VI häävuosipäivä

Ollaan tunnettu toisemme noin 11,5 vuotta. Naimisiin menosta tuli lauantaina kuluneeksi kuusi vuotta.

Tuntuu, että päivä päivältä meillä on yhä hauskempaa yhdessä!

Kun kaksi hullua löytää toisensa, tuloksena on jotain ainutlaatuista, jota kai voi rakkaudeksikin kutsua.

Olimme Skotlannissa parisen viikkoa sitten ja Markun iloksi halusin ottaa meistä uudet hääkuvat vuosipäivän kunniaksi. Samalla pääsin tyydyttämään sitä haavettani, että pääsisin vielä kuvailemaan hääpotretteja upeisiin paikkoihin eri puolille maailmaa. Sitä odotellessa…

Ja ei, meillä ei ollut siis ketään muuta valokuvaajaa mukana kuin me itse. Kaukolaukaisijan, jalustan ja dronen kanssa saa vaikka mitä ihmeellistä aikaan.

Ja vaikka Markku välillä vähän ”kärsikin” kuvausideoideni tähden, niin hänkin joutui myöntämään, ettei lopputulos ole hassumpi.

Lisää reissukuvia on luvassa myöhemmin, jos ja kun joskus ehdin niitä editoimaan (ehkä eläkkeellä?). Nyt yritän olla ahkera kuvaeditointien kanssa, jotta pääsemme sitten porhaltamaan juhannukseksi yhdessä taas uusiin (sääennusteen mukaan aika sateisiin) seikkailuihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

*