavallista :) ) henkilökuvaus kirsikkapuistossa hieman inhimillisempään kellonaikaan. Siihenkin suosittelen tosin esimerkiksi aamupäivää. Puolentoista tunnin valokuvaus välillä 8-21 on hinnaltaan 300 € (sis. 24% alv:n) ja pitää sisällään kuvaustuokion lisäksi parhaiden kuvien huolellisen jälkikäsittelyn ja toimituksen digimuodossa. Valmiita kuvia kertyy noin 15-30 kpl. Tähän kuvaukseen ei kuulu dronekuvausta, vaan kyseessä on kuvaus järjestelmäkameralla. Tähän kuvaukseen ei myöskään kuulu säävarausta, vaan kuvaamme säällä kuin säällä – ja pilvisellä tai sateellahan siis saa oikeasti todella tunnelmallisia ja upeita kuvia niin ikään, kun osaa hyödyntää vallitsevan sään antamat mahdollisuudet. Minulta saa lainata tähänkin kuvaukseen upeita sateenvarjoja.

Kuvaukset onnistuvat myös syksyllä, kun kirsikkapuisto on ruskassa. Omasta mielestäni puisto on syksyllä lokakuun toisella viikolla itse asiassa vielä kevättäkin kauniimpi, kun puut hehkuvat syvän punaisina. Ja ehkä myös siksi, että niin monet muut ihmiset eivät ole niin tajunneet sitä syksyn kauneutta ja silloin siellä on huomattavasti vähemmän ihmisiä kevääseen verrattuna eli puistossa saa kuvata päiväsaikaankin melko rauhassa :) Laitan tähän loppuun vielä videon, jonka kuvasin puistossa viime syksynä:

Syksylläkin aamu on kuvauksen kannalta paras ajankohta, mutta silloin ei tarvitse aloittaa ihan niin aikaisin kuin keväällä. Myös syksylle voi varata niin isomman valo-/videokuvauspaketin (sisältäen dronen) kuin pienempiä kuvauksia. Syksyllä dronekuvaus on mahdollinen myös pienemmän kuvauksen yhteydessä aamupäivisin, jolloin pienemmän 1,5-tunnin kuvauksen hinta on 350 €. Syksyllekin otan jo vastaan alustavia kuvausvarauksia!

Jos haluat varata kuvauksen tai saada lisätietoa, ole yhteydessä milla(at)voimavahtila.fi tai 040 577 4455 (WhatsApp, tekstari, puhelu – kaikki käy)

Taianomaista toukokuun alkua <3

– Milla –

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*